keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Pinnahaaste!

Minua jännittää pinnassa oleminen. Aluksi jännitin ihan vain pinnaan koskemistakin. En hahmottanut, mihin suuntaan pinnaa piti kääntää verrattuna siihen, mihin halusin veneen menevän. Purjehduskurssilla sain jopa pienimuotoisen hermoromahduksen, kun odotin omaa vuoroani ohjata, enkä pystynyt tekemään muuta kuin itkemään. Rauhallisen opettajan ansiosta uskalsin kuitenkin ohjata omalla vuorollani ja yön yli nukuttuani koin oppimisen elämyksen. Sen jälkeen ohjailu ei ole jännittänyt minua vaan olemme olleet miehen kanssa vuorotellen pinnassa purjehtiessamme. Mitä pidemmälle kesä eteni, sen varmemmaksi koin itseni ja saatoin ohjata hyvillä mielin kovissakin tuulissa.



Vain yksi asia on jäänyt kaihertamaan. Se rantautuminen. Kommenttiboksissa oli puhetta, että muitakin naisia rantautuminen jännittää, jos pitää itse olla ohjaamassa. Olen ihan vaivihkaa omaksunut itselleni sen hyppääjän roolin. Valmistelen mielelläni köydet ja fendarit ja menen rohkeasti, mutta en uhkarohkeasti maihin. Sen sijaan kerrat, joina minä olisin ajanut veneen laituriin, voi laskea sormin. Kaikki kerrat taisivat olla vieläpä niin, että samassa veneessä oli purjehduksenopettaja. Teoriassa osaan kyllä, mutta en vain halua. Miksi? Minua ainakin pelottaa erityisesti se, etten saa venettä pysähtymään ajoissa tai vastaavasti vene pysähtyy liian aikaisin ja tuuli lähtee painamaan sitä. Pelkään, että osun naapuriveneeseen. Pelkään, että osun laituriin.



Ihan jo turvallisuussyistäkin tähän pitää tulla muutos. Jos minulla ei ole rutiinia veneen laituriin ajamiseen ja normaaliolosuhteissakin jännitän sitä, miten luulen onnistuvani, jos sitloodassa makaa vaikkapa tajuton, puomista pahasti päähänsä saanut mies? Sitä paitsi oman pelon voittaminen tuntuu ihan sairaan hyvältä, siksikin haluan tähän rantautumisasiaan muutoksen. Niinpä olen päättänyt, että juhannukseen mennessä olen ajanut veneen laituriin vähintään kymmenen kertaa. Ensin rauhallisemmilla tuulilla, loppukesästä uskallan ehkä kovemmillakin tuulilla. Haastan kaikki rantautumista jännittävät blogini lukijat mukaan, yrittämään samaa! Tänne saa sitten mielellään tulla kertomaan kokemuksia, puretaan niitä yhdessä ja annetaan vertaistukea. Kuka on mukana?



Pelon kohde makaa yläkerrassa ihan viattomana. Mies on aloittanut hiomis- ja lakkausprojektinsa.

15 kommenttia:

  1. I´m in! Lupaan yrittää ainakin kerran ja tulen sitten kertomaan kokemuksistani.: )

    VastaaPoista
  2. Voi kuule, kun mä olin ekoja kertoja purjehtimassa miehen kanssa niin taisin saada veneen heittämään täydet 360 parikin kertaa (onneksi ne oli myös niitä alkuaikojen treffejä, niin mies ei voinut hermostua muhun ;-). Kun en vaan tajunnut mihin sitä keppiä pitää kääntää.

    Vanha vene oli sen verran haastava ohjattava, että sitä en koittanut ajaa rantaan (muuten kyllä olin pinnassa), mutta uuden kanssa aloitettiin oma rantautumishaaste jo viime keväänä. Ei se vielä ihan heittämällä suju, joten tänä kesänä jatketaan. Pakkohan se on oppia, prkl.

    VastaaPoista
  3. Minä haluan myös oppia kaikkea ja voittaa pelkoni. Naisia vähätellään usein veneilijöinä, (onneksi ei meidän perheessä), joten pieni feministinluunikin vaatii osaamisen kehittämistä. Toisaalta on NIIN helppoa antaa kunkin tehdä sitä minkä parhaiten osaa ja silloin taitojen kehittäminen ja ylläpitäminen esim. juuri noita mainitsemiasi hätätilanteita ajatellen on vaikeaa.

    Rohkeutta ja päättäväisyyttä meille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Mukana! Olen rantautunut kerran tähän mennessä ja ikinä ei ole veneessä hakannut sydän niin lujaa. Tosin pientä lisästressiä saattoi aiheuttaa se, että rantauduttiin sellaiseen paikkaan, että toimitusta ihasteli iso terassi täynnä ihmisiä (vene on parkissa paikassa, jossa käytännössä keulasta hypätään terdelle). Ja just sinä päivänä oli sit molemmat naapuriveneetkin paikalla... Ehkä tarttis harjoitella ensin vähän väljemmillä vesillä siis ja elokuussa rantaudun sitten jo tyylillä kotisatamaan ;)

    En voinut olla huomaamatta, että teillä on sama kaappi päätynyt samaan kohtaloon loppuunasti vietynä, kuin mitä meillä puoliksi. Eli vasta yksi kerros maalia pinnassa, mutta tästä motivoituneena saa kyllä nyt sitten seuraavankin kerrosken. Montako kerrosta olet joutunut sutimaan?

    -Milla

    VastaaPoista
  5. Hyvä haaste!
    Itse jouduin opettelemaan rantautumisen pakolla muutama vuosi sitten kun aloin kipparoimaan venettämme. Laituriin mennään nykyisin ihan varmasti, mutta poistuminen aiheuttaa edelleenkin sydämentykytyksiä jos on vähänkään sivutuulta. Minulle hitaasti peruuttava purjevene on ihan kauhistus ohjata.

    VastaaPoista
  6. I'm in! Meidän vanha vene oli niin iso ja vaikea hallita, että sillä en uskaltanut edes yrittää rantautua, mutta nyt kun uusi vene on ketterämpi, ei mulla ole mitään (teko)syytä luistaa laituriin ajamisesta. Mieskin on aina ollut sitä mieltä, että meidän pitäisi kumman tahansa pystyä kipparoimaan venettä tarvittaessa kaikissa tilanteissa/olosuhteissa, ja myös pikkumatruusille eli tyttärelle pitää opettaa kipparointitaitoja ihan pienestä pitäen.

    Itse asiassa voisin soveltaa tätä haastetta myös autoiluun, koska mies on lähes aina kuskina silloin kun ollaan yhdessä liikkeellä, vaikka voisin mäkin ihan hyvin välillä ajaa...

    Eli eiköhän me tytötkin tosiaan osata, kunhan vaan uskalletaan! :)

    /Gitta

    VastaaPoista
  7. Hei,
    Otan haasteen vastaan. Myös minä tutisen rantautuessa, koska en todellakaan hahmota kunnolla miten vene liikkuu. Välillä se kääntyy tosi pienessä tilassa ja välillä kun tuuli painaa se ei käänny ollenkaan. Meillä ongelmana on vielä se, että vene on aivan liian suuri (39 jalkaa). Olen sen ajanut rantaan muutaman kerran hyvissä olosuhteissa ja merellä pärjään ihan ok. Haluaisin kuitenkin oppia ja takia olenkin menossa kurssille. Aluksi suunnittelin meneväni harjoittelemaan vain laiturimanöövereitä, mutta päädyin sitten perämieskurssille. Katsotaan saanko lisää itseluottamusta, että voisin ajaa meidän veneen kahdestaan mieheni kanssa laituriin.
    Kiva kun täällä on muitakin naisia, joita kiinostaa muukin veneessä kuin auringonotto.
    -Meritara

    VastaaPoista
  8. Minäkin voisin ilmoittautua! Tuo on stressaavinta ikinä. Aina menee hermot (olen siis "vain" hyppääjän roolissa).
    Luulen että siihen vaikuttaa sekin että mies nyt vaan on kokeneempi ja purkkari on lainassa (eli ei edes oma). Kai se on vaan tosiaan otettava haaste vastaan. Mies on varmaan kauhunsekaisin tuntein innoissaan kun kerron sille:)
    Ja tuo on niin just kuin Milla sanoi, juuri silloin kun menee pieleen siellä on terassit ja laiturit täynnä porukkaa töllistelemässä (ja sehän perfektionistia ketuttaa...).
    Rakastan purjehtimista, mutta rantautumista vihaan.

    VastaaPoista
  9. Hei leidit, ihan mahtavaa! Kyllä meistä vielä rantautujia tulee!

    Kaitaliina: Jesss, hyvä sinä!

    Elina: Joo, ensitreffit on varmasti hyviä, kun ei voi hermostua. :D Ja kyllä, pakkohan se on oppia! Kyllä mäkin muutamat kyyneleet muistan nieleskelleeni viime kesänä, kun vene pyöri kuin väkkärä ja olin jo ihan sekaisin pinnasta!

    Merenneito: Argh, mua suututtaa myös niin tuo vähättely. Miehet ja naiset ovat erilaisia keskenään, eivät parempia tai huonompia! Naiset ovat hyviä oppimaan joitain asioita ja miehet taas toisia. That's evolution. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jompikumpi sukupuoli olisi toista parempi. Mun feministiluonteeni saa aina raivarit ihan samasta asiasta! Ja joo, tsemppiä meille kaikille!

    Anna: Apua, laiturista lähtemistä en ole edes tajunnut jännätä! No, onneksi hädässä harvoin siitä laiturista lähdetään vaan aikaa puntarointiin etukäteen on. :)

    Milla: Terassillinen ihmisiä kuulostaa ihan kamalalta, vähemmästäkin alkaa sydän tykyttää!

    En muista enää maalikerrosten määrää, mutta yhden laatikon onnistuin maalaamaan umpeen. Eli kyllä niitä varmaan aika monta oli. :D Voisin tehdä tuosta oman postauksensa joku päivä, meillä on muutakin tuunattua (äh, inhoan tota sanaa) Ikeaa kotona. :)

    Gitta: Sun mies on ihan oikeassa! Kyllä me varmasti osataan, uskallus ja harjoittelu on niitä kynnyskysymyksiä. Teidän pieni tyttö on onnekas, kun saa oppia kaiken noin pienenä, lapsella on niiiiiin eri kapasitetti oppia uutta!

    Meritara: Mun toinen tämän kesän oppimisprojekti on nimenomaan alkaa hahmottaa paremmin tuulta ja sen suuntaa ja sitä, mihin se sitten mahdollisesti venettä painaa. Onnea sulle kurssille, se on varmasti tosi hyvä idea!

    Katri: Jee, sinäkin! Sun mies on varmasti susta tosi ylpeä sitten, kun olet ihan ässä rantautuja. :) Mä haluan kyllä myös harjoitella ensin ihan tosi hiljaisissa paikoissa. Ei saa ottaa liikaa paineita, ettei mene into kokonaan. Just niihin ekoihin kertoihin tarvii paljon onnistumisen elämyksiä, että jaksaisi jatkaa.

    VastaaPoista
  10. Otan myös haasten vastaan:)Pakko se on osata rantautua, kun kaksi aikusta venessä vaan on. Muuten käy niin , että meiän 3v osaa kohta rantautumisen ennen kun minä:D, niin innokasti on viime kesänä ohjattu venettä ja pinnusta ei ote irto:)

    VastaaPoista
  11. Minkälainen työnjako muilla on yleisesti rantautumisessa. Itse olen ohjannut venettä, kiinnittänyt poijuhaan, jarruttaminen ja peräköyden kiinnittäminen. Vaimolle on jäänyt etäisyyden huutaminen, suunnan varmistaminen (poijuhakaa kiinnittäessä voi vene kääntyä kun ei pysty keskittymään suuntaan), rannalle hyppääminen ja köysien kiinnittäminen. Jos vaimo menee pinnaan, niin melkein pitää mun hoitaa poijuhaan kiinnitys.

    Niin ja meillä on melkein pakko laittaa vaimo pinnaan ensi kesänä, koska raskaana olevaa naista ei voi laittaa hyppimään laiturille.

    VastaaPoista
  12. Täälläkin suunnalla otetaan haaste vastaan! Muutenkin olisi tarkoitus vähän jakaa tuota vastuuta purjehtimisesta eli täälläkin vähemmän osaavalle naispurjehtijalle enemmän oppia - jota toki tuo myös parhaillaan käytävä rannikkolaivurikurssi! Käytännön oppiakin kuitenkin kaivataan ja tällä haasteella onkin hyvä lähteä liikkeelle!

    Minna

    VastaaPoista
  13. Missis H: Ihana teidän pieni! :D Ajattele, miten onnekas hän on, oppii kaiken ihan tuosta vaan! Tervetuloa mukaan haasteeseen. :)

    Marko: Toi olikin sen verran kiinnostava kysymys, että teen aiheesta oman postauksen, niin saadaan vähän keskustelua aiheesta. :)

    Minna: Jes, tervetuloa mukaan! Kesän lopulla varmaan osataan jo vaikka mitä, koko porukka! :)

    VastaaPoista
  14. Ensiksi ihana blogi! Löysin tämän vasta nyt. Olen purjehtinut 17- vuotta kertaakaan rantautumatta itse. Aika tyhmää. Minuakin vaivaa pelko. Olen viime vuosina kyllä lähtenyt laiturista. Se on helpompaa. Mutta otan minäkin haasteen vastaan.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!