maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sitruuna ja mandariini ostoksilla

Olkaa hyvät, sarja blogihistorian laadukkaimpia asukuvia! Huomannette, että olen ostanut kaukolaukaisijan. En vain tajua, että mikä kohta se on kamerassani, joka ottaa sitä infrapunaa vastaan.



Mulla oli päällä jotain harvinaista, nimittäin kauluspaita. Minä todella vihaan silittämistä, siksi tällaiset vaatekappaleet jäävät usein vähäiselle käytölle, vaikka muuten kivoja ovatkin. Sellaisenaan asuni näytti kameran ruudulla aika tylsältä.



Niinpä lisäsin asuun uuden huivini. Ennätin lauantain aikana kehittää itselleni pakkomielteen keltaisesta, etenkin huivin muodossa. Löysin haluamani ja vieläpä sekä pellavaisena että muhkuna. Nyt minulla on kesäksi kaksi keltaista t-paitaa ja huivi. Siinä on varmaan riittävästi väripläjäystä tällä erää, ennakoin tuijottavani vuoden päästä samaisia kankaankappaleita epäuskon vallassa.



Näissä vaatteissa muuten löysin sen täydellisen punaisen hameen, jota etsiskelin helmikuussa. Siitä sitten omassa postauksessaan myöhemmin.

P.S. Oli pakko tulla selittelemään. Otsikko viittaa siihen, että sitruuna ja mandariini menivät ostoksille. Ei siis siihen, että olisin ollut sitrushedelmäostoksilla ja tehnyt maailmankaikkeuden karseimman yhdyssanavirheen. :D

7 kommenttia:

  1. Ihana postaus...! Jotain hauskuutta tähän ankeaan, räntäsateiseen maanantaihin :D Tuo laukku on kyllä edelleen tosi upee!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, olet tosi nätti! <3

    VastaaPoista
  3. Kiva huivi, sopii hyvin sulle! Hihii, mäkin ihastuin keltaiseen viime kesänä ja olin jopa niin villi, että ostin keltaisen kynsilakan. :D Se vähän sentään piristää musta/valko/harmaa vaatteitani.

    Mekkopostausta odotellessa.

    VastaaPoista
  4. Onpa tosi kiva asu! Mulla on ihan sama ongelma paitapuseroiden kanssa, että niiden käyttö ei tunnu sen silittämisen väärtiltä, vaikka sinällään tykkään paitapuseroista. Aina kun meinaa laittaa päälle, niin tulee mieleen, että sen päivän jälkeen paidan saa taas olla silittämässä...

    VastaaPoista
  5. Tarumarja: Kivaa, että tykkäsit. :) Oli kyllä harvinaisen ankea maanantai!

    Linda: Joo, noi blurratut kasvot edustaa sellaista persoonallisempaa kauneutta... :D Kiitos! <3

    Anna: Oho, ootpa ollut villinä! Mä pistän paremmaksi ja kerron suunnitelleeni jopa sellaista lakkausta, missä kaikki kynnet on eri värisiä!

    Ronja: Kiitos! Mulla on ihan sama juttu kauluspaitojen kanssa. Käytän melkein aina sitten vielä niiden alla jotain aluspaitaa, ettei tarvitse heittää pesuun saman tien, niin pärjää samalla silityksellä useamman kerran.

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva huivi. Mistä löysit kauniin muhkean huvin? En kestä liian ohuita huiveja ja siksi kaiki muhkuvinkit jakoon :)

    VastaaPoista
  7. salsas: Zarasta löytyi huivi. :) Mäkään en kestä laihoja huiveja!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!