sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viikkokatsaus ja arvonnan voittaja


Kuluneella viikolla nautin erityisen paljon Laivakoiran ja minun aamukävelyistä. Jos olen vapaapäivällä tai menossa iltavuoroon, teemme aina sellaisen vajaan tunnin - tunnin lenkin metsässä. Minä kuuntelen linnunlaulua ja iloitsen kesäaamuisen raikkaasta luonnosta, jossa on jotain aivan käsittämättömän ihanaa. Laivakoira tohottaa, haistelee ja jahtaa oravia. Se on rajattomassa itseluottamuksessaan täysin varma siitä, että kun hän vähän hyppää ja käskee, niin orava kyllä ennen pitkää tulee alas puusta. Usein joudun selvittämään sille elämän realiteetteja, jotta matka voisi jatkua. 


Kotimetsästä suuntasin urban jungleen, joka on sekin ihanuudessaan jotain käsittämätöntä. New York siis kutsui jälleen. 


Kesäilta oli sielläkin lämmin, joten hiippailin kaupungille t-paitasillani. 


Iltapalan hain huoneeseen, kuten aina, kun olen yksin liikkeellä. 


Aamulenkin juoksin tällä kertaa etelä-Manhattanilla. Lähdin World Trade Centerilta pohjoiseen ja käännyin vasemmalle siihen, mistä rantapuistotie alkoi. Bongailin purjeveneitä. Juoksin eteläkärjen kautta takaisin. Jos olen joskus napissut jotain siitä, kuinka kaipaan Central Parkia, niin ei tämä huono korvike ole. Aloin melkein pyyhkiä hien lisäksi kyyneleitä, kun katselin horisontissa siintävää Vapaudenpatsasta ja purjeveneitä Hudsonilla. Pikkulenkkini sai Runtasticissa mielenkiintoisen aika- ja matka-arvion. Sen mukaan olin juossut hetkittäin 49,95 km/tunnissa. Sittemmin kuulin, että WTC kuulemma tarkoituksella sekoittaa GPS:t. En siis ollutkaan superjuoksija. 



Brekkarin jälkeen suuntasin kaupungille raita-asussa. Raita-asu oli päällä myös kotimaassa. Paluupäivänä minulla oli luento illalla ja todella suuria keskittymisvaikeuksia. 


Kuvassa lienee päivän seitsemäs tai kahdeksas kahvikupillinen. Sekosin laskuissa. 


Lisää kahvia. Päivä jäi mieleen sellaisena sekoilunsumuisena mössönä ja ihastutin varmasti tulevat ryhmätyötoverini säkenöivällä älylläni. Kotona join lisää kahvia. Pionin sain eräältä ihastuttavalta matkustajalta. 


En kokenut suurta inspiraatiota tavaroiden purkamisen suhteen. 


Laivakoira taas oli hyvin inspiroitunut vuohenjuustosalaatistani venekerhon terassilla seuraavana päivänä ja esitti taitavasti nälkäänkuolevaa koiraa. 


Odottelimme katsastajaa mitä mahtavimmassa auringonpaisteessa. Båt sai uuden tarran ja liimasimme sen yhdessä. Laivakoira uupui katsastusjännityksestä.


Virallisuuksien jälkeen käväisimme vielä pikakierroksella merellä. Lilluimme koneella erään saaren ympäri ja sain drinkkini, josta olin haaveillut jo ties kuinka kauan. Haaveissani oli siintänyt jääkylmä valkoviinilasillinen, mutta olosuhteiden pakosta jouduin tyytymään viileähköön siideriin. Ei se mitään, auringonlaskussa ja meren kimallellessa se maistui paremmalta kuin mikään. 



Lopulta sain sen valkoviinilasillisenkin. Ennätin vihdoin Alkoon ja sopivaa venepönikkäviiniä etsimään. Oli tietysti maistettava, ettei tavara ole myrkytettyä ennen kuin sitä nautitaan vesillä. Olipa hyvä löytö! Uusiseelantilainen Angel Cove Sauvingon Blanc oli mieleeni just eikä melkein. Se on voittanut viime vuonna Vuoden Viinit -kisassa kultaa hanapakkausten sarjassa. En ihmettele!


Eilisellä aamukävelyllä huomasin kieloja. Melkein poimin niitä kimpullisen, mutta päätin sitten jättää ne metsään kaikkien ihailtaviksi. Olivatpa ne kauniita. 


Lauantai oli juhlapäivä, vierailimme sukulaispojan valmistujaisissa. 


Sunnuntaiaamu alkoi arvonnan merkeissä. Beach Housen lakanat voitti nimimerkki Ankan kommentillaan 27. toukokuuta 2013 8.55:
Vastaan: Band Lilac ja Fold Heaven. Ja kannan nämä ehdottomasti purkkariin!! Partiolaisena olen tottunut nukkumaan makuupussissa purkkarissa mutta taidankin tänä kesänä nukkua lakanoissa :D

No niin taidat! Onnea! Lähetä minulle sähköpostilla nimesi ja osoitetietosi, niin saamme palkinnon matkaan. 

Tämäkin viikko oli ihan huippu. Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!

Translation: I went to New York this week and enjoyed a lovely morning run in Battery Park. I also ran around the city in stripes. At home we spent time at the boat and I found the perfect white wine for this summer. 

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta viikolta! Kesä on todellakin ihan parasta! Laivakoira on niin ihana! Se uupui katsastusjännityksestä, hih hih. Pursiseuranne vuohenjuustosalaatti on vastustamattoman hyvää! Fillaroin myös eräänä vapaapäivänäni tällä viikolla sen syömään lounaaksi. Kiitos viinivinkistä, täytyy hakea sitä maistiaiseksi. Tuo inspiraation odottelu matkalaukun purkamisen suhteen on myös enemmän kuin tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivakoira on kyllä niin suloinen pieni perheenjäsen. <3 Ja kyllä, vuohenjuustosalaatti ON hyvää. :)

      Poista
  2. "Uusi-Seelantilainen" Argh! My eyes, my eyes! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit avata silmät. :D Pahoittelen aivopierua.

      Poista
  3. Kiitos viinivinkistä, taitaa mennä tulevana kesänä kokeiluun. Nythän olis kertakaikkiaan mahtavat säät olla merellä, edes vähän, no meilläkin on toivoa, uusi kone on paikoillaan ja mahtuu, joten ehkä ens viikonloppuna jo päästäisiin merelle. Rapsutukset laivakoiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! Nyt on kyllä niin parhaat säät, vapaita odotellessa! :) Toivottavasti tekin pääsette pian merelle.

      Poista
  4. kiitos viinivinkistä, kokeiluun.
    ja nyt kohta pliis kehiin parhaimmat häästudiovinkit! kohta järjestelyillä on jo kiire, koska hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Ettei jää viime tippaan!
    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, mulla ei kyllä ole mitään uudempaa häästudiopostausta enää suunnitteilla, ootko kattonut tän:
      http://skiglari-norppa.blogspot.fi/2013/04/kuninkaallinen-kisastudio.html?

      Mä itse olen valitettavasti työreissulla, joten mitään sen kummempaa studiota ei ole tarkoitus laittaa pystyyn. :)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tiivistelmää ihanasta viikostasi ja taas kerran katsella kauniita valokuvia. Mukavaa kesäkuun alkua.

    VastaaPoista
  6. Ihastuin raitamekkoon niin kovin, että klikkasin itselleni samanlaisen. Minä kiitän vinkistä, luottokortti ei :D

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, mulla on vielä klikkaamatta, apua!

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!