sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksyn ja talven suosikkiasusteita

Yritän yleensä nykyään tehdä niin, että kun tekisi kamalasti mieli sitä sun tätä kaupoista, käyn ihan ensin läpi oman vaatekaappini. Tämä on ollut hyvin menestyksekästä, koska melkein aina kaapista löytyy jo vastine himoamalleni jutulle. Syysaika on minulle mieluisinta pukeutumisaikaa ja silloin aina kaupoista on tarttua mukaan kaikenlaista. Niinpä jouduin taas turvautumaan taktiikkaani. Laivakoira tarjoutui esittelemään muutaman lempparijutuistani.

Vaikka Laivakoiran viileän kiinnostumattomasta ilmeestä ei sitä arvaakaan, tämä on aarteeni - äidin vanha Hermès-huivi.



Tähän huiviin liittyy kivoja muistoja, koska se on ostettu häämatkaltamme Nykistä. Mies osti samanlaisen, mutta erivärisen ja käytämme huiveja joskus ristiin. Ivy League -tyyli ei taida juuri nyt olla ihan kuuminta hottia, mutta ei haittaa, koska se on yksi lempityyleistäni.



Paljettihuivikin on vanha, mutta on kuitenkin ollut taas ihan ajankohtainen viime vuosina. En enää muista, mistä se on ostettu, mutta se on suosikkini talvisiin iltamenoihin. Olen tainnut joskus käyttää sitä vyönäkin.



Tämä taitaa olla uusin huivini. Tommy Hilfigerin makkarahuivi/snood/mikskänäitänytsanotaan on osoittautunut muhkuutensa ansiosta yhdeksi suosikeistani. En nimittäin kestä laihoja huiveja. Pienenkin huivin pitää olla kaulassa sillä lailla pulleasti, jos tiedätte, mitä tarkoitan.



Pipoissa tärkeintä on tupsu. Tupsuton pipo on ihan no-go. Raidallinen kaulahuivi ja vaalea pipo ovat Gapista. Vaaleanpunainen pipo on nyysitty äidiltä ja se on pelastettu jo kerran merestäkin. Harmaan taas minulle teki ystäväni Emppu.





Eteerisemmät pousaukset saatiin ainoastaan mallipalkkiota vilauttamalla. Normaali taksa lyhyestä poseeraushetkestä on puolikas nakki, mutta koska oli sunnuntai, niin Laivakoira sai ihan kokonaisen nakin.



Laivakoira tietää kyllä töidensä arvon, koska hän on ihan kokenut malli. Tässä poseeraamme erään lehden kattauskuvauksissa reilu vuosi sitten.



Kuva Markku Alatalo

7 kommenttia:

  1. Tosi kivoja huiveja ja pipoja! Kaiken kruunasi aivan ihanan suloinen malli <3

    VastaaPoista
  2. Ihania ja lämpöisiä juttuja talveksi. Mullakin on pipoja ja huiveja koko laatikostollinen täynnä ja välillä pitää karsia pois, kun ei kerta kaikkiaan mahdu. Laivakoira on vaan kertakaikkisen ihana! Toka ja viides kuva sopisivat koirien Gant-kuvastoon (ja miksei ihmistenkin) poseerauksien ja ilmeiden perusteella! Ihana! Mun mielestä koira yrittää viestittää, että se tykkää palmikosta ja emännän pitäisi tehdä sille oma paita... ;)

    VastaaPoista
  3. salsas: Malli ja huivit kiittävät kehuista. :)

    Miss P: Hmmm, yrittääkö? No, katsotaan, katsotaan.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava postaus kyllä. Sinulla on kyllä hauska tyyli, sekä postausten aiheissa että kirjoituksissasi. Tykkään niin!:) Ja ihana tuo vika kuva, mä ainakin haluun nyt vihreät Hunterit, koiran, tupsupipon ja oman kannonkolon. Nih!

    VastaaPoista
  5. Alma: Kivaa, että tykkäät! :) Kannonkolossa oli muuten villisikatarha ympärillä, se oli melkoinen paikka! Ja voi että siellä oli kylmä!

    VastaaPoista
  6. Laivakoira on aivan liikkiksen ihana malli ja esiteltävät tuotteet kauniita. Nauratti muuten tuo sun tupsuviehtymys, kun itse taas leikkelen tupsut pois lapsenikin pipoista :D

    VastaaPoista
  7. Jona: Siis mitä, leikkelet tupsut pois?! Whaat!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!