keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Toimistossa jos oisin

Nude and Black

Sain eilen postaustoiveen toimistopukeutumisesta. Sattuipa sopivasti, koska olin pyöritellyt ajatusta päässäni itsekin. Leikin aina välillä ajatuksella siitä, minkälaisia vaatteita hankkisin kaappiini, jos toimistotyö olisi ajankohtainen asia. Ajatusleikkieni ulkopuolelle jäivät todella muodollista pukeutumista vaativat työpaikat, koska sellaiset tuntuvat omassa elämässäni niin kaukaisilta ja epätodennäköisiltä. Jos itse alkaisin nyt kasata toimistogarderobia, aloittaisin varmasti aika perusvaatteista. Yksi musta, kapealinjainen ja klassinen jakkupuku voisi olla hyvä omistaa kaiken varalta. 


Office


Lisäksi hankkisin siroja korkokenkiä ja ballerinoja mustina ja nudenvärisinä. Sama pätisi suurehkoon laukkuun. Neutraaleja värejä on helppoa yhdistellä mihin vain. Muutama hyvälaatuinen kauluspaita kuuluisi myös garderobiin. (Paitsi, että silittäminen yök.) Bleiseriosastolla pärjäisin yhdellä mustalla, yhdellä tummansinisellä ja yhdellä vähän huomiota herättävämmällä, vaikkapa raidallisella. Alaosissa luottovaatekappaleita olisivat mustat kapeat housut ja musta kynähame, mielellään jostain koirankarvoja hylkivästä materiaalista. :D


Office 2


Itse tykkään yhdistää vaaleansinistä, tummaa laivastonsinistä ja mustaa, joten sitä varmasti harrastaisin. (Toimistoni sisäänkäynnissä pitäisi olla joku ihmeellinen tyhjiöpainekoirankarvaimurikammio.)

Office3

Toimistokelpoinen kotelomekko olisi myös hyvin pätevä vaate. Talveksi hankkisin pitkähihaisen version villaisena ja kesäksi sitten jonkin kevyemmän version. Kaikkien vaatteiden värit yrittäisin pitää aika klassisina ja helposti yhdisteltävinä. Jos kaipaisin jotain muodikasta tai kirkkaampaa, hoitaisin mieliteon huivilla, bleiserin alle tulevalla paidalla tai kynsilakalla. Näin koko garderobia ei tarvitsisi uusia vuosittain.

Nou nou -listalla olisivat kaikenlaiset korokepohjakengät, tennarit, sandaalit, liian avonaiset vaatteet, hihattomat yläosat, liian lyhyet hameet ja tekstipaidat. Farkkujen kelpoisuus taitaa olla ihan työpaikkakohtaista, mutta ainakin revityt ja kulutetut versiot saisivat jäädä kaappiin odottelemaan vapaapäiviä. Aika hyvä sääntö varmaan on se, että jos joutuu miettimään, voiko jotain vaatetta laittaa töihin, varman päälle -vastaus on aika todennäköisesti ei.

Miten te pukeudutte töihin?

Kollaasit Polyvore, josta löytyvät myös kaikki tuotetiedot.

39 kommenttia:

  1. Tykkään pukeutua toimistossa värikkäästi, mutta itse asu vaihtelee sen mukaan, onko tiedossa tapaamisia vai pelkkää toimistolla olemista.

    Eilen oli eräässä johdon seminaarissa, jossa oli noin kaksi sataa mustaan ja harmaaseen pukeutunutta miestä ja naista - sekä meikäläinen, jolla oli Singaporesta ostettu lila-vihreä-kuviollinen silkkipusero ja iso Furlan poltetun oranssin värinen laukku. Oikein nauratti. Tviittasin aiheesta "kuka ei kuulu joukkooon" seminaarin tagilla, ja tauolla yksi nainen tuli nykimään hihasta ja sanomaan, että "katso, on mullakin lila neule, et ole yksin". :)

    Innostuimme siinä puhumaan vaatteista, ja pari harmaassa jakkupuvussa edustanutta naista myönsi, että hekin olivat miettineet aamulla värikkäämpää vaatetta, mutta "sitten ajattelin, että tässä seminaarissa ihmiset taitavat yleensä pukeutua aika konservatiivisesti". Niinpä. Ja jos kukaan ei ikinä uskalla pukeutua muuten, kaikki tulevat aina ja ikuisesti käyttämään vain mustaa ja harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, se ihanaihanaihana Furlan laukku. <3

      No niinhän se on, että ei maailma muutu, ellei sitä muuteta. Tosin jotkut ihmiset taas voi nauttia siitä, että solahtavat joukkoon, joten ei se harmaus tai mustuus nyt välttis huono juttu ole. Kai. Mutta sun mahtavalta kuulostava pusero alkoi kyllä kiinnostaa. Postaa kuva youknowwhere!

      Poista
  2. Taas ajankohtainen postaus, kiitos siitä! Puoli vuotta olen nyt taas toimistossa ollut ja miettinyt näitä miten pukeutua töihin-juttuja. Aikaisemmin oli työasu joten ei tarvinnut miettiä. Nyt olen ollut töissä ihan samoissa releissä mitä muutenkin käytän, kauluspaitaa, siistiä housua jne. Mutta mitä kesällä? Olisi kiva laittaa hame, mutta kynähame näyttäisi todella typerälle työnantajan vaatimien työkenkien kanssa. Eli hakusessa jotakin rentoa ja mukavaa, mutta kuitenkin siistiä ;) Vinkkejä?
    -Marjut
    ps.kopioin kanssa härskisti Jenniferin hiustyyliä, mutta en ole vielä keksinyt miten sen kropan saisi kopioitua itselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työasu on kyllä tavallaan niin iisi, vaikka joskus tylsistyttääkin.

      Ja jaiks, pistit aika pahan! Millaiset ne kengät on?

      Poista
    2. Voi ei, nolottaa edes kertoa: ne on semmoiset Jalaksen sandaalit, antistaattiset hirviöt! Eli ole siinä sitten cool ja chic ;)
      -Marjut

      Poista
  3. Ihania asuja! Tällä hetkellä työvaate-etiketti on niin vapaa, että suurimmaksi osaksi menee vielä astetta rennommilla: useimmiten farkut ja siistimpi yläosa. Mutta tiettyihin tapaamisiin juurikin se musta jakkupuku on the valinta. Minulla on yksi joka aikanaan maksoi todella paljon, mutta siihen panostamista en ole katunut koskaan. (Se myös muokattiin silloin niin tyköistuvaksi ettei kestä yhtää lihomista, hyvä kannustin pysyä samassa koossa ;))

    Ja itsekin kaipaan päivittäin mainitsemaasi tyhjiöpainekoirankarvaimurikammiota :D Sen puutteessa olen joutunut tyytymään teippiharjaan, joka täytyy aina löytyä toimistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen ja, että harva on katunut laadukasta pukuhankintaa. Nehän menee parhaimmillaan vuosikymmeniä, kun pitää nätisti, eikä liho/laihdu liikaa. :)

      Teippiharja on mullakin kovassa käytössä, samoin vaateharja. Tässä toivoisin jotain reippaampaa edistystä tieteeltä. Tai ehkä tiedekään ei voi koirankarvoille mitään?

      Poista
  4. Oon niin väärällä alalla.. Mäkin haluan toimistoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, löysin niin paljon ihania vaatteita, että sama kävi mielessä. :D

      Poista
  5. Ah, erinomaisen ajankohtaista ja mielenkiintoista! Nykyisessä työpaikassani on teoriassa melko tiukka pukeutumiskoodi, mutta käytäntö vaihtelee riippuen onko tapaamisia ja minkä tasoisia. Toisaalta minulta ei periaatteessa vaadita kovin formaalia pukeutumista, koska olen harjoittelija. Tykkään kyllä siististä toimistopukeutumisesta.

    Ainut ongelmani on se, että työpaikkani ja minä olemme ulkomailla, ja kaikki tavarat piti ahtaa 23+7 kiloon ja samassa laukussa aion myös viedä ne takaisin. Valinnanvaraa ei siis ole kovin paljoa. Tänne tultuani huomasin, että lähes kaikki suunnitellut työvaatteeni ovat mustia, valkoisia tai sinisiä. Harmaa/musta ovat vähän sellaisia turvariepuja, joihin on helppo paeta. Itse myös ehkä paikkaan epävarmuuttani pukeutumalla muodollisemmin kuin olisi välttämättä tarpeen, siten ainakin voin näyttää ammattimaiselta ja fiksulta, kunhan en vaan avaa suutani? :D

    Hakusessa olisi täydellinen tai edes hyvä kynähame ja villainen kotelomekko, vaikka en sitä täällä kyllä tulekaan tarvimaan. Kesähelteet vähän hirvittävät ja aion uhmata koodia käyttämällä polvimittaisia, siistejä pellavashortseja.

    Paras vinkkini asujen tuunaamiseen tällä hetkellä on kapea värikäs huivi sidottuna väljästi kaulalle rusetille roikkumaan. Tätä tullaankin varmaan näkemään paljon lähikuukausina. Vielä 5 kuukautta saman matkalaukun sisällön kanssa edessä nimittäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sissi sä olet, kun olet noin kurinalaista garderobia pyörittänyt! Mä olisin jo ostanut vaikka mitä ja postittanut ylimääräiset Suomeen. :D Musta, valkoinen ja sininen on kyllä sillä tavalla helppoja, kun yhdisteltävyys on niin hyvä.

      Huivi-idea on kyllä kätsä. Entäs sama joillain koruilla?

      Poista
    2. No joo, täytyy myöntää, ettei ihan alusta loppuun asti mennä samoilla rytkyillä, poikaystävä toimii muulina ja saa tuoda tullessaan vaatenyssäkän Suomesta ja viedä myöskin täältä jotain mennessään ;)

      Shoppailuintoa onneksi hillitsee Eurooppaa jokseenkin korkeampi hintataso (enkä luota siihen, että postilähetykset täältä menisivät perille...), eikä shoppailulakko muutenkaan tee pahaa, vaatehuoneessa Suomessa kun on jo yhtä sun toista! :D Eli otan tämän myös hyvänä itsehillinnän harjoituksena. Ja korut toimii hyvin tuunauksessa, niitä on kyllä mukana! Tosin en ylipäänsä omista kovin montaa näyttävää kaulakorua, mutta niitä voisi täältä ehkä ostaakin. Ja Massimo Duttin alennusmyynteihin isken kesällä silläkin uhalla, että matkalaukku repeää! :D

      Poista
  6. En ole toimistossa, mutta ihmisten kanssa tekemisissä kuitenkin. Tänään päälläni on grafiitinharmaa lyhythihainen villamekko ja pillifarkut ja punaiset puukengät, hiukset mustalla huivilla ja punainen "ID badge Holder". Kaulassa Fossilin koru, jossa mustaa nahkaa ja terästä, sekä metallirannekkeinen kello. Sormuksia ei saa työssä pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villamekko kuulostaa ihanalta! Mä rrrrakastan mekkoja! :)

      Poista
    2. Joo, mulle ei sovi pitkät mekot, mut nää minimittaiset farkkujen kans on kivoja. Tykkään, on sekä siisti että rento.

      Poista
  7. Heips, osaatko sanoa minkä merkkisiä tuo raitableiseri ja viimeisen kollaasin kaulakoru ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun Polyvore-profiilista löytyvät kaikki tiedot, muokkaan postausta niin, että laitan siihen linkin. Ja sivupalkissa on kans. :)

      Poista
  8. Ihana tuo pallokuvioinen paita ekassa kollaasissa! Pallot näyttää nyt iskevän mun makuuni raitojen ohella, ajattelin ostaa Lindexiltä pallokuvioisen neuletakin. Ja kiitokset eilisestä, kiva kun jäit kahville. Maxin mielestä olet tosi kiva ja ihana. Sait suuret respectit, kun kävit katsomassa kerrossänkyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot on kyllä kivoja. :)

      Kiitokset itsellesi, mutta olipa kurja kuulla, että sairastuit. Niin mäkin! Lepäilin tänään himassa, mutta jos huomenna vielä jatkuu, niin munkin täytyy sitten käydä lääkärissä. Ihan veitsellä leikaten kyllä alkoi tää flunssa, ilman mitään ennakkovaroitusta.

      Kiitokset itsellesi, oli kivaa! Maxille terveiset, että hän on itse tosi ihana ja kiva pieni poika. Niin suloinen, kuten tietty veljensäkin. Ihanat pallopäät. <3

      Poista
  9. Kerrassaan ihania vaatteita ja asusteita jokaikinen!
    Pitäisiköhän vaihtaa alaa ihan vain pukeutumismahdollisuuksien vuoksi..hmm.
    Itse kiskon joka aamu päälleni kulahtaneen vaaleansinisen laatikkomallisen yöpuvun. arrrgh! Mutta niin tekevät onneksi kaikki muutkin tällä työpaikalla : )
    Toisaalta, onhan tämä varsin helppo vaihtoehto ja antaa hyvän tekosyyn panostaa sitten vapaa-ajan pukeutumiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todellakin helpottavaa, että muillakin on samat rytkyt. :D Olen samaa mieltä siitä, että työasu on kyllä tietyssä mielessä niin helppo ja vaivaton ja omani on vieläpä ihan kivakin, mutta joskus se vaihtelunhalu kyllä iskee. Ei sille mitään voi.

      Poista
    2. Meilläpäin smurffipukuiset koristautuu sit mm. ripsikoruilla. Kun muuten on kaikilla samanlaiset asut ja hatut.

      Poista
  10. Ottaisin minkä tahansa noista asukokonaisuuksista heti omakseni! Nykyisessä työssäni on kivaa kun on päiviä jolloin on tapaamisia ja silloin kynähame+laskeutuva yläosa ja rennohko jakkutakki tai kotelomekko jonka alla kauluspaita ovat suosikkini. Sitten on niitä päiviä jolloin ei tarvitse nenäänsä näyttää ulkopuolisille ja niinä päivinä vedänkin sitten toimistolla samoissa vaatteissa kuin vapaallakin, eli rennosti. Tämä on mahtava kombo sillä kumpikin yksinään olisi tylsää, en jaksaisi panostaa joka päivä ulkonäkööni mutta kun sitä ei tarvitse tehdä joka päivä, on se todella kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullahan on sitten ihan täydellinen tilanne! Perfect!

      Poista
  11. Ihan kivoja nämäkin, mut ei musta taida toimistotyöläistä saada. Silittäminen=byäk, paitsi koirien. :D

    Tämänhetkinen "työasu" täytyy olla puklun, räkänokan ja tahmatassun kestävä, joten mitään liian fiiniä kai on turha päällensä laittaa. Rypyttömyys on myös plussaa, rinnuksista kun tuo "asiakas" myös tarttuu aika hanakasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, miten olisi sellainen asu, mitä ne ympäristökatastrofien torjujat käyttää? Ei mene miksikään ja puklut helppo pyyhkiä pois? :D

      Poista
    2. Ahhaahaaa, repesin! Vois olla kyllä ihan kätevä!

      Poista
  12. Kiitos todella paljon jutusta! Tästä sai monta hyvää vinkkiä.

    T. Juttua toivonut Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Minttu, jos tästä oli apua! Jäin miettimään, että onkohan nuo liian epäformaaleja finanssialalle, mutta hyvä jos sait ideoita. :)

      Poista
  13. Tänään mulla oli töissä rento päivä: boyfriend farkut, venykenilkkurit, teeppari ja tyköistuva jakku. Jos taas päivään osuu asiakastapaamisia, on asun oltava sitten huomattavasti siistimpi, mutta jakkupukumeininkiä ei onneksi tarvitse harrastaa. Pari vuotta erittäin tarkkaa pukeutumisetikettiä noudattaneena rakastan tätä vapautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen tarkasta etiketistä... Ei saa laittaa sitä ja tätä kynsilakkaa, ei saa laittaa tukkaa auki, ei saa laittaa tollaisia koruja, ei saa laittaa haluamansa laisia kenkiä... :D

      Poista
  14. Mä en suosittelisi kenellekään alanvaihtoa pelkästään pukeutumismahdollisuuksien takia :) Itse olen perinteisesti tosi konservatiivista pukeutumista vaativalla alalla, mutta onneksi oma työnantajani on sieltä vähiten konservatiivisesta päästä, kun tässä vaiheessa uraa voisi nimittäin jo kyllästyttää käyttää joka ikinen päivä mustaa jakkupukua ja valkoista kauluspaitaa... Meillä sallitaan aika vapaa pukeutuminen silloin, kun ei tarvitse olla asiakkaiden kanssa tekemisissä, ja myös edustusvaatteet saa olla vähän persoonallisempia. Itse yritän aina rikkoa sitä tylsää perusjakkupukulookia jollain jipolla ja suosin kotelomekkoja, enkä ikinä käytä (housu)jakkupukua ja peruskauluspaitaa yhdessä, kun mun mielestä se näyttää jotenkin mieheksi pukeutumisen yrittämiseltä, etenkin kun ruumiinrakenne on mulla aika poikamainen. On muuten ollut jännä huomata, että meidän alalla aika moni nainen uransa alussa hakee uskottavuutta pukeutumalla tosi konservatiivisesti ja jopa miesmäisesti, mutta usein itsevarmuuden kasvaessa myös pukeutuminen muuttuu naisellisemmaksi ja persoonallisemmaksi, ja tämän tunnistan myös itsestäni. Ja tulipa tästä pitkä sepustus, mulla on selkeästi kaksi mielenkiinnon kohdetta, bisnespukeutuminen ja purjehdus... :)

    /Gitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkäpä joku muukin syy voisi olla ihan hyvä olla. Paisti, että jos mulle tarjottaisiin jotain Gantin vaatteissa hengailijan ja yleisen pasteeraajan -pestiä, niin sitten vaihtaisin heti. :D

      Mä luulen, että tuo sun mainitsema pukeutumiskehitys on aika luonnollinen. Muistan vain itse, kun aloitin reilusti alle kolmekymppisenä oman toimeni ohella myös kouluttajana ja koulutettavina oli monesti lähes tuplasti itseä vanhempia ja talossa 30 vuotta olleita. Kyllä siinä teki mieli vetää niskaan jotain vähän muka-pätevämpää rytkyä, vaikkei se oma osaaminen tietenkään ole vaatteista kiinni.

      Poista
  15. Mulla oli jakkupukukausi silloin kun aloitin asiantuntijatehtävissä, mutta sitten totesin, että se asiantuntijuus ei ole vaatteista kiinni. Nyt mun työasuihin yleensä mekot ja neuletakit ja reissutyössä parhaaksi on osoittautunut kunnon paksusta jerseystä tehty musta kietaisumekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että tuo on aika luonnollinen tyylievoluutio nuorille asiantuntjahommissa aloittaville. :)
      Mistäs olet hankkinut parhaat jerseymekot?

      Poista
  16. Taisin pulpahtaa tänne maailmaan valmiiksi jo farkut jalassa - mielelläni nimittäin "asuisinkin" niissä : ) Työpukeutumisessakin ne voivat olla mielestäni kivasti asustettuina aivan yhtä tyylikkäät kuin jakkupuku tai suorat housut. Onneksi farkuista työasun osana ei monessa paikassa nipoilla enää yhtä innokkaasti kuin joku vuosi sitten : )

    Kaneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin farkut voi olla työpukeutumisessa tosi kivat. :) Aika salonkikelpoisethan ne taitaa nykyään ollakin.

      Poista
  17. Kiva ja mielenkiintoinen postaus :)
    Toimistopukeutuminen täällä Englannissa on yleisesti aika paljon konservatiivisempaa kuin Suomessa. Itse työskentelen arkkitehtitoimistossa ja meillä pukeutuminen on hyvin vapaata, kuten varmasti luovalla alalla ylipäätään. Kollegat pukeutuvat siisteihin, mutta mukaviin vaatteisiin. Itse pukeudun oman tyylini mukaisesti ja varsin usein päällä on jotakin enemmän tai vähemmän vintagea. Mitä uudempi vaate, sen rennompi on yleisvaikutelma. Mitä enemmän on vintagea päällä, sitä formaalimpi vaikutelma yleensä syntyy, kun asusta löytyy tärkättyä kaulusta, herrainkenkää, istuvaa mekkoa ja joskus ehkä pieni hattukin.
    Ensi viikolla, kun lähden ensimmäistä kertaa työmatkalle, pohdin aika tarkkaan mitä laittaa päälle, koska tulen olemaan asiakaskontaktissa, mutta myös konttaamaan pitkin lattioita, mittaamaan ja kartoittamaan ulkotiloja kovassa pakkasessa. Aika haastavaa.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!