perjantai 7. syyskuuta 2012

Uusi frisyyri


Laivakoiran karmaisevana kohtalona oli joutua tällä viikolla nypittäväksi. Mutta minkäs teet, toinen oli jo sen luokan tursake, että ei muu auttanut. Kärsimykset kyllä korvattiin uusilla puruluilla. Nyt Laivakoira näyttää mielestäni taas ihan pennulta. Laivakoirasta muuten kysytään todella usein, että minkä ikäinen se on. Kysyjät tuntuvat olevan poikkeukseta hyvin hämmästyneitä, kun kerromme sen täyttävän jo yhdeksän tänä vuonna. 

Tänään Laivakoira joutui pitkästä aikaa olemaan yksin kotona useamman tunnin, kun olimme töissä. Sairaslomailun aikana haukku taisi tottua siihen, että sohvalla oli aina kainalopaikka tarjolla. Minua odottikin sekopäisen riemukkaasti kekkuloiva koira, kun tulin kotiin. Nyt se istuu tiukasti tapittaen sylissäni ja datailee kanssani. Välillä saan naamapusuhyökkäyksiä. Hyvin tuntuu maistuvan koiralle puruluiden lisäksi Cliniquen huulikiilto. :D




Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! Minä taidan laittaa Gilmoret pyörimään. 

5 kommenttia:

  1. Voi ihana Laivakoira! On tosiaan monta vuotta iästä lähtenyt nypinnän mukana! Niin on nuorekas ja terhakka ilme taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Jännää, miten lyhyt karva vaikuttaa noin paljon!

      Poista
  2. Ihana Laivakoira <3
    Meidän toista noutajaa luullaan toistuvasti pennuksi. Eräs mies kysyi juuri kuinka vanhan neiti on ja vastasin seitsemän.Setänen luuli 7 kk kunnes oikaisin neidin olevan 7vuotias.Meni miesparalla pasmat ihan sekaisin.Tosin ei tuo itse tajua olevansa keski-ikäinen vaan mennä toheltaa kuin kakru.
    Meillä trimmin jälkeen murjotetaan eikä tulla lähellekään :D
    Täällä alkaa poikkeuksellisesti ei Gilmore-putki vaan Villi Pohjola putki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, meidän ikinuoret hauvelit! Eipä tuo meidän ADHDkaan kauheasti ole rauhoittunut vuosien myötä. En edes uskalla kuvitella, millainen se on ollut pentuna!

      Poista
  3. Rapsuja (eli rapsutuksia) Laivakoiralle! On se niin söpö!:)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!