perjantai 30. elokuuta 2013

Kympin haaste


Sain kauniiden kuvien mestarilta, Marjalta, haasteen. Vastoin kaikkia tapojani muistan vastata siihen säällisen ajan kuluessa. Härifrån tvättas!

1. Vaate, josta et haluaisi koskaan luopua?


Tämä on helppo - famun pikkumusta, josta postasin täällä. Koska oletettavissa kuitenkin on, että 60 vuotta vanha vaate jossain kohtaa hajoaa, aion teettää samalla mallilla uuden mekon jossain vaiheessa. 

2. Elokuvat, teatteri vai telkkari?

Tilanteen mukaan. Joskus on ihanaa laittaa kauniit vaatteet päälle ja lähteä teatteriin nauttimaan. Joskus taas popcornit, leffa ja pussailu tekevät parhaat treffit, joskus Ben&Jerrys television ääressä on parasta. Kieltäydyn valitsemasta vain yhtä, mutta totean samaan hengenvetoon, että teatterissa voisi kyllä käydä vähän useammin. 

3. Unelmiesi matkakohde?


Joo joo, Nykki. Tietty. Aina. Mutta oikeasti oikeasti ykkösenä on tällä hetkellä USA:n itärannikko purjeveneellä. Se vasta olisi jotain! Myös Vancouver Kanadassa kiinnostaa. Haluaisin myös purjehtia Gotlantiin ja viettää enemmän aikaa Lontoossa. 

4. Yllättävin taito, joka sinulla on?

Mieheni kutsuu minua lupaavaksi kansankiihottajaksi. Voin olla vakuuttava ja ihmiset mukaan joukkohurmokseen saava, kun tarvis on. Olen myös aika pätevä murteiden imitoija, kunhan saan ensin kuunnella mallia vähän aikaa. 

5. Noloin tapasi?

En muista nimiä, en siis kertakaikkiaan. Muistan kasvot erittäin hyvin, mutta en osaa yhdistää niitä mihinkään, saati että muistaisin nimiä. Päädyn yleensä luulemaan kaikkia entisiksi tai nykyisiksi kollegoiksi. Joskus tästä seuraa kiinnostavia tilanteita, kun esittelen ihmisille heidän omia ystäviään tai tuttujaan kollegoinani. 

6. Bloggaamisessa parasta on?


Uudet tuttavuudet. Olen löytänyt blogin kautta mahtavia ystäviä ja hengenheimolaisia, joihin en olisi todennäköisesti muuten ikinä törmännyt. Noin yleisesti olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin netin perusteella muodostamani mielikuvat ovat pitäneet paikkansa. Jos joku on ollut bloginsa perusteella minusta tosi mukava, olen harvoin saanut pettyä livenäkään.

Toinen plussa on lisääntynyt valokuvaaminen. Nykyään muistan aina taltioida kivat ja tärkeät hetket ja niistä jää ihania muistoja itselle. Aikaisemmin elämässä kaikki jäi aina kuvaamatta, mikä harmittaa jälkeen päin tavattomasti. Missä paikoissa olenkaan käynyt, eikä niistä ole mitään todisteita!

7. Seuraava suuri tavoitteesi?

Löytää työpaikka viestinnän alalta. Helpommin sanottu kuin tehty! Alalla on vähän hyviä työpaikkoja ja vastaavasti superpaljon hyviä hakijoita. 

8. Paras tapa viettää perjantai-ilta?


Kutsua ystäviä keittiömme pöydän ääreen nauramaan, väittelemään, syömään, juomaan ja nauttimaan illasta ilman kotiintuloaikaa - siinä olisi sellainen konsepti, joka juuri nyt houkuttelisi eniten. 

9. Jos joutuisit pukeutumaan loppuelämäsi yhden merkin/suunnittelijan vaatteisiin, minkä valitsisit?


Minulla on suuri luotto Henri Lloydiin ja Gantiin näissä asioissa. Vähän high endimmästä päästä taitaisin valita Ralph Laurenin. 

10. Mitä kuvittelit pienenä, että sinusta tulisi isona?

Minusta piti tulla joko eläinlääkäri, ratsastuksenopettaja tai lentoemäntä. 

9 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja jälleen kauniit kuvat! Perjantai aamu ei voisi paremmin alkaa, kun sen saa viettää rauhassa pyjamassa ja kahvikuppi kädessä, kuten ylin kuvasi. Hyvää viikonloppua ja jatkuvaa lomaasi!

    VastaaPoista
  2. I love those pajamas in the first picture, they are so cute and comfy looking!
    And that living room, very nice I especially like the rug.
    http://freckledflair365.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus taas! :) Aina mukavasti piristää päivää nämä sun postauksesi. Bongasinpa sinut Iltalehden uutisesta, jossa oli tyylikkäimpiä lentoemäntiä listattu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko mennä heti googlaamaan. :D Apua, mikä kuva...

      Poista
  4. Kauniita asioita ja esineitä olet valinnut! Tuli ihan hassu kysymys mieleen, mutta käytätkö lennoilla tukisukkia? Itse olen alkanut käyttämään lyhyemmilläkin lennoilla, koska suoraan sanoen pelkään suonikohjuja ja mahdollisia trombeja. :D

    t. Born Grown

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän joo tukisukkiksia yleensä. Ja kannattaakin, kukapa niitä suonikohjuja toivoisi. :)

      Poista
  5. Kiva hame toi musta, tosi nätti klassillinen ja ajaton tyylikäs, kengat kivat ja sopii hyvin, käsilaukku no no, joku nätempi kässi kivempi ;)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!