tiistai 9. lokakuuta 2012

Mistä on New Yorkin syksy tehty?


Ainakin pehmoisista neuleista ja Pumpkin Spice Lattesta. Itärannikolla oli poikkeuksellisen kylmää vuodenaikaan nähden ja jouduin kaupunkikierroksella ostamaan lisää lämmikettä päälle, etten olisi kylmässä viimassa palelluttanut itseäni oikein kunnolla. Jälkimmäinen taas on jokasyksyinen herkku. Sen saapumisesta Starbucksin valikoimiin tietää syksyn tulleen. 





Siitä, että kurpitsoita löytyy ihan joka paikasta. Kurpitsoilla koristelu ei ole vain Stars Hollow'n juttu vaan pallukoilla on merkittävä esteettinen rooli ihan oikeasti. Amerikkalaiset rakastavat teemajuhlia ja kunhan Halloween on vietetty, Thanksgiving-koristelut valtaavat kaupat. Ja sen jälkeen päästäänkin sitten jouluun. 


Cupcakesit kuuluvat kaikkiin vuodenaikoihin, mutta niissäkin on usein vaihtelua meneillään olevan kauden mukaan.



Tähän syksyyn kuuluu myös politiikka. Yhdysvaltalaiset äänestävät pian uutta presidenttiä ja metroasemat olivat täynnä vapaaehtoisten tiskejä, joilla saattoi käydä rekisteröitymässä äänestäjäksi. Television vaalimainokset ovat suomalaiseen tottumukseen hämmentäviä. Obaman mainoksissa lytätään Romneya ja toisin päin. Varapresidenttiehdokkaat väittelevät torstai-iltana CNN:llä ja etukäteen jo pohdittiin, että vanha kettu Biden taitaa viedä tämän väittelyn. Obama taas oli hävinnyt Romneylle viime viikolla. Vaaleista tulee varmasti jännittävät. 

 

  

Syksyn tietää myös siitä, että aamulenkille lähtiessä on vielä pimeää. Aurinko nousi vasta seitsemältä ja jouduin puntaroimaan, uskallanko lähteä pimeän aikaan liikkeelle. Kytistelin hotellin ikkunasta, koska kaduilla alkaisi nähdä työmatkalaisia ja kun ihmisiä alkoi näkyä, pinkaisin matkaan. Takkia ja pitkähihaista paitaa tarvittiin jo täälläkin. Juoksin Brooklyn Bridgen edestakaisin. Matkaa kertyi reilut viisi kilometria, joten lenkki oli juuri sopiva vk-lenkki ja olin tosi tyytyväinen vauhtiin, jota jaksoin pitää yllä. Manhattanilta päin juostessa Brooklynin puolella näkyi sillan oikealla puolella kivannäköinen puisto, joka voisi olla mukava kiertää joskus. Koska en yhtään tiennyt, onko alue turvallinen, niin jätin puiston väliin. Muihin turvallisuusvarusteluihini ulkomaanlenkeillä kuuluuvat myös pieni määrä käteistä, henkilöllisyystodistus ja matkavakuutuskortti taskussa.

Nahkasaappaat pääsivät käyttöön ison meren toisellakin puolella, oli oikeasti todella viileää. Nykin säät ovat siitä jänniä, että parin viikon sisään voi olla 30 astetta lämmintä ja tulla lunta. Voi ihan hyvin olla, että ensi viikolla on taas hellettä. Lämpötilatkaan eivät välttämättä tunnu yhtään siltä, mitä mittari näyttää.


Anteeksi vain tyylijumalat. Oli pakko. No, enpähän ollut ainoa. Nykissä näkee jalkineina vähintään yhtä paljon juoksulenkkareita kuin tyylikkäitäkin popoja. Viime aikoina lenkkareita on näkynyt jopa niin paljon, että olen ajatellut niiden olevan vähän muotia. Paljon näkee myös naisia juoksutrikoissa ja lenkkareissa, mutta yläosan vaatetuksen mukaan on päivänselvää, etteivät he ole menossa tai tulossa liikkumasta. Niinpä ajattelin, että ehkä tämä ei ole niin paha asia. Oli muuten aika mukavaa kävellä niitä pitkiä kävelyitä! 


Nyt hörpin taas kahvia Starbucksin mukista, mutta oman keittiön pöydän ääressä. Ikävä jäi. Taas. Aina.

37 kommenttia:

  1. Kuulostaa liian hyvältä tuo juoksu sielläpäin maailmaa,- varsinkin kun itse nilkkani juoksulenkillä rikkoneena makoilen sohvanpohjalla ja unelmoin kunnon vauhtilenkistä! Sinun blogisi on noussut näinä pitkinä päivinä arvoon korkeaan :) , onnekseni saan minäkin russelitytöt kainalooni ja huovan alle tuhisemaan! Kiitos taas päivityksestä, blogisi kolahtaa juuri minunmakuuni NIIN HYVIN! Terkuin Heidi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, siis se, että tykkäät blogista. Nilkkajuttu sen sijaan on erittäin buu, toivottavasti paranet pian!

      Poista
  2. Ihana raikas tuulahdus taas sieltä rapakon takaa!:) Nää sun Nykki"raportit" on niin kivoja, kun saa vähän kuulla mikä siellä on tällä hetkellä in ja muutenkin.. Voin niin aistia Nykin tunnelman, vaikken olekaan siellä vielä päässyt käymään:) Käyt ilmeisesti aika usein siellä? Mua kiinnostaisi ihan hirveästi tietää lisää, liittyykö tämä työhösi jne. mutta ymmärrän toki, ettet halua varmaan valottaa sen enempää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun tykkäät! Yritän itsekin aina duunailla vähän eri juttuja jakatsella ympärille silmä kovana, niin tarttuu aina jotain uutta inspiratiota mukaan. :) Laitoin sulle sähköpostia. ;)

      Poista
    2. Minuakin kiinnostais kovasti liittyykö nää sun matkat työhön vai miten pääset käymään siellä niin ihanan usein.. ? :) tykkään kovasti blogistasi ja luen kyllä jokaisen postauksen, vaikken ikinä olekaan aiemmin mitään kommenttia jättänyt. kiitos tästä..:)

      Poista
    3. Moi Anonyymi! Joo, matkat ovat työmatkoja. Joskus lomamatkojakin, mutta harvemmin. :) Tosi kivaa, jos tykkäät blogista, kiitos kun luet. :)

      Poista
  3. Pitääkin käydä katsastamassa myös täällä Lontoossa, että saakohan Pumpkin Spice Lattea myös Starbuckseista USAn ulkopuolella, kuulostaa nimittäin niin herkulliselta! Olen muuten itse kanssa todennut juoksulenkkarit ihan parhaiksi kaupunkimatkakengiksi, ja kesällä näin niitä Tukholmassa hipstereillä, joten eivät voi olla ihan kaikista noloimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ehdottomasti, se on NIIN hyvää! Jos joku voi maistua ihan syksylle, niin se. :)

      Ja hei, jos ne on nyt Tukholmassa, niin kohta ne on täällä Helsingissäkin. Synninpäästö saatu siis, ehkä...

      Poista
  4. Minua, aloittelevaa lenkkeilijää, kiinnostaa mikä se vauhti sitten oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti pyöri siinä 10-11 km/h välillä koko lenkin. Se on mulle hyvä vauhtikestävyysvauhti, ainakin toistaiseksi. Yksilöllisiä juttuja nämä. :)

      Poista
  5. Iik, miten mahtavaa fiilistellä näiden postausten kautta! Ja vielä ihanampaa, että pian saa olla itse paikan päällä ihmettelemässä mainoksia, kurpitsoja ja miettiä pään puhki mitä laittaa päälle :) Meillä on sikäli onnea, että matkan aikana tullaan näkemään Halloweenin loisto, sekä silmänkantamattomiin ihmisiä juoksutrikoissa! Ehkä ostan sitten itselleni periltä uudet juoksulenkkarit ja ajan niitä reissun ajan sisään tepastelemalla ympäriinsä. Mutta joo-o, mitähän muuta sitten paikkaisi mukaan, kun sää on mitä on... Happy problem :) -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No iiiiik, teidän reissuhan on ihan kohta! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ja onneksi tuossa kaupungissa on se juttu, että vaikka pakkaisit mukaan ihan väärät vaatteet, niin ongelma on ratkaistu hyvin helposti ja nopeasti. :D

      Poista
  6. Ihania kuvia!<3 En kestä, päästäpä Nykkiin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Toivottavasti pääset taas pian, ihana!

      Poista
  7. Anonyymi, jonka kommenttia en julkaissut: Kyllä vain. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat taas jälleen, hirmuinen ikävä sinne! Voi Nyc minkä teit, siitä tuli kyllä semmonen pakkomielle ettei paremmasta väliä. Seuraava reissu suunnitteilla ensi syksyksi. Ja kiitos minunkin puolestani blogistasi, innolla aina odotan uusia juttuja:)
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjut, kivaa kun tykkäät blogista. :) Ja kyllä, NYCistä tulee rittäin helposti pakkomielle. :D

      Poista
  9. Mä join just tänään elämäni ensimmäisen Pumpkin Latten Starbucksissa kun kävin keskustassa miehen kanssa pukuostoksilla lounas aikaan :) Oli hyvää... Kylläkin täällä on koko syksy ohitettu jo kun kaupat on täynnä jo joulukoristeita!!! :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin hyvää! Ai siellä on jo joulukoristeet! Huimaa! Vaikka kyllä ne taitaa Stockallekin tulla Hullareiden jälkeen.

      Poista
  10. Oiiiih, NYC <3 <3 Mitä hotelleja suosittelisit? Me kohta aletaan jo bookkaamaan ens keväälle hotellia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en valitettavasti oikein osaa suositella hotellia, kun olen viime aikoina yöpynyt sellaisessa, joka on ainoastaan työmatkalaisille.

      Ne, missä olen ollut lomamatkoilla taas on vähän sellaisia nothing to write home about -henkisiä. Ihan ok, mutta ei mitenkään ihmeellisiä...

      Poista
  11. Kai tuollaiset lenkkarit voikin laittaa jalkaan, mutta entäpä likaisen harmaat (ent. valkoiset) kulmasta auenneet asicset. ;)
    Ja voi mikä matkakuume! En ole koskaan käynyt New Yorkissa, mutta joskus sinne vielä matkustan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä ne aika uudenuutukaisia lenkkareita näytti olevan, joita ihmisillä oli jalassa... :D

      Ehdottomasti kannattaa vielä joskus reissata Nykkiin. :)

      Poista
  12. Ihanaa, ihan pian taas noihin maisemiin. Ajattelin ostaa sieltä uudet / toiset juoksulenkkarit, ehkä täytyy yrittää valita joku katseenkestävä pari, niin voi sitten sisäänajaa ne jo paikan päällä! Ja tuota lattea täytyy ehdotomasti maistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just noin, sullahan on hyvät suunnitelmat! Ei enää pitkä aika sullakaan. :)

      Poista
  13. ihana syksyinen postaus & nyc <3

    tuota Pumpkin Lattea pitää muistaa joskus testata!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, ihan pian taas noissa maisemissa. :) Ajattelin ostaa sieltä uudet / toiset juoksulenkkarit, täytyy yritää löytää jokin katseenkestävä pari, niin voi sitten sisäänajaa ne jo paikan päällä!

    VastaaPoista
  15. Kävin Tukholmassa viikonloppuna, ja siellä lenkkarit (juuri tuollaiset neonväreillä höystetyt) olivat selvästikin in södermalmilaisten hipsterien keskuudessa! Niitä näkyi silmiinpistävän paljon, joillakin yhdistettynä juoksutrikoisiin.

    VastaaPoista
  16. Ja taas täällä on näitä ihania NYC-juttuja! En kyllä oikein tiedä helpottaako vai pahentaako nämä tätä minun kroonista matkakuumetta... Jotenkin noista kuvista voi niin hyvin aistia tunnelman, melkein äänet ja tuoksutkin.
    Nuo hotellivinkit tulisivat tarpeeseen minullekin.

    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NYC on kyllä paha koukuttamaan. Kerran, kun siellä käy, niin aina haluaa takaisin... :)

      Hotellivinkkejä mulla ei oikein ole antaa. Yövyn työmatkoilla sellaisessa hotellissa, joka on vain työmatkalaisille ja lomamatkoille en ole vielä itsekään löytänyt sitä täydellistä hotellia. Nykin hotellihinnat on ihan järkyttäviä ja taso taas, no, ei niin hyvä aina.

      Poista
  17. S: Kiitos aivan superihanasta kommentista! Olet ihan oikeassa, kaikessa. ;) Näin mä olen itsekin ajatellut. Kiitos vielä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S: Hups, mä vahingossa julkaisin ja heti perään poistin sun toisen kommentin ja nyt en tietty pääse enää katsomaan sitä. Yritän nyt vastata sen mukaan, mitä muistan siitä ulkoa:

      Mä en itse asiassa ole yhtään urauskovaisesta perheestä, vaan mua on aina kannustettu valitsemaan oma tieni, mutta tajuan hyvin sun pointin ja sun tilanteen. Mulla kyse ei siis ole kapinasta vaan jotenkin koulu ekalla kerralla vain jäi, kun lähdin näihin hommiin. Uusi, jännä elämä vei mukanaan jne.

      Ja mitä tulee sun ehdotukseen, niin jotain sellaista mulla on ja on ollutkin työn alla ja olen yrittänyt hyödyntää niitä mahdollisuuksia parhaani mukaan. :)

      Kirjoitat aivan ihanasti ja kannustavasti! Olen niin iloinen, kun mulla on niin kivoja ja ihania lukijoita, oikein kunnon blogiystäviä. Jos haluat jatkaa tätä enemmänkin, niin laita mulle sähköpostia joskus ja jatketaan tätä juttua, musta on nimittäin tosi mukavaa puida tällaisia juttuja ja saada uutta näkökulmaa, mutta arvannet, miksi en halua tehdä sitä julkisesti.

      Poista
    2. Paitsi, että löysinpäs mun sähköposteista sen kommentin ja tulin vielä jatkamaan, että sun ehdotuksista mä olenkin itse asiassa toteuttanut jo kaikki, eli aika samoilla linjoilla ollaan. :D Se free-osuus on tulossa tässä syksyn aikana. Eli tunnemme jo toisemme ja olen saanut sieltä tosi kannustavaa tukea. Voi, kun mulla olisi sulle paljon asiaa... :D Jos siis yhtään haluat, niin laita mulle joskus meiliä.

      Halaus sulle!

      Poista
    3. Lähetin sulle sähköpostia :-)

      Poista
  18. Oi, rakastan näitä sun New York-postauksia! Ihanaa päästä tunnelmoimaan suosikkikaupungin eri vuodenaikoja. Olin Nykissä viimeksi toukokuussa ja taas sinne vaan pitäisi päästä. En kyllästy kaupunkiin koskaan :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!