sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tyyntä myrskyn edellä ja pari kysymystä


Pieni, rauhallinen hetki sunnuntaiaamuna. Herkkubrekkari, Hesari ja kolmas kupillinen kahvia. 

Kysymys 1. Miksi, miksi, miksi valmiisiin sushi-setteihin pitää aina tunkea niitä ällöttäviä ravunpyrstöjä? Eilen olisi tehnyt kamalasti mieli sushia kampaajan jälkeen ja pysähdyinkin kotimatkalla melkein Jumboon ja Hanko Sushiin. Parkkihallin ruuhkakaaos sai minut kääntymään 180 astetta ja yritin hakea sushia lähikaupasta. Tarjolla oli vain valmiita settejä ja kaikissa oli niitä rapupyrstöjä. Yäk. Laivakoirakaan ei suostu syömään niitä, siinä lienee todiste siitä, kuinka vastenmielisiä ne ovat. Tyydytin sitten raa'an kalan tarpeeni kotoisalla graavilohella, jota jäi sopivasti vielä aamuksikin. 


Kotimatkalla hain myös tuoreita kukkia. Ostin pitkästä aikaa liljoja. Liljat olivat hetken aikaa kiellettyjen listalla, kun tein elämäni virheen muutama vuosi sitten ja katsoin Seiska-TV:stä Johanna Tukiaisen kotiesittelyn. En todellakaan tiedä miksi, mutta kadun sitä edelleen. Valitettevasti kauniit kukat toivat pitkään mieleeni J-Tukin ja se ei ole ihan sellainen mielikuva, joka ainakaan rentouttaisi minua kotona. :D Nyt olen ehkä päässyt tästä yli.

Kysymys 2. Voisiko Lauri Tähkä olla käyttämättä tulppaania vertauskuvana Voice of Finlandin uudella kaudella? "Avautuva, herkkä kukka, kuin tulppaani..." WTF?! Tulppaani on lempikukkani, enkä halua, että se menee pilalle. Hajoan palasiksi, jos lempikukastani alkaa tulla mieleen Lauri Tähkä.

Päästettyäni julki nämä sieluani raastaneet kysymykset palaan takaisin pikku kuplaani ja rauhalliseen hetkeen, jota yritän vaalia. Ensi viikosta tulee hyvin kiireinen, haastava ja yksi varmaan tulevaisuuteni kannalta merkittävämmästä päästä oleva. Blogissa saattaa siis olla hiukan hiljaisempaa. 

Kivaa sunnuntaita muillekin!

10 kommenttia:

  1. Olisit sulkenut telkkarin heti, kun Tuksu sinne ilmestyi, yök! En yhtään ihmettele, että sait noin voimakkaita oireita!

    Tykkään liljoista (ilman Tuksua), mutta meille niitä ei voi tuoda voimakkaan tuoksun ja toisen assosiaation takia.

    Onneksi en ole kuullut tuota Tähkän kommentia. Enkä lukenut nytkään. Tulppaanit ON ihania!

    Tsemppiä jännään viikkoon. Me kyllä täällä odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei liljoja saa myös tuoksuttomina. Se onkin ollut minun pelastukseni tässä asiassa.

      Poista
  2. Voi mä niin inhoan niitä ravunpyrstöjä, joten ymmärrän sua hyvin. Kuka niistä tykkää?!

    Tsemppiä tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halleluja! Joku muukin on ymmärtänyt tän! :D

      Poista
  3. Jotkut (mieheni) taas voisivat syödä melkein pelkästään ebi-nigireitä, enkä minäkään niitä pahakseni pistä ;). Makuasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... En edelleenkään ymmärrä. Niiden koostumuskin on ihan epäilyttävä. :D

      Poista
  4. :D Tulppaanit ja Tähkä. Mä oon ihan innoissani näistä kaikista Voiceista jne. Kivaa seurata nyt Suomen versioita. (Ja jopa Gossip Girlkin tulee maanantaisin! Eli ei ollenkaan hassumpaa Suomen kanavat.)

    Oltiin just lauantaina viettämässä iltaa ystäväpariskunnan luona ja he olivat itse tehneet sushia. Voin sanoa, että taisi olla parasta mitä ikina olen syönyt! Nam. Tästä lähti ajatus, että opettelen myös itse tekemään. Katsotaan mitä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en olekaan koskaan tehnyt itse sushia. Pitäisikin varmaan joskus kokeilla. :)

      Maanantai on ihan paras telkkaripäivä!

      Poista
  5. Tähkä ja tulppaanit, kieltämättä traagista, mutta piti tulla kehumaan noita tämän postauksen kuvia. Ihanat :)

    VastaaPoista
  6. Vähän myöhäinen kommentti... ;))

    Jos haet Jumbosta sushia niin kokeile joskus Tammistossa olevaa Ju fu ravintolaa. En ikävä kyllä ole itse koskaan hakenut sieltä, mutta käytän todella usein Herttoniemen Ju fua. Paljon parempia susheja kuin Herttoniemen Hanko ravintolassa..... Ja ei tarvitse ottaa ravunpyrstöä, paljon eri vaihtoehtoja ;))

    Nam!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!