sunnuntai 11. elokuuta 2013

Viikkokatsaus


Viime viikko päättyi yövuoron jälkeiseen horrokseen. Onneksi Laivakoira piristi emäntäänsä söpöilemällä. Kuvassa näkyvä pehmolelu on Laivakoiran suosikkilelu. Hauvelin leikit ovat aika rajuja ja lelut saavat yleensä sellaista kyytiä, että uuden lelun eliniän odote on yleensä jotain muutaman tunnin ja muutaman vuorokauden välillä. Noin vuosi sitten löysin Ikean pehmolelut, jotka ovat olleet suorastaan huikeita kestoltaan, tämäkin karvaturri on tainnut olla riepoteltavana jo puoli vuotta.


Sitten vietimme mieheni synttäreitä. Leivoin mansikkakakkua, jota söimme aamupalaksi. Päivä ei vain voi olla huono, jos sen aloittaa mansikkakakulla!



Illalla jatkoimme herkuttelua. Merkkipäivän juhlallisuudet olivat simppelit, mutta mieleiset - pizzaa, herkkuja ja edellisenä iltana tullut uusi jakso Siltaa. Sytytin kotona ensimmäistä kertaa kynttilät kesän jälkeen.


Aamusta oli jäänyt päälle mansikkafiilis, joten valitsin ihan poikkeuksellista jätskiä. Yleensä valinnat painottuvat enemmän sinne kinuski-toffee-suklaaosastolle. 


Posti toi kuluneella viikolla todella mieluisen kutsun. Sähköpostitse tuli muutakin huippuihanalta kiinnostavaa, mutta jouduin vastaamaan kaikkiin ei kiitos. En kuitenkaan ollut liian pahoillani, koska kieltäytymisen syy on lomalomalomalomaloma! Kohta se alkaa!


Samana päivänä kun kävin korkokenkäostoksilla, haaviini takertui Nougatista (kenties tuleva) pienoinen blogivillitys, jonka taisi ensimmäisenä löytää Char ja tiedänpäs erään toisenkin kaunokaisen hankkineen moisen uuteen kotiinsa. Pestävä ja kestävä paperipussi pääsi veneelle asumaan. 


Oli hieman liian hottoa juosta päiväsaikaan, mutta en enää malttanut olla mallaamatta uutta Lululemonin juoksupaitaani, joka on odottanut kaapissa kärsivällisesti jo yli viikon. Kävin sitten koirakävelyllä se päällä. Paita taitaa olla itse asiassa melkein tämä, vetoketju vain puuttuu. 


Merelle ehdimme kerran, mutta valitettavan pikaisesti. 


Aamiaishetkissä oli havaittavissa pientä variaatiota, kun söin vaihteeksi marjoja, jugurttia ja pähkinöitä. Hyvää sekin. 


Viikonloppuna oli jälleen juhlan aika. Asusta on luvassa lisää kuvia ensi viikolla. Nyt tyydyn kysäisemään, että mitäs tykkäätte tuosta marketasta, jonka olen sievästi asetellut koriin ovemme eteen. 


Juhlissa oli hauskaa aamuun asti...


...ja seuraavana aamuna oli mukava vähän lepäillä. Sain talvella Glorian kuvauksissa vinkin siitä, kuinka torjua bileidenjälkeistä hiustentykytystä. Vastaus on urheilujuoma. Ja tiedättekö, se todella toimii!


Ilta oli kuitenkin huomattavasti edellistä rauhallisempi. Kävimme ystäväni Miss MbMJ:n kanssa herkuttelemassa sushilla. 


Naamassa saattoi kuitenkin näkyä joitain valvomisen merkkejä, joten yritin kiinnittää huomion muualle ja sitaisin nutturan ympärille Diorin huivin. 


Tänä aamuna valo oli jotenkin erilainen. Tiedättekö, kun keskikesän auringonvalo on sellainen keltainen ja lämmin? Alkusyksystä taas valo tuntuu muuttuvan valkoisemmaksi ja jotenkin raikkaammaksi. Aamulla häivähti vilaus siitä. Päivällä aurinko jaksaa lämmittää ja tehdä vielä kesän, mutta aamuissa jokin on muuttunut. Toisaalta fiilis on hyvin haikea, kesä on ollut niin mielettömän ihana, että siitä ei tekisi millään mieli päästää irti, mutta toisaalta mieli odottaa jo uutta vuodenaikaa. Olemme saaneet nautittua kesästä omasta mielestäni hyvin, vaikka lomaa ei olekaan ollut ihan parhaimpaan sesonkiin. Oikeastaan tuntuu aika sopivalta, että pitkä purjehdus odottaa kesän lopussa sellaisena sokerina pohjalla, ihanana päätöksenä täydelliselle kesälle. Kun palaamme takaisin, alkaa uusi, sekin mieluinen jakso. Sellaisia mietteitä sunnuntaihin, ihanaa päivää kaikille!

Translation: It was my hubby's birthday this week and we enjoyed some cake, pizza, ice cream, you name it. I also partied with friends and had sushi. And did a tiny little bit of shopping. 

13 kommenttia:

  1. Kiva viikko teillä! Hei miellä on myös tuo ikean pressopannu kesämökillä. Jäänyt vain vähäiselle käytölle, kun olemme yleensä keitelleet perinteiset pannukahvit. Mitä kahvia itse käytät tuohon pressopannuun? Kiitos, jos viitsit vinkata. T. Marjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan huippuviikko! :) Mä käytän milloin mitäkin kahvia, täydellistä ei ole vielä löytynyt, joten mulla ei ole kovastikaan vinkkejä antaa. Mutta siis ihan perussuodatinjauhatuskahvia. :)

      Poista
  2. Kiitos taas ihanasta viikkopostauksesta! Näistä tulee aina niin hyvälle tuulelle! Ovat NIIN sunnuntaipäivien pelastajia kauniine kuvineen ja asuineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos ne toimivat näin! :) Näitä on itse asiassa aika kiva tehdäkin.

      Poista
  3. Aina niin ihania kuvia! Huomioni kiinnittyi tuossa etuovi-kuvassa ihanaan mattoon,super söpö!
    Ellen

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Sinulla on sana hallussa ja elämänmakusia päivityksiä..Markettakin näyttää niin kodikkaan tutulta ja hiustentykytys kerrassaan mainio ilmaisu ikävälle vaivalle :)
    Ihanaa lomaa sinulle !!
    t.Omppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta, Omppu! Ja kiitos kun luet. :)

      Poista
  5. Onhan tuo Marketta ihan kiva..tota joo. Heitä nyt jo se roskiin :D :D
    Muuten on taas ollu oikein ladylike viikko. Ja tota mansikka kakkua, ois voinut mulle jättää palan. ISON palan :)
    Täällä tykyttää tukkaa, mutta se on ihan migreeni. Urheilujuomasta dageniin mullei oo ollu mitään tehoo vaan hyvä jos se jollekkin toimii.
    Ihanaa viikkoa! :) Ja kiitos hyvästä postauksesta taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, ehkä mä voisin tosiaan nakata tuon jo menemään. Vaikka onhan se aika, ööö, yksilöllinen. :D

      Poista
  6. Kannattaa kysyä lääkäriltä tuosta urheilujuomasta, se on aika iso riskitekijä rytmihäiriöille, jos on krapula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäriltä tuo vinkki oli tullut, mutta kiitos huolenpidosta. :)

      Poista
  7. sitäå mulla viä,että syön ekaa kertaa ever beniä ja jerryä. Valkkasin tiukalla kädellä (koska kaikki vaikutti niin hyviltä pakasteessa) blondie brownien. Ja Jep, koukussa ollaan! tää on ihan eri sväärissä kuin muut jäätelöt! Täydellisen hyvää (ja törkeen kallista!) :D

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!