tiistai 1. marraskuuta 2011

Matka jatkuu - matkakertomuksen osa 2, Warwick

Kunhan pääsimme tosian ekaan Starbucksiin ja saimme navigaattorin viritettyä, matka jatkui helposti eikä kestänyt kovin kauaa. Kurvasimme Innin pihaan kolmen aikaan.





Inn oli juuri niin ihana ja idyllinen kuin kuvitella saattaa. Leikin tietysti, että Lorelai kurkistaa justkohta jonkun nurkan takaa. Mieskin tykkäsi paikasta tosi paljon ja palaamme tänne varmasti joskus. Olisi mukavaa nähdä muutakin kuin se ostari. Inninpitäjä Bill ja hänen puolisonsa Joe kertoivat paljon talosta ja sen historiasta ja osasivat suositella varmaan kymmentä paikkaa lähistöllä, jossa käydä. Ne jäivät todella kiinnostamaan, joten ehkä jonain kesänä vietetään täällä muutama yö.







Illan ohjelmana oli shoppailu Woodbury Common Outletissa. Olimme molemmat aika väsyneitä ja shoppailu oli lähinnä sekoilua. Kyllä sieltä tarttui kamaa mukaan ihan kiitettävästi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen harmittaa se, etten mennyt ollenkaan J.Crewhun ja Banana Republicissa en keskittynyt ollenkaan. Meillä oli niin kovat paineet löytää miehelle talvitakki, että kaikki muu jotenkin jäi sen varjoon. No mitä sitten ostin? Pari neuletakkia Tommy Hilfigeriltä, sukkia ja neulemekon samasta kaupasta, Coachilta vähän joululahjoja. Olin myös ajatellut ostavani 7 for all mankindin farkut, mutta ollessamme liikkeen kohdalla minut valtasi niin suuri sovitusahdistus, etten mennyt edes sisään. Nyt keksisin vaikka mitä ostettavaa, mutta en tiedä, missä mielenhäiriössä harhailin tuolla. Toisaalta tämä ehkä todistaa oikeaksi teoriani siitä, että shoppailen onnistuneesti vain yksin. Lisäksi sorruin koko ajan ajatukseen, että "no tuleehan näitä kauppoja tässä vielä vastaan". No ei tullut. Summa summarum: tyhjin käsin meidän ei tarvinnut palata Inniin, sen todistanee uusi matkalaukku, joka oli myös täynnä tavaraa. Matkalaukku oli ostoslistalla muutenkin, mutta saimme hyvät naurut siitä, että löysimme sen juuri Woodburysta. Saapuessamme nimittäin ihmettelimme ihmisiä, jotka raahasivat perässään matkalaukkuja. Olimme sitä mieltä, että heillä olivat tainneet mennä ostokset hieman överiksi. Vaan kuinkas sitten kävikään, parin tunnin päästä olimme sitä mieltä, että matkalaukkuhan oli ihan sairaan hyvä idea. :D Illalla olimme ihan raatoja ja aluksi lähinnä tuijotimme huoneemme seinää. Joulukonsertti sentään löytyi telkkarista yhdeltä kanavalta ja sitä me sitten katselimme. Joe oli leiponut keksejä, joita sitten mutustelin teen kanssa joululauluja kuunnellessa.



Tuntui hassulta, että olimme ainoat asiakkaat. Melkein kuin olisimme olleet jonkun kotona vieraina ja niinhän me tavallaan olimmekin. Inninpitäjät asuivat itsekin talon toisessa päädyssä. Tekeillä on kuulemma lisää vierashuoneita. Aamupalahuoneenkin saimme jakaa keskenämme. Takassa oli tuli ja kahvi oli valmiina. Bill paistoi meille elämämme parhaat munakkaat kotipihan kanojen munista. Taatusti luomua, uskomattoman hyvää!







Katselimme aamiaisen jälkeen vielä hetken ympärillemme. Olimme alunperin ajatelleet pientä kävelyä, mutta sää oli Nykistä lähdön jälkeen muuttunut niin jäätäväksi, ettei ulkoilu enää houkutellut. Minäkin olin uskonut pärjääväni reissun parkalla, kuinka väärässä olinkaan. Matkalaukut alkoivat tässä vaiheessa olla jo sen verran täynnä, että toinen takki ei vain mitenkään olisi tullut kysymykseen. Siis vain pienikokoisia ostoksia tästä eteenpäin! (No, pienet paketithan usein ovatkin niitä parhaita.) Suosikkiasukseni matkalla muodostuikin pitkä t-paita, villatakki tai -paita ja parit leggingsit päällekkäin. Pahoittelen tätä syvästi muistaen kyllä, että "leggings are not pants, so cover your ass". Tämä hölmöläinen oli kuitenkin viisauksissaan pakannut mukaan vain yhdet farkut - ne kireimmät. Niiden alle ei tosiaan mahtunut mitään ja välillä minulla oli suuria vaikeuksia saada koko housuja jalkaani. Olin ajatelut ostaa yhdet farkut reissusta, mutta ostossuunnitelmani eivät pitäneet tosiaankaan yhtään.







Talolla itsellään on jännittävä historia. Kellarissa on nimittäin piiloteltu pelastettuja orjia sisällissodan aikana! Kulku salaiseen kellariin oli talon takana, mutta se on nyt jo muurattu umpeen. Talon takana asuivat myös omelettivastaavat. Kukko hoiti sekin hommansa ja kiekui aamulla.





Warwickista suuntasimme kohti New Hampshirea ja Keene-nimistä kaupunkia miehenn kaukaista sukulaista tervehtimään. Meillä alkoi olla aika isoja ongelmia kameran akun kanssa, joten monta ihanaa näkyä jäi valitettavasti kuvaamatta.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavan majapaikan olette löytäneet :)

    VastaaPoista
  2. Anni: Eikö! Tämä oli varmaan ihanin paikka, missä olen yöpynyt. :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!