sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sunnuntain klassikot



Eilen vietimme jo hyvin perinteisiksi muodostuneita leidien pikkujouluja. Yleensä juhlat kestävät aamun tunneille, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Yhdellä jos toisellakin oli siis tänään vähän vähemmän skarppi olo, mutta onneksi meillä oli laatuohjelmaa tiedossa myös tälle päivälle. 

Kokoonnuimme Lauran ja Miss MbMJ:n kanssa meille katsomaan sesongin leffoja - Holidayta ja Love Actuallya. Raatimme ei päässyt yksimielisyyteen siitä, kumpi on ihanampi, mutta Jude Law -asiassa saavutettiin konsensus. Jude Law on Holidayssa ihana. Piste. Kyseisen elokuvan ulkopuolella mielipiteemme hänestä vaihtelee. 


Olin tehnyt jo toisen kerran kuukauden sisään tätä Pinterestin inspiroimaa salaattia. Salaatti sisältää kaikessa yksinkertaisuudessaan avokadoa, tomaattia, punasipulia, persiljaa ja kikherneitä. Kastike koostuu oliiviöljystä, merisuolasta ja yhden sitruunan mehusta. 


Minulla on pari kattausomituisuutta. Pizzaa on mielestäni helpointa ja parasta syödä pihviveitsellä. Ja light-limut pitää juoda viinilasista. Tähän on kyllä ihan oikea syykin; hiilihapot säilyvät kauemmin. Tavallisessa lasissa sokerittomat limut jostain syystä väljähtyvät tosi nopeasti. 

 Leffojen lisäksi klassikoiden virkaa toimittivat Dr. Oetkerin pizzat eli ihan parhaat pakastepizzat. Ykkösmaut ovat Mozzarella ja Vegetale. Pizza on suosikkiroskaruokaani. 


Miten on:

Cokis Light/Zero vai Pepsi Max?
Love Actually vai Holiday?
Jude Law - yes or no?

23 kommenttia:

  1. Lasi viiniä :), Holiday, YES. Yhä uudestaan minäkin tuon boxin elokuvat joulun alla katson. Lasten kanssa on myös joka joulu katsottava ihana suomalainen Joulutarina. Aina itkettää.

    VastaaPoista
  2. Cola sokerilla, Love Actually ja ehdoton kyllä Judelle.

    VastaaPoista
  3. Ei kumpikaan ;)
    Kääks, Love Actually taitaa viedä voiton.
    Jude Law, missä?Tänne heti?Oijoi, hulluna!

    VastaaPoista
  4. Cokis light, Love Actually ja Judelle kyllä leffoissa noin yleensä, niiden ulkopuolella ei nappaa. :)

    VastaaPoista
  5. Holiday, jees, jees. Molemmat on kyllä ihania leffoja ja molemmmat löytyvät hyllystä. P.s rakastan suo- suosittelen katsomaan:)

    VastaaPoista
  6. Cokis Light/Zero vai Pepsi Max? Ei mikään näistä (hyi!) vaan normi Pepsi.
    Love Actually vai Holiday? En osaa päättää :)
    Jude Law - yes or no? Yes, yes!

    VastaaPoista
  7. -Pepsi Max!
    -Holiday
    -Holiday leffassa iso YES, muuten ei mielipidettä... :D

    VastaaPoista
  8. Voi mitä herkkusalaattia, nam!

    Nuo samat lempparileffat löytyvät täältäkin. Täytyy taas pian katsoa :)

    VastaaPoista
  9. Here are my votes: big yes to coke zero and big no for Jude Law! Leffoista en sen sijaan osaa sanoa kun en ole niitä nähnyt. Täytyykin jossain välissä nuo katsoa.

    -Krista-

    VastaaPoista
  10. Kahteen ekaan on helppo vastata. Coke zero ja Love Actually.
    Jude on huippu Holidayssa, mutta muuten en ole vakuuttunut.
    Taidanpa sairauspäivä "kunniaksi" katsoa nuo tänään.

    VastaaPoista
  11. Voi kun tykkäisinkin noista light-versioista, mutta kyllä se vain on aito Cokis, johon olen koukuttunut, hampaideni turmioksi. Elokuvista Love Actually. Judesta en ole muodostanut sen kummempaa mielipidettä, täytee perehtyä asiaan.
    Hauskaa viikkoa!
    Satu

    VastaaPoista
  12. Pepsi Max. Jude LAw jättää mut aika viileäksi kyllä.

    VastaaPoista
  13. Cokis tavallisella sokerilla, jos sitä juon. Leffoista molemmat niin hyviä etten osaa valita.

    Ja hei, olen niin samoilla linjoilla, mun mielestä pizzerioissa pitäisi aina olla pihviveitset! Just eilen käytiin pizzalla ja kirosin miehelle (samalla kun sahasin pohjaa tylsällä veitsellä) että miksi ihmeessä ei ole pihviveitsiä. :)

    VastaaPoista
  14. Olen hämmentynyt, etteivät kaikki paitsi Miss MbMJ vastanneetkaan Cokis Zero. :D Teille, jotka ette ole nähneet näitä leffoja, suosittelen asian korjaamista mitä pikimmiten!

    VastaaPoista
  15. Zero, holiday, Jude ja noi pitsat on parasta einestä!

    VastaaPoista
  16. JA unohdin sen pihviveitsen, ilman sitä pitsan syönnistä ei tuu mitään! :)

    VastaaPoista
  17. Juuri nuo vegepizzat ovat pakasteruokien aarteita! Meillä niitä kutsutaan hienostelevalla koodinimellä "tohtoriruokaa" ;)

    Ja: Pepsi Max, leffat ovat vielä näkemättä ja JL:ään suhtaudun tylsän neutraalisti :)

    VastaaPoista
  18. mitkään virvoitusjuomat ei nappaa, joko viiniä tai vettä. holiday ja YES! jälkimmäinen sai vaa'an kallistumaan edelliselle, sillä love actually on myös ihana.
    pizzoissa samat suosikit. tosin tuunaan niitä välillä artisokan sydämillä, chilillä tms.
    -kaisa

    VastaaPoista
  19. Zero, Holiday ja no todellakin Jude on hot! Salaatti on herkullisen näköinen, pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  20. Jos en olisi lopettanut colan juontia, ehdottomasti Zero!
    Holiday!
    Jude Law...yes leffassa..muuten no...tai sit yes anyway.:)
    Bit of a womanizer though!

    VastaaPoista
  21. Cokis light-versiona ehdottomasti ja limesiivujen kera.;) Olen aivan addiktoitunut siihen!
    Holiday on leffana yksi supersuosikeista, olen nähnyt sen varmasti yli kymmenen kertaa ja aina jaksaa vaan katsoa uudelleen. Ja Jude Law on tossa leffassa todellakin yes, mutta muualla hmm...:D

    VastaaPoista
  22. Cokis Zero
    Holiday
    Jude yes, mutta pienellä varauksella (joku siinä vähän mättää)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!