maanantai 3. syyskuuta 2012

Dags att fika



Kutsuin lähisuvun kahvittelemaan joku aika sitten. Mieleni teki leipoa jotain omenaista ja uutta, jotain sellaista, mitä en ollut ennen kokeillut.



Päätin ihanan Suvin inspiroimana tehdä taivaallista omenatoscaa. Muuntelin reseptiä ainoastaan niin, että käytin täysjyvävehnäjauhoja ja luomuruokosokeria. Siskolleni, joka on vegaani, valmistaisin Whole Foodsin reseptillä amerikkalaista versiota kaura-omenapaistoksesta. Whole Foodsin apps on muuten todella kätevä - siihen voi syöttää muun muassa tiedoksi sen, mistä aineksista haluaisi kokata, mahdolliset ruokarajoitteet (esimerkiksi vegaani, vehnätön, gluteeniton) ja valita sitten, etsitäänkö vaihtoehtoja aamiaisten, makeiden tai kenties päivällisten joukosta. Minulla oli omenoita ja kuivattuja karpaloita ja niiden perusteella löytyi sitten tämä ohje. Muokkasin tätäkin reseptiä niin, että vaihdoin saksanpähkinät mantelilastuihin. Canola oil on kai rapsiöljyvä, mutta minulla oli rypsiöljyä. 375 fahrenheitia on noin 190 astetta celsiusta.


Onneksi en ole ruokabloggaaja. Voin nimittäin kertoa, että Suvin versio omenatoscasta (alapuolella oleva kuva) oli noin sata prosenttia hienomman näköinen. Maku oli kuitenkin niin verrattoman ihana, että siskonpoika oli jäädä ilman, kun tosca hupeni niin kovaa vauhtia. Sisko kehui kovasti myös vegaanijuttua. Maistoin itse sitä ihan vain nopsasti heti valmistuksen jälkeen, että tietäisin kehtaavani tarjota sitä. Tuli heti mieleen Alman mysli.


Lisäksi tarjolla oli heräteostoksena Stockmannilta mukaan tarttuneita toffee-merisuolakeksejä. Yhdistelmä kuulosti niin erikoiselta, että pakkohan sitä oli kokeilla! Keksit olivat tosi hyviä.




Pimenevät illat huomaa jo valokuvatessa. Minulle tuli oikein kiire räpsiä kuvia, kun kaikki valo tuntui karkaavan ennen aikojaan. 

6 kommenttia:

  1. Vesi herahti kielelle.Pakko vielä mainostaa että Caramel & Sea Salt yhdistelmä on ihan mieletön suklaassa..Sekä tummassa että maitosuklaassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai suklaassa. Ou. Mai. Gaad. Parempi olla maistamatta tai painan kohta 300 kiloa.

      Poista
  2. Tosca näyttää aivan mainiolta, kyllä kelpaisi tänne oikein hyvin. Todella hyvä ruoka-app on myös epicurious, itse olen tykästynyt siihen kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, pitääpäs tutustua tuohonkin!

      Poista
  3. Hyvältähän tuo näyttää, ja pääasia että maistuikin vielä erinomaiselle :) Pitääkin käydä katsastamassa nuo vinkatut appsit, vihdoin iPad-maailmaan päästyäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kohta olet niiiiiin koukussa. :)

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!