lauantai 21. heinäkuuta 2012

Merellisempää kuin raidat

Koettelen selvästi rajojani tyyliasioissa, sillä rohkaistuin ostamaan kaappiini jotain muutakin kuviota kuin raitaa. J.Crew'n ankkurikuvioinen neuletakki tuntui omalta, vaikka en yleensä olekaan kovasti kuvioiden perään. 



Samasta kaupasta ostin myös pari perustoppia - niitä ei ole koskaan liikaa. Toisaalta sitä voi tietysti kysyä, että montako valkoista t-paitaa ihminen tarvitsee, mutta eipähän tarvitse ainakaan pyykätä niin usein. :D


Joe Freshistä (josta intoilin aiemmin) löysin mustan paljettitopin. Kaikista muotilehdistä ja -blogeista päätellen paljetit jatkavat suosiossa myös syksyllä ja tarvitsin kaveria mustalle pitsihameelleni. Paljetit ja pitsi voisivat muuten olla vähän levoton yhdistelmä, mutta ainakin näin ennen mallailua ajattelen, että kokonaan musta asu sallii vähän vaihtelua materiaalissa ja tekstuurissa.



Hankin vähän kimallusta myös kynsiin. Kynsilakkaostokseni ovat toistensa vastakohtia - hillittyä ballerinavaaleanpunaista ja paljettista sinistä. Kummallekin lienee oma aikansa ja paikkansa.


Muuten ostokset olivat ihan tavallista kosmetiikkahyllyn täydennystä, samoja tuttuja tuotteita ja uusin InStyle.

4 kommenttia:

  1. Tosi herkku toi neuletakki! :)
    -SuviAnni

    VastaaPoista
  2. Kommentoin nyt vähän myöhässä, mutta aivan mahtava tuo edellinen postaus! Tulen palaamaan tuohon aina kun tuskissani odotan tulevaa New Yorkin reissua, eli usein. Kaikki vinkit on painettu tarkasti muistiin ja lisää otetaan innolla vastaan, esim. suositukset hyvistä hotelleista olisivat tervetulleita.

    Toiseksi tuo postaus kolahti (ja kovaa) siksi, että olen pitänyt parin kuukauden tauon juoksemisesta ja nyt tuntuisi taas löytyvän innostusta siihenkin.

    Satu

    VastaaPoista
  3. SuviAnni: Eikö! Olen ihan rakastunut. :)

    Janina: Kiitti, niin mustakin! :)

    Satu: Ihanaa, että tykkäsit. Kun musta sitä fiilistä on niin vaikeaa pukea sanoiksi, mutta ilmeisesti jotain kuitenkin välittyi. :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!