keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Scorchio!



Sain maistaa pienen palasen The Golden Days of Aviationia, jolloin kohteissa oltiin päivätolkulla ja otettiin työmatkoista kaikki irti. Pääsin oikealle kaikkien aikojen once in a lifetime -työmatkalle, kun koneen nokka suuntasi kohti Meksikoa ja Cancunia viime viikolla. Normaaliin yhteen yöhön kohteessa verrattuna viiden yön reissu tuntui täysin käsittämättömältä onnenkantamoiselta. Kulutin pakkaamiseenkin enemmän kuin normaalit viisi minuuttia ja jopa mietin, mitä ottaa mukaan. Pakkaus epäonnistui hyvin mieluisalla tavalla - farkut ja kaikki pitkähihaiset paidat tulivat käyttämättöminä takaisin. 








Hiekka oli viileää ja valkoista, meri turkoosi ja taivas sininen. Palmut humisivat lempeässä tuulessa. Oma hartain toiveeni oli päästä edes hetkeksi aikaa purjehtimaan ja tämä toive toteutuikin. Otimme hotellin tarjoaman veneen ja suuntasimme merelle. Itse ei päässyt tekemään mitään vaan kyse oli kyydissä olemisesta ja tunnelmasta nauttimisesta. 






Tällä retkellä ei purjeita pahemmin trimmailtu, eikä nousukulmia pohdittu, kunhan mentiin skuutteihin kajoamatta. Tuulta oli ihan kunnolla, varmasti kymmenisen metriä sekunnissa ja aallokkoakin oli kauempana rannasta toista metriä. Niin vain keinutus ja kallellaan olo tuntui kotoisalta. Aaltojen seassa vilahteli silloin tällöin suureksi iloksemme kilpikonnia. 


Cancunissa tuuli koko ajan, mutta se oli vain ja ainoastaan hyvä asia. Lämpötilat olivat nimittäin kolmenkymmenen asteen tietämillä, joten ilman tuulta olisi ollut turhan hottoa. Kun suuntasimme sitten sisämaahan maya-temppeleitä katsomaan ja meren vilvoittava vaikutus hävisi, kuumotti kunnolla. Jotenkin minulle tuli Chichen Itzassa heti mieleen Mel Gibsonin Apocalypta-elokuva, josta näin painajaisia yökausia. Kollegan matkaoppaasta mayojen historiaa kerratessamme saatoimme todeta, että jos sattui syntymään mayaksi, niin todennäköisyydet heittää henkensä jonkun julmuuden seurauksena olivat aikamoiset. 






Allaoleva rengas oli mayojen pallokentän seinässä. Kentällä pelattiin jotain varhaista pallopeliä, jossa pallo piti saada kyseisen renkaan läpi. Peliä pelattiin elämästä ja kuolemasta. Hävinneille kävi kalpaten. Myös ne, joita ei kelpuutettu edustusjoukkueeseen, menettivät henkensä. Temppeleistä hieman kauempana oli luonnonlähde tai kaivo, josta saatiin raikasta vettä. Jotta vedentulo ei lakkaisi, kaivolle uhrattiin - kyllä vain - ihmisiä. Uhrit puhdistautuivat ennen rituaalia saunassa ja sen jälkeen heidt sidottiin liikkumiskyvyttömiksi ja koristeltiin ja viskattiin kaivoon. Tässä asiassa täytyy kyllä sanoa, etten pidä mayoja erityisen viisaina. Oli varmaan tosi raikasta vettä kaivossa moisten uhrimenojen jälkeen. 


Ainakin itselleni jäi pätsimäisen kuumasta maya-kaupungista ja toinen toistaan kamalammista kertomuksista jotenkin tukala olo. Ahdistikin vähän. Tuntui hyvältä jatkaa vuokra-autolla matkaa Tulumiin, josta löysimme hauskan hippimäisen lomakohteen. 



Mereltä käyvä tuuli puhalsi hiet pois kasvoilta ja hattukin olisi lentänyt mereen, ellen olisi pidellyt siitä kiinni.






Tulumissa söimme yhdet reissun parhaista ruuista ja guacamolekin oli erinomaista. Vertailukohtia löytyi jo - olin nimittäin tilannut sitä joka päivä sekä lounaalla että illallisella.







Vastapäätä myytiin Cancunin alueen must-hattuja, fedoroita ja toisia tiuhaan näkyneitä juttuja, nimittäin värikkäitä riippukeinuja ja -tuoleja. Rannalla olisi voinut yöpyä bungaloweissa ja make love not war -tunnelma teki ihan hyvää mayojen kill 'em all -vibojen jälkeen. 



Cancunissakin oli vaikka mitä kivan näköisiä ravintoloita. Ruuat olivat Suomen hinnoissa melkein joka paikassa. Meksikolainen ruoka on hyvää, tulista ja maukasta ja drinkit vahvoja. Niin vahvoja itse asiassa, että mansikkamargaritat jäivät minulta kesken, kun tequila tunki liikaa läpi. 



Löysimme pari ihan pätevän oloista ostaria, joista toisessa tuli käytyä. Hotelleiden, ravintoloiden ja kauppojen alueen tunnelmasta tuli mieleen Florida. Muutenkin amerikkalaiset olivat enemmistössä matkailijoiden joukossa. 



Paras ravintola löytyi - tietysti - viimeisenä iltana. Rannalla vieressämme ollut nainen suositteli Tacun-nimistä pientä paikkaa, mutta kukaan ei tuntunut oikein tietävän, missä se oli. Lopulta kuitenkin löysimme pikkuruisen ravintolan, josta on Trip Advisorissa ainoastaan ylistäviä arvioita. Ja kylläpä ruoka olikin hyvää! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos satutte matkailemaan tuolla päin maailmaa. Mutta varovaisesti sitten sen vihreän soosin kanssa! ;)



Ihanan aurinkoenergia-annoksen jälkeen oli hyvä palata kotiin. On se kotimatka kuitenkin aina paras matka. 

70 kommenttia:

  1. I-HA-NAA!
    Tykkään näistä nojatuolimatkoista :) Tietysti mieluummin oikeita matkoja, mutta nämäkin piristää aamua. Tämä oli erityisen mielenkiintoinen, koska meillä jäi muutama vuosi sitten samainen kohde näkemättä. Olimme lähdössä Miamista kiertoristeilylle, jossa yksi kohde oli Cancun. Laivamme kuitenkin meni jotenkin rikki juuri ennen lähtöä ja jouduimme vaihtamaan kohteita. Ehkä me vielä joskus Meksikoonkin asti päästään..
    -tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun kelpaa. :)

      Ehkä vielä joskus! Voin kyllä suositella, oli hieno ja mukava paikka.

      Poista
  2. Mä en kestä, aivan ihania maisemista ja herkuista oot kyllä päässyt nauttimaan! Ja todellakin ahdistavia noi Maya-tarinat, hullua porukkaa..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin kyllä ihan täysillä! :)

      Mä en enää yhtään ihmettele, että maya-kulttuuri tuhoutui, nehän vaan sen kun tappoi toisiaan!

      Poista
  3. Oi ihanaa, että pääsit tuollaiselle matkalle! Kiitos taas tunnelmista ja kuvista! Maya-temppelikin on vaikuttava, vaikka tunnelma olikin vähän erilainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentista! Ja temppelit ja etenkin se pallokenttä olivat kyllä todella vaikuttavia. Ei mikään ihme, että ovat UNESCON maailmanperintölistalla.

      Poista
  4. Wou...hiljaiseksi vetää uskomattomat kuvat.

    Ammatinvalintakysymys, mutisee hän paperinvalkoisena yliopiston hallinnon uumenista. ;D

    t.Susse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no kuten varmasti tiedätkin joka ammatissa on sekä ne hyvät että huonot puolet. :D

      Poista
  5. Aivan ihania tunnelmia! Me oltiin aikoinaan häämatkalla Tulumissa. Siellä oli niin rauhallista ja tosi hyvää ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, teillä on varmasti ollut tosi ihana häämatka! :)

      Poista
  6. Siis apua... nyt tekee mieli lähteä Meksicoon! Oikein tunsin auringon lämmön ja tuulen vireen ihollani kun luin juttuasi. Oletko koskaan harkinnut tekeväsi matkaopasta? Voisi olla tyyliin "Norppa matkalla maailman ympäri" tms. Jos sellaisen tekisit, ostaisin HETI! Kuvista jälleen 100 pistettä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne olisi suurimmaksi osaksi sellaisia "näin näet mahdollisimman paljon 24 tunnissa ja nukutkin päälle" -tyylisiä hosumisoppaita... :D

      Kiitos! :)

      Poista
  7. Hei. Olen seurannut blogiasi nyt jonkun aikaa ja olet usein mitä ihanimmissa kohteissa. Mikä työ antaa noin mahtavia mahdollisuuksia matkailuun :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ lentoyhtiössä tarjoaa aika hyvät reissut. :)

      Poista
  8. Näitä matkajuttuja on tosi kiva lueskella, kiitti!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kuvien ja matkamuistojen jakamisesta! Olen itse käynyt Cancunissa ja ihmetellyt Chichen izaa joskus 80-luvun lopulla. Silloin ei ollut mitään amerikkalaisia (tai muita ulkomaalaisia) tuotemerkkejä myyviä liikkeitä missään. Silloin tuli haalittua läjäpäin hopeakoruja turkoosikivillä koristeltuina. Kiva saada "matkustaa" kanssasi tämän blogin kautta! t. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olet saanut nähdä sitten jotain tosi erilaista. :) Chichen Itzassa mua jo ihan häiritsivät krääsämyyjien loputtomat määrät, vaikken yleensä pienestä kaupallisuudesta maindaakaan. Jotenkin ne rauniot tuntuivat jääävn ihan sivurooliin...

      Kivaa kun luet, Heidi! :)

      Poista
  10. Juu kaukokaipuu vain lisääntyy. Ihania aurinkoisia tunnelmia, todellakin ihan mahtis työmatka!

    VastaaPoista
  11. *kateellinen* Mahtavat maisemat. Oot kyllä onnenmursu :) (toisaalta, on meillä muillakin varmaan ihan kivoja hetkiä työssä, ei sillä..) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä koinkin itseni harvinaisen onnekkaaksi reissullani. :) Mutta ihan totta, onneksi maailmassa on muitakin kivoja töitä, joissa saa kokea huippuhetkiä. Jokaiselle jotain. :)

      Poista
  12. Meksiko on ihana paikka, meillä haaveissa olisi ensi talvena reissata sinne. Tulumin Maya rauniot ollaan käyty katsomassa ja sitä Meksikon ruokaa on aina ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulumin rauniot meni meidän nenän edestä kiinni, kun unohduttiin ihastelemaan hippirantoja... :D Meksikon ruoka on kyllä niin hyvää!

      Poista
  13. Oih!! Tuonne on kyllä päästävä pian miehen kanssa. On ollut jo niin pitkään listalla että etenkin vielä näiden ihanien kuvien jälkeen on matkalle päästävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, ehdottomasti, varsnkin jos on listalla jo muutenkin! :) Olisi ollut ihan huippua saada mies mukaan matkalle. :)

      Poista
  14. No on sulla ikävä duuni. ;) Ihania kuvia ja voi että tätä auringon kaipuuta - juuri olen lomalta Alpeilta tullut, mutta kun harvoin helmikuussa siellä tarpeksi aurinkoa on.
    Hienoja kuvia, olen monesti Cancunia matkaoppaista katsellut. Ja hyvään guacamoleen ei voi kyllästyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan kamala. :D Onneksi me saatiin tänään aurinkoa tänne koti-Suomeenkin.

      Ja ihan samaa mieltä, guacamoleen ei voi kyllästyä! Muut miehistönjäsenet nauroivat mulle ja yhdelle kollegalle, kun tilattiin sitä joka aterialla, mutta taisivat olla vaan annoskateellisia. :D

      Poista
  15. Olen kateellinen kun omat työmatkat on Suomen sisällä. :D Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kuvakehuista! :) No, jollekin omalle reissulle sitten. :)

      Poista
  16. En kyllä suostu uskomaan että oot ollu tollaisessa paratiisissa TYÖmatkalla!! Mä tahdon kans!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, työ tapahtuikin paratiisiin mennessä ja sieltä tullessa. :D

      Poista
  17. Ihana ihana reissu sulla, olen tosi ilonen sun puolesta! Ja vielä viisi ihanaa päivä siellä :) Me oltiin pari vuotta sitten samoissa maisemissa ja se on niiiiin siisti paikka, ettei tosikaan. Toi purjehdus vielä sulle pisteenä iin päällä. Wow! Sä kirjoitat niin houkuttelevasti noista reissuista kyllä ja kuvat on upeita!

    Amelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea paikka, onni todellakin potkaisi. :)

      Ihanaa, jos tykkäät matkakertomuksista, niitä on kyllä tosi kiva tehdä. Kun jotenkin kaikissa paikoissa käyminen on niin paljon hauskempaa, kun saa jakaa sen ilon jonkun kanssa. :)

      Poista
  18. Rakastan meksikolaista ruokaa mutta sinne matkaaminen ei ole koskaan kiinnostanut... NYT kiinnostaa! Kiitti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Go for it! Vaikutti ihan lapsiystävälliseltä paikalta. :)

      Poista
    2. Oltiin juuri lapsen kanssa, mutta valittiin Cancunin sijasta hotelli Playa Del Carmenista ;)

      Poista
  19. Taas niin ihania kuvia, että pakko kirjoittaa kehut tänne. Niiden avulla pääsee mahtaviin Mexico-tunnelmiin. Osaisipa itsekin otta ko kuvia, no onneksi olen löytänyt tämän blogin, jossa voin nauttia kauniista kuvista.
    -Meritara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Meritara! Kuvaamaan oppii kyllä kuvaamalla, joten anna mennä vain, jos yhtään kiinnostaa. :)

      Poista
  20. Oijoijoi mitä maisemia! Omasta Meksikon matkasta on aikaa jo viisi vuotta. Voi kun pääsisi joskus vielä uudelleen! Nyt alkoi tehdä mieli guacamolea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kaikin puolin hieno paikka, tykkäsin todella. :)

      Poista
  21. Tuo on niiiiiiin ihana paikka, viime talvena siellä oltiin ja mihinkään ei olla haluttu yhtä paljon takas kuin tuonne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan täysin, meni munkin ainakin top kymppiin, ehkä jopa top vitoseen. :)

      Poista
  22. Voi mikä paikka! Tuo veden väri ei voi olla tuollainen. Täydellinen. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa mä taivastelin kaikki päivät, mutta kyllä se vain oli. Uskomatonta!

      Poista
  23. Apua, mikä kaukokaipuu iskikään! Ihanat maisemat ja värit niin meressä kuin ruuissa ja sä näytät todella tyylikkäältä turistilta. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi värit oli luonnossa jotain niin kreisin makeata! Aloin haaveilla ties mistä optiikasta, kun tuntui, etten saa yhtään sitä loistoa talteen.

      Kiitti, tyylikkäästä en tiedä, mutta hikiseltä ainakin. :D

      Poista
  24. Oiii !! Upeita kuvia ja kiva kertomus. Kiitos taas nojatuolimatkasta :)

    t. Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kivaa, jos tykkäsit. :)

      Poista
  25. Are You kidding me?!!?!? Mieletöntä! Aivan täydellisen näköistä!

    Onko teillä siellä töissä jotkut vakioreitit mitä lennätte? Oliko tämä vähän niinkuin "tuurauskeikka", vai millä mäihällä pääsit tuollaiselle lennolle jos se ei sinun vakioreitteihin kuulu? :D Jos alan lentoemännäksi ja toivon duuni"alueekseni" "mahdollisimman kauas rantoja kohti" niin toetaankohan se huomioon xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään vakkarireittejä, tietokone tekee työvuorolistat parhaaksi katsomallaan tavalla. Kohteita voi toivoa, mutta ne ovat vain toiveita ja joskus menevät läpi, joskus eivät. Työvuorolistalla onkin yleensä ihan kaikkea laidasta laitaan, tyyliin Kuopiota ja Kiinaa sopivassa suhteessa. :)

      Tämä kohde on ollut ohjelmassa vain tämän talvikauden. Sinne ei lennetä läheskään joka päivä, siksi yöpyväkin on niin pitkä. Sellainen on nykyään harvinaista, kun melkein kaikkiin kaukokohteisiin lennetään joka päivä, jolloin yöpyväkin on tietysti lyhyt. Tämä oli listallani ihan normaalisti, mutta on tosiaan sellainen harvinaisempi työvuoro. :)

      Poista
    2. Niin joo aivan! Jotenkin oon elänyt sellaisessa käsityksessä että jokaiselle valikoituu sellainen "vakioreitistö" ajan mittaan, tyyliin paljon Kiinan lentoja tjms. Yksi tuttu nimittäin on juurikin Finskillä lentoemäntänä ja jotenkin tuntuu että hän on aina lentänyt TOSI paljon Kiinaan suuntautuvia lentoja. Siitä varmaan se mun luulo. On kyllä herkkua varmaan tuollaiset "unelmavuorot" niiden perus Kuopion keikkojen välissä! :D

      Poista
  26. Niin hyvää tekisi tuollaiset maisemat ja maut nyt!!
    http://liikkeella.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki kyllä hyvää, pakko myöntää. :)

      Poista
  27. Nämä matkapostaukset on kyllä blogisi suola - kiitos täältäkin niistä vielä kerran! Sain omallekin taannoiselle New Yorkin reissulleni monta hyvää vinkkiä blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei huippua, jos postauksista on ollut hyötyä ja iloa. :) Kiitos! :)

      Poista
  28. Me käytiin omalla Meksikon-reissulla (jolla rakastuttiin maahan aivan täysin) purjehtimassa tuollaisella pikku Hobie Catilla. Matkanjärjestäjä olisi tarjonnut reissuja isommalla katamaraanilla, mutta aavistelimme, että se olisi purjehdusreissun sijaan enemmän sarjaa "lastataan 50 turistia katille ja ajellaan moottorilla tunti ympyrää" (mikä muuten tuli todistettua oikeaksi tänä talvena eräällä toisella reissulla eri kohteessa). Budjettimatkaajina varat taas eivät riittäneet isompaan purjehdukseen ;)

    Nojokatapauksessa, meille lähti oppaaksi vanhempi paikallinen, pavunväriseksi paahtunut mies, kunnon näkki, joka näytti siltä, että on viettänyt puolet, tai no, koko elämänsä merellä ja meressä. Tälläkään reissulla ei itse tehty mitään, nautittiin vain kyydistä. Tarkoitus oli purjehtia koralliriutalle snorklaamaan, ja sitten takaisin. Menomatka mentiin hyvin rauhallisesti ja leppeästi. Paluumatkalle lähtiessä aloimme jaaritella purjehtimisesta, että meilläkin on pieni vene kotona, ja miten erilaista on purjehtia aukealla merellä kuin sisävesillä. Äijähän innostui ihan mielettömästi, kun tajusi, että kyydissä on purjehtijaihmisiä, ja nyt voisi ihan luvan kanssa ottaa veneestä irti kaiken, minkä saa. Tuuli oli pienelle katille ihan optimaalinen, ja ukko saikin sen pian täyteen vauhtiin. Sitä loistetta niillä uurteisilla kasvoilla ei kyllä hetkeen unohda, saati sitten sitä fiilistä, kun alla loiskuva vesi on kerrankin LÄMMINTÄ, turkoosia ja kirkasta, merituuli suolasta raskas, aurinko paahtaa nahkaa ja horisontissa näkyy valkoinen korallihiekkaranta palmuineen.

    - Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olette varmasti olleet miehelle tosi piristävä poikkeus ja teidän purjehdus kuulosti aivan ihanalta.

      Rannan editse meni isojakin katamaraaneja, mutta juuri noin kuin sanoit, tsiljoona ihmistä päällä ja koneella. Pikkukatamaraania olisi ollut kiva kokeilla, mutta porukan toinen purjehtija olisi halunnut vetää narut kireällä ja toinen ponttooni koko ajan ilmassa, kun meikkis olisi fiilistellyt lempeää slööriä bikineissä. Katsottiin sitten parhaaksi mennä koko jengi isommalle paatille. :D

      Poista
  29. Kateudesta vihreänä täälläkin. Meikäläisen ulkomaantyömatkoilla ei ole vapaapäiviä, vaikka ne suuntautuisivat tropiikkiin. Ammatinvalintakysymys, joopa joo. Mutta vaikea tällaista luettuaan eläytyä siihen, että työ on raskasta ja matkustamohenkilöstöä riistetään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en nyt oikein tiedä, mitä mä sanoisin tähän. Tämä blogi käsittelee mun vapaa-aikaani, joten en tietenkään pui täällä mitään työjuttuja. En siis voi olettaa, että ihmiset sitten tietäisivätkään mun työstä.

      Työpäivä menomatkalla oli 14-tuntinen ja paluussa yli 15-tuntinen. Jokainen, joka tekee vuorotyötä ja pitkiä päiviä, arvannee, että ei se nyt ihan kevyttä ole. Työssäni on erittäin paljon hyviä puolia ja pidän siitä kovasti, mutta ei se, että jaan niitä elämän ja vapaa-ajan herkkupalasia täällä sulje pois sitä, etteikö töissä voisi olla myös rankkaa. Ei maailma ole niin mustavalkoinen.

      Poista
    2. Ja lisään vielä, että kaikki mun työmatkat eivät todellakaan ole tällaisia, kuten tuossa alussa totesinkin. Ei siis kannata vetää tästä postauksesta sellaista johtopäätöstä, että mun työ olisi rannalla lekottelua.

      Poista
    3. Heh, voin vaan kuvitella, millaista olisi olla töissä noin pitkä lentomatka. Itsestä tuntuu tuskastuttavalta ihan jo pelkästään oleilla tuollaisen matkan aika, vaikka lentämisestä tykkäänkin. Saati sitten, että et voi sitä toistakymmentä tuntia keskittyä tekemään omaa oloasi mahdollisimman mukavaksi, vaan olet aktiivinen asiakaspalvelija, jolle turvallisuus ja kaikkien muiden viihtyvyys on ykkösprioriteetti...

      Meidän paluulennolla oli tosin lentohenkilökunnallakin vähän helpompaa, meillä oli 400-paikkaisessa koneessa 14 asiakasta :D Mahtui kerrankin nukkumaan ;D

      - Tuuli

      Poista
  30. Maya-kulttuurinosalta haluaisin hiukan tarkentaa:

    Ensinnäkinitsekin viime kuussa samoilla paikoilla käyneenä kuulin siitä pallopelistä ensi kertaa ehkä. Mutta edelleen on epäselvääkumman joukkueen johtaja uhrattiin, häviäjän ja vai arvokkaamman voittajan ;)

    Ja kommenttiisi koskien kyseisen kulttuurin katoamista kaikkeen tuohon tappamiseen: tuhon syythän ovat epäselvät, sotien lisäksi syynä voi olla hurrikaanit tai maanjäristykset ja muut ympäristötekijät kuten kuivuus, sairaudet tms.

    Joka tapauksessa upeat kuvat, vaikkei kaikukaan saa sitä ihanaa turkoosia merta ikuistettua niinkuin se verkkokalvoille jää ;) Ja kaikinpuolin upea matkakohde minunkin mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis varmaan pitänyt laittaa hymiö perään... ;) Eipä ne kulttuurien katoamisen syyt tietenkään ihan niin suoraviivaisia ole. Chichen Itzassahan kävi myös niin, että seuraava kulttuuri/kansa, tolteekit, sulautuivat pikkuhiljaa mayoihin. Sen vuoksi Chichen Itza ei ole ihan puhdas maya-kaupunki vaan siinä on myös muita vaikutteita. Syitä siis on varmasti monia.

      Wikipedia tietää kertoa pallopelistä, että henkensä saattoi tosiaan heittää milloin kukakin. Meidän matkaoppaassa oli sitten vähän yksipuolista tietoa. Joku opas olisi ollut kyllä hyvä ottaa tuolle kierrokselle, koska me ainakin koimme, että infotaulut olivat tosi niukkoja ja harvassa. Matkaoppaassakin oli vain ihan pieni juttu, opastettu kierros olisi kyllä varmasti antanut aika paljon enemmän.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mesoamerikkalainen_pallopeli

      En tiedä miksi toi maya-juttu ja heidän väkivaltaisuutensa jäi niin mieleen pyörimään, vieläkin mietityttää.

      Poista
  31. Voi vitsi, mikä duunireissu! Mun työmatkat on jatkossa hieman vähemmän hohdokkaita...Mä oon aina himoinnu inkatemppeleille. Btw. Onko sulla Roomaan hyviä shoppailuvinkkejä? Low budgetille.

    Ylempiin postauksiisi viitaten, sun juoksutreenit näkyy sun kropassa :). Pääsisinpä mäkin taas lenkkirytmiin. Vähän hiljaista ollut juoksemisen suhteen viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mulla on Rooma vieläkin käymättä! Olen kerran juossut iltaiseen aikaan tunnissa tärkeimmät läpi, mutta mun kokemukset rajoittuu siihen. Mutta tsekkaa Lilin blogi, hän oli just Roomassa. :)

      Kiitos! :) No, ehkä se menee kausittain ja kevät innostaa sitten suakin taas?

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!