torstai 11. lokakuuta 2012

Tunnelmapalasia


 Sohvalla kanssani tänään aamulla... Kasa reissusta raahattuja lehtiä, unitassu ja villasukat. Ei paha. 


"Haluan täyden huomion!"

Oikeasti Laivakoira ei kyllä ole mikään rapsutuksen vaatija. Se haluaa vain olla ihan vieressä, mutta ei muuten pummaile huomiota. Kuva on siis täysin lavastettu. Kuvaushetket ovat Laivakoirallekin hyvää aktivointia. Se joutuu harjoittelemaan kärsivällisyyttä ja tottelevaisuutta vaihtaessaan asentoa käskyjeni mukaan. Lopuksi on aina tarjolla puruluu. 

 Juuri tämän hetken juttuja on myös kaivaa loputkin kaulahuivit kesäsäilöstään pois. Onnistun aina unohtamaan, kuinka monta niitäkin on päässyt kertymään. Tupsupipojakin enemmän omistan siis kaulahuiveja. 


Kaulauhuiveissa pidän aika perinteisistä malleista, mutta niissä saa myös olla pienenpieni ripaus kimallusta. Paljetti sinne tai tänne, niin arjesta tulee hehkeämpää. Huivit pitää pystyä solmimaan muhkeasti. Olen maininnut varmasti sataan kertaan, että laihoja huiveja en kestä. 


Kohta joku kaulahuiveista pääsee käyttöön, kun suuntaamme Laivakoiran kanssa kävelylle. Pitkä metsäkävely ja kiireetön vapaapäivä tulevat tarpeeseen. Päivän ainoa ohjelma on suunnitella huomisten illalliskutsujen kattaus ja menu. Tykkään!

25 kommenttia:

  1. Mäkin haluan tuommoset villasukat, aivan ihanat!

    VastaaPoista
  2. Vihdoin saan aikaiseksi kirjoittaa ekan kommenttini vaikka mukana olen ollut alusta saakka; iik miten ihanat villasukat! Onko joku tehnyt ne itse? Tennaritytön unelmat :)

    Blogisi on hyvä yhdistelmä kaikkea kivaa ja kaunista, i like! Yksi suosikeistani.

    Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, tosi ihanista sanoistasi ja tosi mukavaa, kun kommentoit. :)

      Mun sisko teki mulle noi villasukat, ne on ihan mielettömät!

      Poista
  3. Siis noi villasukat! Rakkaus!

    VastaaPoista
  4. Meidän koiru tekee välillä juuri noin kuin Laivaokira poseeraa. Tassut vaan lehden päälle ja kuonolla tökkimistä, "alapas keskittyä tärkeämpiin asioihin". Mietin ihan samaa Blossa hommaa eilen, Alkon sivuilla se ainakin on, pitäis kyllä käydä kattoon onko hyllyilläkin. Pitääpä tulla tänne joulutunnelmainspistä keräämään ja ainakin kynttilöihin pitää alkaa panostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana hauveli teillä! <3 Mä meen Alkoon kyllä N-Y-T nyt.

      Poista
  5. M, jonka kommenttia en julkaissut: Kiitos tosi paljon! Tuli hyvä mieli. :) En ole tosin itse nähnyt sitä vielä, pakko korjata asia asap. :D

    VastaaPoista
  6. Sinusta oli kiva juttu lehdessä! :)

    Laura

    VastaaPoista
  7. Lissu, jonka kommenttia en julkaissut: Kiitos! :) Ja onpa maailma tosiaan pieni. Toivottavasti törmätään joskus, muista tulla nykäisemään hihasta. ;)

    VastaaPoista
  8. Luin lehdestä sinusta jutun ja nyt on saatava se kirja käsiin ja äkkiä!
    Villasukat on rakkautta<3
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa! Sitä pitäisi kyllä saada ihan hyvin kaikista peruskaupoista. :)

      Eikö! <3 Mun sisko on supertaitava käsitöissä. :)

      Poista
  9. Tare, jonka kommenttia en julkaissut: Hehee, kivaa kun oli hyvä ylläri! :)

    VastaaPoista
  10. Komppaan muita, aivan mahtavat villasukat! Mitenhän sais kutovan ystävän taivuteltua tekemään tuollaiset mulle. :)

    Missä lehdessä susta on ollut juttua? Ei tarvitse kertoa jos et halua sitä mainita täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Siskolla on vielä enemmän Converseja kuin minulla, joten hän todella ymmärtää oikean villasukkamallin... :D

      Laitoin sulle meiliä. Täällä mua ujostuttaa paljastaa sitä. :)

      Poista
  11. Nyt pyydät siskoltas ohjeen ja laitat tänne! Jospa minäkin innostuisin taas kutomaan. Aivan suloiset sukat!

    Kaikki kolme vinkkiäsi luettu. Tykkäntykkääntykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän pyytää. Tiedän, että ohje on ollut jossain Novita-lehdessä. Luulisin, että viime vuonna, koska sain nämä viime jouluna häneltä joululahjaksi. :)

      Jee!

      Poista
  12. Hei,
    Ensimmäistä kertaa kommentoin vaikka pitkään olenkin jo lukenut :)
    Kiitos mahtavasta ja inspiroivasta blogista,tämä on juuri sopiva sekoitus kaikkea ihanaa. Minäkin vannoutunut maakrapu huomaan lukevani purjehduspostauksia alusta loppuun ;) Ja nyt kyllä uteliaisuus heräsi että mikä lehti...?
    Hyvää syksynjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista itsellesi! :) Voin kertoa lehden sähköpostitse, tähän en halua laittaa. Jos siis kiinnostaa kovasti, niin laita mulle meiliä. :)

      Ihanaa syksyä sinnekin!

      Poista
  13. Kaksi kolmesta kaulaliinapinossa majailevista huiveista löytyy munkin hyllystä (saattaa olla että se keskimmäinenkin siellä on :)

    Ja hei, kiva juttu lehdessä! Eka vilkaisin kuvat, sitten luin ja sitten aloin tuijottamaan kuvia tarkemmin. Täytyypä hankkia kirjakin käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, samis!

      Kiitti! En ole ollut ihan samannäköinen silloin, kun me ollaan tavattu. :D

      Poista
  14. Aivan ihanat sukat -hyvä lahjaidea! ! Täytyy metsästää ohje. Mikä lehti - haluaisin lukea!

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanat sukat! Täytyy löytää ohje...
    Mikä lehti - haluan myös lukea sen jutun.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!