keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Hyvä huomen!



Hyvä brekkari ja hyvä lenkki! Sain landelta tuliaisiksi pussillisen omenia, lempparihedelmiäni. Tuli yhtäkkiä mieleen tosi hyvä aamiainen, jota söin talvella tyttöjen reissulla Lontoossa. Ostin silloin Starbucksista epämääräistä sössöä, jossa oli arvioni mukaan ainakin omenaa, marjoja ja kaurahiutaleita paksuun jugurttiin sekoitettuna. Laitoin eilen illalla kokeiluni vastaavanlaisesta muhimaan. 

Sekoitin turkkilaista jugurttia, kaurahiutaleita sekä pilkottua ja kuorittua omenaa. Laitoin seoksen jääkaapiin yöksi. Käyttämissäni kaurahiutaleissa oli valmiiksi seassa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Jos olisin käyttänyt tavallisia kaurahiutaleita, olisin sekoittanut lisäksi rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä joukkoon. Aamulla ripottelin vain vähän pellavarouhetta päälle. Kokeiluni toimi erinomaisesti, pääsin aika samaan makuun kuin Starbuckskin. Marjat olisivat toimineet hyvänä lisänä. Luulenpa, että varsinkin karpalo ja puolukka toimisivat hyvin. 


Mikään lenkki ei ole varmaan ikinä tuntunut samaan aikaan niin ihanalta ja kamalalta kuin tänään juoksemani. Kahden viikon sairastamisen ja tauon jälkeen olin seota onnesta, kun vihdoin uskalsin vetää lenkkarit jalkaan. Juoksusääkin oli ihan täydellinen. Olotila vaihteli euforisesta katastrofaaliseen pistämiseen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Euforia jäi päällimmäiseksi.

Juoksin rauhallisen ja maltillisen pituisen PK-lenkin. En spurtannut lopussa, vaikka olisi ollut siihen ihan mahtava biisikin soimassa. Tästä se taas lähtee. En malta odottaa seuraavaa lenkkiä, varsinkin kun minulla on kasa uusia juoksuvaatteitakin odottelemassa.

9 kommenttia:

  1. Tuo aamiaisherkku kuulostaa sveitsiläisen Bircher myslin sovellukselle. Olen syönyt sitä sekä maito- että jogurttipohjaisena ja se on kyllä hyvää. Tuon voisi melkein laittaa omaan veneruokareseptikirjaankin vinkiksi, ettei ihan unohdu. Hatunnosto sille, että sait otettua rumahkostakin ruuasta kauniit kuvat :D

    Kiva kuulla, että tervehdyit lenkkeilykuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nähnyt Bircher-mysliä hotelleissa monet kerrat, mutta en ole uskaltautunut ottamaan, niin epämääräiseltä se on näyttänyt. Mutta s eonkin musta aina ollut sitä maitoon tehtyä ja mä en diggaa muroista ja mysleistä maidon kanssa.

      Onneksi tervehdyin, meinasi mennä ihan hermot! Miten sä voit?

      Poista
    2. Viimeinen antibioottipurkki menossa - jee! Vatsa kun ei tykkää kuurista ollenkaan. Sen alkukuumeilun ja iho-oireen jälkeen ei ole mitään punkkitaudin oireita pukannut,tosin nehän voivat ilmaantuo vasta kuukausien päästäkin. En jaksa sitä kuitenkaan murehtia. Tällä viikolla oltiin pari kertaa vesilläkin ;)

      Poista
  2. Hei hyvä juttu että pääsit eroon typerästä flunssasta! Itselläkin flunssa on voiton puolella, muutama kaktuksen piikki pysyy sitkeästi kurkussa.. Kuitenkin koen olevani tänään niin terve että uskallan lähteä treenailemaan. Kauhulla odotan mitä se tuo tullessaan. Puuskutanko enemmän kuin ennen ja onko koko kerätty kunto nyt tipotiessään. Hui. Ei auta muu kuin sulatella päivällinen ja lähteä testaamaan, toivottavasti koen samaa euforiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro hei, miten meni!

      Otti kyllä lenkki koville eilen, mutta tänään uusiksi! Siitä se sitten vain paranee.... :)

      Poista
  3. Hyvä, että olet parantunut ja kuulostaa ihanalta aamiaiselta :). Tuon tyyliset jogurtti-mysli-mössöt ovat iso hitti täällä. Niitä saa ihan kauppojen valmisruokahyllyiltäkin - ja Starbucksista tosiaan. Yleensä niissä on myös tuoreita marjoja, mitkä tekee niistä ihanan raikkaita.

    Mulla olisi blogissa purjeisiin liittyvä kysymys ja ajattelin, josko ehtisit/osaisit ehkä vastata :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen viime aikoina pyörinyt vain Nykissä ja siellä en olekaan nähnyt noita. Siellä kaikkialla on jugurtti + granola + marjajuttuja, jotka nekin on ihania. Niissä se muro on jotenkin erilaista, eikä aineksia ole sekoitettu vaan ne on kerroksittain. Marjat olisi kyllä sopineet tuohon munkin viritykseen hyvin.

      Mä kävin katsomassa ja antamassa epätietoisen vastauksen. :D

      Poista
  4. Birchermüsliltä tuo minustakin kuulostaa! Se on tosi hyvää, reseptejäkin löytyy paljon jos haluat etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan, kiitos vinkistä! Olen viime aikoina kaivannut vähän vaihtelua puuroaamiaisiin, niin tästähän tuleekin oiva korvike. :)

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!