tiistai 13. marraskuuta 2012

Don't break it, I already bought it

On se vain hyvä, ettei Suomessa ole Pottery Barnia. Muuten olisin varmaan siellä pakettiauton kanssa ostoksilla harva se kuukausi. Nyt olosuhteet pakottivat helposti kuljetettaviin ja pieniin, kevyisiin hankintoihin.  


 Tuoksukynttilää menin alunperin etsimään ja sellaisen löysin. Pakkauksessa oli ihana teksti, jonka leikkasin talteen tulevia askarteluja varten. Pomegranate eli granaattiomena ei ollut varsinainen joulutuoksu, mutta minun mielestäni se sopii kuitenkin sesonkiin, eikä ole liian tunkkainen. 



 Seuraava asia taas oli täysi heräteostos ja jyrkkä poikkeama tiukasta joulupallolinjastani. Syyn arvannette. 


 Tyynyhullun pitää aina silloin tällöin saada uusi tyyny. Mallasimme Laivakoiran kanssa sitä ensin sohvalle, mutta se sopikin paremmin nojatuoliin. Tykkään kovasti luoda sisustuksessa pareja tai ryhmiä, ja nyt tyyny muodostaa väriparin vieressä olevan uuden kynttilän kanssa. 

 




Nämä kuvat on otettu taas minijärkkärillä. Olen niin tottunut käyttämään kiinteää linssiä, että zoomin käytössä on vielä opeteltavaa. Syväterävyyden kanssa pystyy pelaamaan enemmän kuin luulin ja se on hyvä juttu, se. Tässä viimeisessä kuvassa aukon koko on 4. Kokonaan kokeilematta ovat vielä kaikenlaiset jännät filtterit Instagram-tyyliin. 

9 kommenttia:

  1. Tosi ihania ostoksia oot tehnyt!:) Tossa tyynyssä on aivan nätit värit, mulla on samantyyppiset odottelemassa joulua.. Jeee kohta ne saa jo kaivaa esille!:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo saa kaivaa esille! :D

      Mä tykkään tuollaisista ruutujutuista just tähän aikaan vuodesta, ne tuo jotenkin sellaista kotoista tunnelmaa.

      Poista
  2. Oon itekin Pottery Barnia ihaillut netissä ja voi miten ihania juttuja siel onkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on toooooosi ihania juttuja. :)

      Poista
  3. Kauniita valoisia kuvia ja vaaleanpunaisen sävyjä!

    Toivottavasti olet jo toipunut Madde-övereistä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, olen mä vielä vähän prinsessahuumassa. :D

      Poista
  4. Saako noita lasisia ja ruskeita sohvasivupöytiä vielä jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs osaa sanoa! Ruskea on melkein 10 vuotta sitten Don Goffosta ostettu ja valkoinen Country Whitesta ja sekin on jo aika monta vuotta vanha.

      Poista
  5. Heippa! Muistatko vielä mistä tuo tyyny on hankittu? Äitini ihastui siihen ja lupasin ottaa selvää :)

    Terkuin Tiina

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!