Uusia haaveita



Koska haaveosastolla on tapahtunut vaikka mitä, on alettava miettiä uusia tavoitteita. Me olemme jo purjehtineet menestyksekkäästi ikiomalla veneellämme, laittaneet siellä herkkuruokia, nähneet ihanan auringonnousun ja -laskun, istuneet iltaisella laiturilla juomassa viiniä. Kesäloma Turun Saaristossa ja Ahvenanmaalla lähestyy kovaa vauhtia. Mitä sitten? Toki edellämainittuihin voi mennä monen monituista kertaa ja varmasti menemmekin, mutta minusta on mukavaa haaveilla myös uusista paikoista.

Seuraava iso haave onkin siis purjehdus Ystadiin. Olen ihan Wallander-fani ja hulluna sekä elokuviin että kirjoihin. Mikä siis olisi hauskempi toivekohde kuin Wallanderin kotikaupunki? Kuvista päätellen (käykää vaikka Dolphin Dancessa katsomassa) Ystad on kertakaikkisen pittoreski ja viehättävä paikka. En tiedä, minä kesänä tämä unelma toteutetaan, mutta odottelukin on kivaa.

Kivaa ja aurinkoista lauantaita kaikille muillekin! Me lähdemme illaksi Båtille.



Ystadin kuva ystad.se

Kommentit

  1. Ystad oli tosiaankin söpö kaupunki, kuten moni muukin Skånelainen kaupunki! Mehän lomailtiin siellä myös viime kesänä miehen serkkujen luona, ja ehdottomasti pitää päästä toistekin :)

    VastaaPoista
  2. Hepsu: Jee, kiva kuulla! Miksiköhän en yhtään muista, että olitte siellä... No, laho pää ja sama vielä kesät, talvet.

    VastaaPoista
  3. Ystad, kuten koko Skåne on ihanaa seutua. Sinne suuntaamme mekin kolmen viikon päästä :). Blogissani on menossa Skåne-sarja. Ensin on mentävä länsirannikko ylös ja sitten tullaan itärannikkoa alas Ystadiin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun linkitit meille! :) Antti kertoi, että Ystad tosiaan oli mielettömän kaunis ja idyllinen, mutta siellä suunnilla merilevä alkaa haista kesäisin ja rannat ovat tyhjillään, kun hajua ei kuulemma meinaa kestää... Eli tylsiä puolia kyllä siinäkin paikassa! Mutta jos jotain voin kehua, niin Öölantia, minne siis itse pääsin juuri käymään. Etenkin se Byxelkrok Öölannin pohjoiskärjessä - aivan ihana kiviranta ja aurinko laski mereen, kun istuttiin ihan sen pienen, idyllisen venesataman viereisellä biitsillä!

    Toinen, mitä kaikki kehuu ihanan välimerelliseksi, on tietenkin Gotlanti, joka on vähän lähempänäkin... Sielläkin voi nähdä luontoa pohjoisen Fårössä, mutta toisaalta käydä kaupunkilomalla samalla Visbyssä :)

    Mutta toden totta, haaveita ja tavoitteita aina tarvitaan :)

    VastaaPoista
  5. Jos purjehditte Ystadiin, niin me ollaan heti tulossa heiluttamaan teille ja syömään jätskit!

    VastaaPoista
  6. Tickler: Kävinkin jo katsomassa, ihanan näköistä!

    annnim: Ah, Öölanti ja Gotlantikin kuulostavat ihanilta! Mutta toipa onkin just parasta, että jokaiselle tulevalle kesälle riittää ihania uusia retkikohteita. :)

    Miss P: Joo! Oletan, että tunnet seudun parhaat jädekiskat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)