tiistai 4. syyskuuta 2012

Mistä minun blogini on tehty?

Sain ihanaiselta lisbet e. -blogilta mukavan haasteen. Blogini pitäisi tiivistää kymmeneen kuvaan. Minulla on iPhotossa yli 10 000 valokuvaa, joten hetken aikaa jouduin suorittamaan erinäisiä karsintatöitä. Tässä ne kymmenen kuvaa nyt kuitenkin ovat. 


1. Purjehdusharrastuksen aloittaminen ja purjeveneen ostaminen olivat ne voimat, jotka sysäsivät tämän blogin alkuun ja liikkeelle. Aloitin blogini, että olisi joku paikka, johon voisin kaataa kaiken innostukseni purjeveneitä, merellistä elämää ja tyyliä ja herkullisia retkiruokia kohtaan. 


2. Toinen tärkeä osa blogiani ovat retkikertomukset purjehduskohteistamme. Minusta on itsestäni mukavaa palata niihin varsinkin talven aikana ja muistella kauniita maisemia, kivoja retkiä ja ihania tunnelmia. Toivon kovasti, että ne tunnelmat välittyisivät teillekin!


3. Myös yleinen fiilistely retkillä on tärkeää. Ja kuohuva! Elämässä on niin paljon arkea, että arjesta kannattaa tehdä mahdollisimman mukavaa. Hyvä arki on se, joka pitää elämän hyvänä.


4. Suloinen Laivakoira, rakas perheenjäsen tohelluksineen taitaa olla jonkun muunkin suosikki kuin minun. 


5. Sisustusjutut kuuluvat myös blogiini. Sisustuksemme on isojen kalusteiden osalta ollut valmis jo vuosia, mutta uudistan kotia pienillä jutuilla, kuten tekstiileillä, kynttiläjutuilla ja kukilla. Juuri tällä hetkellä sisustusinto on pienemmällä asetuksella, kun odottelen vain, että remonttimme alkaisi. Remontin jälkeen on luultavasti odotettavissa totaalinen riehaantuminen. 


6.  En ole sen immuunimpi tavaran haalimisen ihanuudelle kuin kukaan muukaan. Niinpä myös tässä blogissa hehkutetaan silloin tällöin siisjotainniintajuttomanihanaaettäoliihanpakkoostaa.


7. Valokuvaaminen on blogin myötä lisääntynyt, vaikka pidin siitä aiemminkin. Yritän kovasti kehittyä tässäkin harrastuksessani, mutta välillä se on vaikeaa, kun kärsivällisyyteni on jokseenkin yhtä hyvä kuin 3-vuotiaalla. 


8. Pidän leipomisesta ja joskus minunkin tuotokseni ovat hieman kuvauksellisempia kuin eilisessä postauksessa vilahtaneet epämääräiset kasat. Silloin taatusti ikuistan tilanteen jälkipolville. Ruuanlaitto upotkoon tähän samaan kuvaan. Filosofia on sama. 


9. Silloin tällöin täältä saa lukea myös matkajuttuja. Erityisesti Yhdysvaltain itärannikolta, joka on suosikkikohteeni koko maailmassa. 


10. Kohta se alkaa... Kjähkjähkjäh. Se alkaa ihan viattomalla pohdiskelulla siitä, mikä mahtaakaan olla tämän vuoden Blossa-maku. Ja ennen kuin kukaan arvaakaan, jouluhiminöinti on ihan täydessä vauhdissa. 

Minä haluan haastaa tähän hauskaan haasteeseen mukaan Empun, Hepsun, Suvin, Kristiinan ja Mrs J:n. Enjoy!

24 kommenttia:

  1. No tuossa oli kyllä tosiaan juuri se miksi minä luen aina mielelläni blogiasi, jatka samaan malliin, kiitos :))

    VastaaPoista
  2. Kjäh kjäh! Peukkua erityisesti vikalle kuvalle. :D

    Vaikken ymmärrä purjehtimisesta edelleenkään yhtään sen enempää täällä on aina kiva käydä vähintäänkin kauniiden kuvien perässä. Ja sitä purjehtimisfiilistä ja visuaalista puolta ymmärrän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buahhhahhahhhaa, varokaa joulunvihaajat!

      Poista
  3. Oi vautsi, tämä on kiva haaste, mutta miten sitä osaa valita sopivat kuvat? Iik!

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Oli todella vaikeaa valita. Luulenpa, että fuskaan vähän ja teen vielä jonkun bubbling under -postauksenkin. :D

      Poista
  4. Jes. Pitäsköhän lähteä Blossa-matkalle Tukholmaan... sanoo hän, joka ei ole vielä edes ehtinyt nykyiseltä matkalta kotiin! :) Kiva tiivistys!

    VastaaPoista
  5. Pitäisköhän lähteä Tukholmaan Blossa-matkalle? Sanoo hän, joka ei ole edes edellisen reissunsa puolivälissä vielä... :) Kiva tiivistys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun nyt kaksi kertaa pyysitkin... Se olisi kyllä huippua, mutta saattaahan sitä Blossaa tänä vuonna saada ihan Alkostakin. Who knows... Mikähän se maku on? :D

      Poista
  6. Kiva haaste :) pitääpäs lähteä kaivelemaan kuvavarastoja...

    VastaaPoista
  7. Heippa ihana! Kiitos haasteesta!:) Ja niin kiva postaus taas...mun ei varmaan edes tarvitse sanoa, että lukeudun ehdottomasti niihin Laivakoira-faneihin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, jään odottelemaan sun versiota. :)

      Poista
  8. 10 hyvää syytä tykätä blogistasi. :)
    Mut NYC, purjehdus ja Laivakoira aiheina yli muiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Noi aiheet taitaa olla kyllä mun omatkin suosikit. :)

      Poista
  9. Niin mikähän onkaan Blossan tän vuoden maku ;) Viime vuonna oli ihan kauhee!

    VastaaPoista
  10. Niin mikähän onkaan Blossan tän vuoden maku ;) Viime vuonna oli ihan kauhee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mä tykkäsin tosi paljon viime vuoden mausta! Toissa vuoden sahrami ei ollut mitään erityisen ihanaa, mutta viimevuotinen oli jännä.

      Tän vuoden mausta ei ole mitään hajua, saisikohan sitä vielä mistään selville...

      Poista
  11. Juuri noiden syiden takia luen blogiasi :)

    Viime viikonloppuna pohdinkin, että milloin voisin pitää (kehtaisin) syksyn ekat glögikutsut. Kiva kuulla, että fiilistely on alkanut myös muilla. Viimevuotinen Blossa ei ollut makuuni, tätä vuotta siis odotellessa...

    Tunnelmallista syksyn aloitusta sinulle!

    -Aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, Aino, kun luet. :)

      Kyllä musta glögikutsuja voi alkaa pitää ihan kohta. Mä tykkäsin viime vuoden Blossasta kovasti. Ei sitä montaa mukillista viitsinyt juoda, mutta yksi oli juuri sopivasti. Blossassa on musta kivaa sekin, kun se ei ole niin vahvaa kuin monet muut glögit.

      Sitä samaa sulle! :)

      Poista
  12. Yuzu ingefära on vuoden 2012 Blossan vuosikertaglögi. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen maistamaan. Viimevuotinen kahvi oli kamala. Muuten ne ei ole ainakaan niin pahoja olleet, etteikö olisi muutama pullo sesongissa uponnut. ;-) -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt se on siis julkistettu! Kuulostaa jännältä, luulen tykkääväni. Mä tykkäsin siitä kahvistakin. Sahrami ei ollut ihan mun juttu, mutta kyllä mä sitäkin join. :D

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!