lauantai 7. heinäkuuta 2012

Treenin jälkeen

Juoksulenkin jälkeen minulla on siis tapana viedä Laivakoira sellaiselle vartin rauhalliselle kävelylle. Karvakorva saa haistella rauhassa ja minä saan hyvän loppuverryttelyn. Jos olisin hyvä ja esimerkillinen ihminen, niin tekisin parit nopeat venytykset ja parin tunnin päästä venyttelisin oikein kunnolla. Minun on kuitenkin pakko tehdä tunnustus. Lintsaan venytyksissä ihan törkeän usein. Teen näin siitä huolimatta, että minulla on hyvät popit myös venyttelyyn. 


Heti lenkin jälkeen syön usein banaanin tai ruisleivän saadakseni vähän hiilareita, jotta palautuminen alkaisi. Suihkun jälkeen syön sitten Personal Trainer Nora Yrjölän neuvojen mukaan runsaamman aterian. Jos olen tällä hetkellä johonkin ihan koukussa halloumi-salaatin lisäksi, niin paahdettuihin wasabisoijapapuihin. Ne sopivat mielestäni erityisen hyvin tonnikalan ja avokadon kanssa. Viime aikoina toinen suosikkisalaattini onkin ollut tonnikala-avokadosalaatti, jossa on lisäksi sitä, mitä vihanneslokerosta milloinkin löytyy. Kananmuna tekee vielä vähän lisää ruokaisuutta.




Mitkä ovat teidän lemppariruokianne treenin jälkeen? 

5 kommenttia:

  1. Minä niin kadehdin juoksuharrastajia... Jokin siinä hommassa vaan tökkii vaikka ehkä haluaisinkin juosta. Käyn mieluummin jumpissa ja kävelylenkeillä.

    VastaaPoista
  2. Vässykkä: Mulla oli aiemmin ihan sama juttu! Mulla ihan mielettömän hyvät ja makeat juoksukengät muutti tilanteen. :)

    VastaaPoista
  3. Voi kamalaa... Näkisin itseni kovin mielelläni juoksijana, mutta kun ei. Nykyisin tosin polvenikin on sitä mieltä. Mutta silti tulee NIIIIN laiska olo, kun lukee jonkun tulleen lenkiltä. Siitäkin huolimatta, että olen juuri tullut jooga-tunnilta (ajattelin laajentaa reviiriäni takaisin joskus harrastamaani lajikkeeseen) uhraamassa kaiken ylpeyteni pyllistellessä ihan pihalla siellä muiden edessä. Siis mistä lähtien joogassa on ollut PÄÄLLÄSEISONTAA?

    Mutta joka tapauksessa, olipas taas mukavaa päästä käymään täällä pitkästä aikaa! Täällä tulee aina hyvä mieli; en kyllä enää anna töiden viedä kaikkia iltoja tai päästää miestä maalaamaan tietokonehuoneen lattioita niin ettei koneelle ole edes mahdollista päästä pitkiin aikoihin.

    VastaaPoista
  4. Annimanni: Eihän kaikkien tarvitse sportata samalla tavalla! Jokainen tehköön sitä, mikä itselle parhaiten sopii. :) Kivaa, kun pääsit! :)

    Ja hei, varovaisesti sen päälläseisonnan kanssa, mun kaveri sai moisesta just joogatunnilla aikamoiset vammat ja oli pitkään sairaslomalla. Meinasi käydä oikeasti huonosti.

    VastaaPoista
  5. Aika samat eväät on mullakin treenin jälkeen. Suihkun jälkeen ensin kiskaisen jogurtti-rahkan kera marjojen ja sitten juurikin ruokaisan salaatin napaani.


    Nauratti suunnattomasti kun sulla on miltei identtinen soittolista sekä treeniin että koiran kanssa lenkkeilyyn kuin mulla :D Taisi olla ihan 1 poikkeava kappale.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!