perjantai 4. marraskuuta 2011

Viimeinen vuorokausi vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä

Matka- ja kuvatykitys päättyy tähän postaukseen ja voitte huokaista helpotuksesta. Olimme päättäneet ajaa toiseksi viimeisenä päivänä valmiiksi kenttähotelliin odottamaan lentoa. Emme tehneet muuten mitään suunnitelmaa vaan päätimme mennä fiiliksen mukaan.





Matkalla kävimme yllättäen vastaan sattuneessa sukellusvenemuseossa ja sukellusveneessä, joka oli museoitu. Itse en ollut ydinohjuksista ja torpedoteknologiasta niin kiinnostunut, mutta kylmä sota -friikille miehelle museossa oli paljon nähtävää. Itse sukellusvene kiinnosti minuakin ja odotukset täyttyivät, kierros oli juuri niin jännä kuin olimme odottaneetkin. Museossa meinasi käydä naurattamaan pariin kertaan: Pienoismallissa kaikki sotilasnuket olivat kalsarisillaan. Sain kyllä tähän selityksen, sukellusveneissä saattoi kuulemma olla tosi kuuma. Hetken aikaa jo mietin, että mikäs ihmeen In the Navy tämä oikein on. :D Toisen spontaanin repeämisen sai aikaan seinusta, joka oli täynnä torpedoita ja niiden päälle oli aseteltu sievästi joulukranssi. Now that's something you don't see every day. Ja veneen escape hatchista kiipesi joulupukki. Et silleen.

Pidimme paussin myös New Havenissa, pakkohan se oli. Voiko maisema enää tämän Gantimmaksi tulla?





Mietimme hetken New Haveniin yöksi jäämistä, mutta kaupunki itse ei ollut mikään erityisen viehättävä, Yale oli tietysti hieno, mutta silti ei tehnyt mieli jäädä.

Seuraava pysähdys oli Starbucks wifeineen ja yöpaikan buukkaaminen. Näin jälkeenpäin sen tajuaa itsekin, että lause "hei tässähän on poreamme" ei voi johtaa mihinkään hyvään. Ensimmäiset itkut meinasivat tirahtaa, kun kävelimme sen painajaismaisen hoteiin respaan. Luotilasein ympäröity respa ei varsinaisesti herätä luottamusta. Katsoimme kuitenkin huoneeseen. Minä en voinut koskea mihinkään ja mies hoki vain perkelettä. Käännyimme saman tien ympäri, minä soitin Bookings.comiin painokkaan puhelun (he muuten hoitivat tilanteen äärettömän hyvin ja meidän ei tarvinnut maksaa huoneesta mitään). Päätimme, että arpapeli loppuu nyt ja että ajamme suoraan Newarkin Marriottiin (meillä kummallakaan ei ole yhtään huonoa kokemusta ko. ketjusta). Jostain syystä se todellinen joulumieli iski lopullisesti vasta kentän Marriotissa joulumuzakin soidessa. Tuntui varmaan tarpeeksi kotoisalta. :D Tähän olisi ollut hyvä lopettaa matka, siihen tuttuun ja turvalliseen salaattiin ja kylmään olueen.

Meillä oli kuitenkin yksi ongelma. Postikortit. Minun vanhempani lähettävät aina kortin matkoiltaan ja ne ovat heille tärkeitä. He olivat vähän pettyneitä, kun häämatkalla ollessamme unohdimme postittaa kortit. Niinpä ne kortit oli nyt ihan pakko saada postiin ja koko Bostonista emme olleet löytäneet yhtään paikkaa, joka olisi myynyt postimerkkejä ulkomaille saati sitten postilaatikoita. Postikonttoreitakaan ei osunut sopivasti kohdalle. Niinpä päätimme viedä kortit postiin ennen lentoa. Laitoimme navigaattoriin lähimmän postin. Tietäähän sen, miten siinä käy. Ajoimme keskelle New Jerseyn pahinta ghettoa. Nousin kuitenkin autosta, sanoin "pidä ovet lukossa". Noin kaksi sekuntia tämän jälkeen ekat jengiläiset kertoivat, ettei tänne ole valkoisilla asiaa. Kipitin äkkiä postiin. Voi helvetti, ihan hirveä jono. Mies soittaa, tuu pois, täällä on vaarallista. Paitsi että mun puhelin oli autossa. Siinä seisoin sitten Mulberryn lompakko kädessäni ja vaaleat kutrit kieppuen kaikkien money orderin hakijoiden seassa. En ole varmaan ikinä pelännyt niin. Mutta kortit tuli postitettua.

Lentokentän rakennukset siis tuntuivat aika ihanilta kaiken tämän jälkeen. SAS otti kyytiin ja tarjosi ihan hyvät ruuat ja viinit. Ahhhh...

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja oli tosi kiva lukea tätä matkakertomusta, kiitos! Jospa joskus itsekin pääsisi samanlaiselle.

    VastaaPoista
  2. Tätä matkakertomusta on ollut tosi mukava lukea, kiitos:)
    Innolla olen joka päivä odottanut mitä seuraavaksi on tulossa!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva matkakertomus! Nyt tuli matkakuume. Me tykätään just tuon tyyppisistä matkoista, että lennetään jonnekin, vuokrataan auto ja sitten ajellaan :) Toistaiseksi ollaan autoiltu vain Euroopassa, mutta tämän matkakertomuksen innoittamana tuo itärannikko alkoi kiinnostamaan. Kiitos!

    Pelottava tuo postikorttien lähetys..

    VastaaPoista
  4. Mun kokemuksen mukaan Macy's on yleensä varma valinta, kun oot postimerkkejä/postilaatikkoa vailla!

    VastaaPoista
  5. Amalia: Kiitos itsellesi! :) Voin kyllä lämpimästi suositella tämmöistä matkaa, oli ihan huippua!

    Annastiina: Kivaa, jos olet tykännyt. Kertomuksesta tuli niin valtavan pitkä, että oli pakko jakaa sitä vähän osiin.

    Noella. Road trip on munkin suosikkimatkailutapa. jotenkin siinä näkee niin paljon, saa mennä omaan tahtiin, eikä ole riippuvainen oikeastaan mistään. Mekin buukattiin hotelleja aina sitä mukaa, kun matka eteni, joten pystyttiin muuttamaan suunnitelmia joustavasti ja mielen mukaan.

    Anonyymi: Hyvä vinkki, kiitos! Jotenkin kun Suomessa on postilaatikko joka toisessa kadunkulmassa, niin tuolla sitä ei tajuakaan, miten harvassa postitusmahdollisuudet ovat!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!