tiistai 17. syyskuuta 2013

Uusi kuvakulma


Bongasin Luksusta arjessa -blogin Riinalta hauskan haasteen ja päätin kopioida idean omaankin blogiin. Haasteessa on tarkoitus kuvata kotia sellaisesta kuvakulmasta ja/tai yksityiskohdasta, jota blogissa ei ole ennen nähty. Ihan sellaisenaan tämä ei nyt omalla kohdallani toteudu, yläkerta on varmaan joskus ammoisina aikoina täällä vilahtanut. Noin yleisesti sisustuskuvat tulee kuitenkin jostain syystä otettua melkein aina samasta kuvakulmasta ja kohdasta. Vaikka sitä ei välttämättä arvaisi, meillä on siis yläkerta. Sieltä löytyy lajitelma erinäisiä miesasioita, kuten pleikkari, jätti-isoja kaiuttimia, alttarin kokoinen telkkari ja musiikkijuttuja. Sisustus on ihan erilainen kuin muualla meillä. Yläkertaan vievät portaat olen maalannut itse valkoisiksi. Se olikin aikamoinen urakka!



Yläkerrasta löytyy myös muita lomaraksojeni tuloksia, nimittäin punaisiksi maalatut seinät ja valkoisiksi maalatut puupalkit, työpöytä ja kaappi. Muuten sisustusratkaisut ovat meitä edeltäneen asukkaan, enkä ole erityisen innostunut kirsikanväristä laminaattia olevista liukuovista, saati sitten kellertävästä laminaattilattiasta. Yläkerta on ekana remontointivuorossa, kun joskus saamme aikaiseksi ryhtyä projektiin, josta olen nyt puhunut varmasti kaksi vuotta (yläkerta, keittiö, lattiat ja kylppärit uusiksi), mutta joka ei houkuttele sitten pätkääkään. Toki sitten on ihanaa, kun kaukana, kaukana tulevaisuudessa on lopulta valmista, mutta varsinainen työ ei kyllä herätä mitään riemunkiljahduksia. Purkutöitä. Yh. Rautakauppojen kiertelyä. Yh. Loputtomia tunteja Kehä Kolmosella materiaaleja katsomaan menossa. Yh. Ydinsodan kestävän lattian etsimistä. Yh yh yh! Meistä ei todellakaan olisi rakentajiksi!






Tarkkasilmäinen huomaa myös samoja sisustusjuttuja kuin veneessä. Monet jutuista, jotka kesäaikaan asuvat Båtilla, muuttavat talvikaudeksi yläkertaamme. 


Niin tekevät myös purjepussit ja muutama laatikollinen tavaraa, jotka haluamme säilyttää talven yli huoneenlämmössä ja kuivassa. Tuossa ne aina nököttävät, kunnes sitten taas koittaa kevät. Keinuhevonen on heräteostos 8 tai 9 vuoden takaa. Se on hankittu aikanaan Turun Sisustajan Divaanista ja aina kun meillä on bileet (nykyään tosi harvoin), joku ratsastaa sillä. 
En oikein tiedä, miksi ostin itselleni keinuhevosen, mutta se on minusta edelleen tosi hieno!



Portaiden alapäässä olevalla liitutaululla on ollut sama teksti uudestavuodesta lähtien. Se toimii edelleen hyvin jokapäiväisenä inspiraattorina. 

Translation: This is what upstairs looks like.

13 kommenttia:

  1. Heippa! Piti kysyä noista teidän portaista: millä maalasit ja onko maali kestänyt Laivakoiran kynsien alla? Meillä on kamalat portaat, tummaa ruskeaa ja ihanat harmaat liukuesteet. Eli jotain pitäisi tehdä, maalaaminen ois yksi vaihtoehto.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalasin Betoluxilla ja on kestänyt hyvin. :) Tosin ne maalihöyryt ovat sitten aikamoisia, joten tämä kannattaa tehdä kesällä, kun voi pitää kaikki ovet auki. Maalin pitää kuivua päivä, pari niiden maalauskertojen välissä, joten aikaa tarvitaan myös. :)

      Poista
  2. Kivat puitteet teillä myös ylhäällä! Joo, se remontoimisen aloittaminen vaatii kyllä tietyn mielialan ja helposti tulee aloitusta siirrettyä vaikka lopputulos palkitseekin. Ja paljon "tuttuja" tyynyjä bongasin :)
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ja joo, ihan vielä se lopputulos ei ole houkutellut niin paljoa, mutta maybe one day... :D

      Poista
  3. Remppaaminen on ihan ok mutta kaikki siihen liittyvät siivoukset ja muut siirtävät kyllä mun remppainnostusta hamaan tulevaisuuteen. Kun sais jonkun siivoamaan ennen ja jälkeen, tekisin kyllä remppahommia ihan mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä esimerkiksi maalaaminen on ihan ok, jos joku muu tosiaan tekee ne kaikki valmistelut ja siivoukset. Yh. Ja hankinnat. Yh yh!

      Poista
  4. Kivan erilainen postaus ja kyllä teillä on niin kiva kämppä vähän erilaisestakin kuvakulmasta katsottuna. :) Ja hei, tarvitseeko keinuhevosen ostamiselle erikseen syytä..? ;)

    Remontoiminen on teoriassa ihan jees, mutta käytäntö ei koskaan mene sitä suunniteltua rataa. Ja viimeistely on niin helppo unohtaa (putkiremppa 2009, edelleen pyyhekoukut kiinnittämättä...). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja eipä tosiaan sille keinuhevosella syytä tarvitse. Syytän traumoja, jotka johtuvat siitä, että olen toivonut joka joulu ja joka synttäri omaa ponia 7-vuotiaasta saakka, enkä ole vielä saanut. :D

      Poista
  5. Tilojen kauneus ei tullut puun takaa =)
    Nää kuvat antaa just sellasen kuvan,että teillä on kivan intiimi koti eikä tällästä hallimaista kun mitä täällä on.
    Erityisesti viehättää selvät väri erot ala ja yläkerran välillä. Alhaalla vaaleeta ja ylhäällä sitten ihan räväkkää punasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Iitukka! Joo, yläkerta on ihan oma maailmansa kaikin puolin. :) Ja vastaan tähän, että se Zaran neule oli 59 euroa. :)

      Poista
    2. aa. Kiitos! Täytyypäs lähteä hiblailemaan :)

      Poista
  6. Hei!

    Ydisodan ja koiran kynnet kestävän lattian saatte vinyylikorkista. Niin, siis sitten jos ja kun rempan aloitatte... Blogisi innoittamana hankin elämäni ensimmäisen Lexingtonin tyynyn =) Piti vähän perustella puolisolle..

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!