keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tyynyjä ja piiloja

 

Charin ihanista tyynyostoksista inspiroituneena aloin haaveilla uusista sisustustyynyistä itsekin. Nopea vilkaisu olohuoneen suuntaan osoitti kuitenkin sen, minkä sisimmissäni jo tiesin. Mihin ihmeeseen ne tyynyt sijoitettaisiin? Tykkään tosi paljon vanhoista tyynyistäkin, enkä haluaisi laittaa niitä lepäämään. 


Kun sanon, että olen tyynyhullu, niin todella tarkoitan sitä. Tyynyjä nimittäin on jo lepäämässä jonkinlainen määrä. Yläkerran sohva on ihan samanlainen. 

 

Tyynyjen lisäksi tykkään torkkupeitoista. Niitä on tosin vähän maltillisempi määrä ja niillä on useampikin tehtävä. Päätarkoitus on tietenkin mahdollistaa suloiset päivätorkut lämpimästi. Toinen on näyttää nätiltä ja luoda kodikasta tunnelmaa. 


Kolmas tehtävä on toimia silmänlumeena. Erinäisiä latureita ja johtoja löytyy meidänkin taloudestamme  aikamoinen määrä. Niitä tarvitaan aika usein, joten niitä ei kannata kiikutella kovin kauas säilöön. Esteettiseen silmääni ne kuitenkin sattuvat kovin. Mikä ratkaisuksi?
 

Ystävämme torkkupeitto hoitaa tämänkin asian. Viikatun palmikkokauneuden alta löytyy nimittäin tällainen kaaos. Kun torkkupeittoja on korin päällä kaksi, niin toisen voi napata varsinaiseen tarkoitukseensa ja toinen jää vielä harmonisoimaan maisemaa. 


Nämä kotikuvat otin muuten juuri äsken, vaikka sade tekee päivän niin pimeäksi, että sisällä täytyy olla valot päällä keskellä päivääkin. Tällaisina päivinä otan aina jalustan käyttöön. Säädän aukon tosi pieneksi ja valotusajan pitkäksi. Lisäksi lisään kuviin valoa +1:sen verran. Käytän vielä kaukolaukaisintakin, ettei kamera tärähtäisi yhtään. Näin voi hyvin kuvata monen sekunninkin valotusajalla. Aukko oli muistaakseni F13! Vuoden pimeimpänä aikana tarvitaan vähän kepulikonsteja. 

P.S. Vuoden pimeimpänä aikana tarvitaan muuten myös sitä, että itse tehtyyn aamupalamysliin lisätään vähän piparkakkumaustetta. Toimi!

10 kommenttia:

  1. Mmmm, piparkakkumaustetta! Sitä on kohta saatava! Ja glögiä ja kaikkea muutakin ihanaa. Täällä nimittäin ilmoittautuu oireileva jouluintoilija, en ymmärrä miksi olen tänä vuonna näin aikaisin innoissani, kun aiemmin en ole juurikaan vouhottanut. Sieltä se jouluhulluus on vissiin esiin puhkeamassa :) Pitää vielä kehua teidän kaunista kotia! Ja sohva näyttää ihanan kotoisalta, juuri sellaiselta että siihen tekisi mieli juurinytheti kellahtaa vähän torkuille.
    -SuviAnni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikkia herkkuja! Mä olen sellainen jouluhullu, että himinöin ihan huolella ennen joulua ja joulunpyhät, sitten olen jo ihan kyllästynyt ja melkein siivoan koristeet pois ennen uuttavuotta. :D

      Kiitos kotikehuista, tykkään tästä itsekin kovasti! <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Ja nyt pitää kiittää sua näistä tyyny- ja torkkupeittoinspiraatioista, sillä ostin pari viikkoa sitten meille kokonaista neljä tyynyä lisää  Joo, meillä on olohuoneen toisessa päässä vaaleat nahkasohvat, joissa ei muut oleile kuin kissat (ja joskus isommissa pirskeissä ihmisetkin), ja niillä ei ole ollut tyynyjä oikeastaan koskaan (6 vuotta!!). Aina kun katselen sun kuvia teidän kodista, on tullut mieleen, että miten ne tyynyt toisi pehmeyttä siihen sohvaryhmään, mutta en vaan ole löytänyt mieleisiä. Sitten sellaset sopivat tuli vastaan Kodin Ykkösessä, ja otin jopa kahta aika eri kuosia, mutta niissä on värimaailma aika samanlainen keskenään. Sitten laitoin toiselle sohvalle miehen mummon virkkaaman luonnonvalkoisen pitsipäiväpeiton (jonka päällä meidän nuorin poikakissa nukkuu nykyään, mikään ei ole hänelle liian hyvää:)), niin kyllä tuli uutta ilmettä siihen osaan kotia. Enkä nyt ymmärrä miten en aiemmin ole saanut tätä tehtyä, mutta mulla ei siis koskaan ole ollut tapana vaihdella verhoja tms usein esimerkiksi vuodenaikojen mukaan, vaan kun olen mieleiset löytänyt, niillä ollaan menty kunnes sitten ostan uudet. Sitten kukilla, kynttilöillä ja niillä kaamosvalloilla olen ilmettä muutellut. Mutta on meidän löhöilysohvalla tyynyjä ja torkkupeitto aina ollut :) Onko sulla muuten sisätyynyinä untuva- vai kuitutyynyjä? Mä tykkään ehdottomasti enemmän untuvatyynyistä, ne pitää kuosinsa paremmin ja on ihanan muhkeita. Tulipa pitkä kirjoitus, mutta tarkoituksena siis oli tuoda julki, että todellakin inspiroit mua sisustusjutuissa :) kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos olen onnistunut inspiroimaan! Mäkään en muuten vaihda mitään verhoja oikeastaan koskaan. Kahta paria saatan vaihdella eri huoneiden välillä, mutta harvemmin sitäkään. Mitä sitä vaihtelemaan, kun on kerran löytänyt hyvät! :D

      Kivaa, jos sopivat tyynyt löytyivät. :)

      Poista
  3. Mun tekee niin mieli mennä päivätorkuille, kun katson näitä kuvia, mutta oma sohva ei kyllä ihan samaan tapaan houkuttele kuin nämä kuvasi... Täytyy siis ehdottomasti panostaa lähipäivinä tyynyihin ja ennen kaikkea mukaviin peittoihin! Ja sitä arjen pientä luksusta tarvitaankin tähän vuodenaikaan ihan tripla-(jäätelö)annoksina :) -Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep, myspys-hommiin tarvitaan runsaasti rekvisiitta. :)

      Poista
  4. Toinen tyynyhullu täällä!:D Viime hullareiltakin piti kotiuttaa pari!:) kotona tuli kommenttia "eikö sulla vielä vai yhtään tyynyä ollut?". ;) Unelmoin Gantin torkkupeitosta. Varsinkin tähän kylmään vuodenaikaan sopii niin hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, tyynyhullut päivät! :D Gantin torkkupeitot on kyllä ihania, mutta hinnaltaan niin kovia, että olen toistaiseksi jättänyt ne kauppaan. Mutta kyllä munkin sellaista tekisi mieli!

      Poista
  5. Mahtava päivätorkkupeittohuijaus tuo laturikorin peittäminen! Tuon kopioin ehdottomasti omaankin kotiin :).

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!