sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ensimmäisiä jouluaskareita

Jos aikoo teettää joulukortit omista kuvistaan, kannattaa alkaa pikkuhiljaa jo kuvailla. Nyt vielä on edes nimeksi valoa ja kuvia ehtii rauhassa mallailla, muokkailla ja valikoida. Ja on aikaa vetää kaikki uusiksi vaikka kuinka monta kertaa. Tässä on meidän viimevuotinen korttimme.



Tilasin kortit Tiny Printsistä ja olin tosi tyytyväinen. Samassa paikassa asioin varmaan tänäkin vuonna. Vielä ei ole tullut mitään kuningasideaa kuvan tyylistä, mutta eiköhän se tästä. Jos lumet tulisivat yhtä aikaisin kuin viime vuonna, ratkaisu olisi joku koira ja lumiukko -henkinen kuva. Siltikään en kyllä toivo ihan vastaavanlaista lumitalvea. Taloyhtiössä, jossa lumitöiden tekijä löytyy peiliin katsomalla, sitä jotenkin kypsyy talven mittaan siihen hiton kolaukseen. Varsinkin, kun lumi tuntui tietävän tasan tarkkaan, koska mieheni on töissä ja satavan juuri silloin.

10 kommenttia:

  1. Ihana sana tuo "himinöinti"!

    Ja hyvä idea tuo joulun ujuttaminen valkein koristein. Meillä mies on kynttilöiden kannattaja, mutta pieniä "talvivaloja" olen saanut hyväksytettyä.

    Duffeli on jees. Kolmisen vuotta sitten ostin Peakin harmaan vahvaa manttelimaista kangasta tikkivuorella olevan takin. Maksoi törkeästi, mutta on sitten laatu kestänyt. Mustalla kestotussilla peitin nappien punaiset logot piiloon.

    VastaaPoista
  2. Onpas ihana kortti! Muutamana vuotena läheisimpäni ovat saaneet kuvia koirista, mutta nyt innostuin taas askartelusta. Olen aamupäivän viettänyt selaillen vanhoja sisustuslehtiä ja löysin hyvä joulukorttiaiheen sieltä. Taidan iltapäivän viettää korttipajassa :)!

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös jo joulukortit olleet mietinnän alla. Idea on jo, en tiedä toteutanko sen vai jonkin muun. Minäkin lähetin viimeksi koirista lumisen kuvan, joka oli aika suloinen. Se löytyy yhä joidenkin jääkaapinovista, vaikka viime joulusta on jo tovi aikaa.: ) Tuo teidän neppis on niin söpö tuossa kuvassa, ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  4. Täällä kans jo ajatukset pyörivät Joulussa. Viime vuonna teimme kortin meiän 2v purjehtija pojasta:) Ehkä täna vuonakin tulee hänen kuva kortti. Hauskaa juttu nimittäin meiän mies oli kans työreisussa kun piti tehä lumitöitä, onneksi mulla sellainen pikku apulainen:) Oikein mukavaa syksyä:)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihastuttava idea! Saatan "varastaa" tästä ideaa myös meille tämän vuoden kortteihin... :)

    Meillä meni viime vuoden kortitukset vähän erilailla; http://chicforever.blogspot.com/2010/12/meiltako-joulukortteja.html

    VastaaPoista
  6. Tuo on kyllä niin kaunis tuo kortti! Mulla ei ole hajuakaan minkälaisia kortteja me lähetimme vuosi sitten. Vai lähetimmekö ollenkaan? Meillä oli vastasyntynyt ja yhdet joulukuiset ristiäiset, joten ne veivät puolet joulukuusta ja muistin kokonaan.

    VastaaPoista
  7. Tytti: Mä en voi ottaa kunniaa himinöinnistä itselleni, sana taitaa olla Miss P:n alun perin, mutta omin sen kyllä heti omaan käyttöön. :D Peakin takit on kyllä hyviä. Mulla kävi muutama vuosi sitten ihan huippupulla, kun löysin Peakin untuvaparkan alesta. En olisi raaskinut täyteen hintaan ikinä ostaa, mutta tää maksoi muistaakseni satasen!

    Tickler: Askartelu on kyllä kivaa, mutta mä jaksan askarrella vain muutaman kortin eli en ihan tarpeeksi... Laita sitten kuvia korttipajan tuloksista!

    Kaitaliina: Tuo kekkuli osaa kyllä olla aika söpönä. :) Mä jää odottelemaan vielä kortti-inspiraatiota ja olen utelias sun suunnitelmista!

    MISSIS H: Mistä se lumi tietääkin? :D Mukavaa syksyä sinnekin!

    Jenni: Varasta vaan! Pitääkin tulla katsomaan sun korttijuttuja. :)

    Annimanni: No jos perheessä on vastasyntynyt ja ristiäiset, niin ehkä jotkut joulukortit ei oo ihan niin korkealla prioriteettilistalla. Joulu onneksi tulee joka vuosi, kyllä sitä ehtii!

    VastaaPoista
  8. Tiny Prints on ihan huippu, sieltä on tullut meidänkin joulukortit jo useampana vuotena. Pitäisikin kai kohta alkaa jo tilailemaan. Tuli jo vähän joulufiilis kun tuossa yksi päivä tilailin lentoliput Suomeen jouluksi, jee!

    VastaaPoista
  9. Voi ihana hauva-kortti! Pitisiköhän ujuttaa meidän Ennikin kortteja koristamaan tänä jouluna :)

    VastaaPoista
  10. Mrs J.: Teidän kortit on kyllä mun muistaakseni ollut aina tosi kauniita ja ihania. Ja jee lentolipuille!

    Char: Ilman muuta Enni kortteihin! Hän olisi mitä suloisin kortin kuvittaja!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!