keskiviikko 18. joulukuuta 2013

My 2013



Sama esipuhe kuin viime vuonna: Minusta loppuvuodesta on aina mukavaa käydä läpi kulunutta vuotta ja muistella kivoja hetkiä. En juuri harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita asetan kyllä itselleni. Vuodenvaihde on myös ihan hyvä hetki tehdä tietynlainen välitilinpäätös ja puntaroida, mihin suuntaan sitä haluaisi omaa elämäänsä ohjata. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, moni asia on tuuripeliä. Niinpä yritän parhaani mukaan olla murehtimatta niitä asioita, joihin en voi vaikuttaa ja keskittää energiani muuttaamaan niitä, joita voin. 


Teen saman maratonkyselyn kuin viime vuonnakin ja sitä edellisenäkin. Tämän saa kuka tahansa poimia tästä mukaansa. Suhmura ennättikin jo eilen listaamaan oman vuotensa tärkeimmät, ne pääset lukemaan tästä. Kertokaa, jos päätätte toteuttaa kyselyn, koska muiden tällaisia on tosi kiinnostavaa lukea. 



1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Kulunut vuosi oli tässä mielessä hyvin aktiivinen. Yritin pysytellä koko ajan mukavuusalueen ulkopuolella, mikä tuotti sivuvaikutuksena paljon ekoja kertoja. Yleisesti merkittävin teko oli varmasti olla mukana perustamassa Huumaa. Nyt on muuten aivan viimeiset hetket ostaa Huuma, yhteisörahoituksen kerääminen päättyy perjantaina 20.12. ja sen jälkeen tilaisuus on mennyt. Puf! Huuman pääset mesenoimaan eli ostamaan täältä ja ainoastaan täältä.

Pienelle ihmiselle yksi merkittävimmistä asioista, jota en ollut tehnyt koskaan ennen, oli veneemme kipparointi ilman miestä juhannuksena kotisatamasta juhannuksenviettopaikkaan. Olen edelleen hyvin ylpeä tuosta hetkestä, koska se vaati minulta aivan sanoinkuvaamatonta pelkojeni voittamista.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?
Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, lupasinko jotain vai en. Todennäköisesti siis en ja jos lupasin, en pitänyt. Sama vastaus kuin viime vuonna ja todennäköisesti sitäkin edellisenä. :D

Sen sijaan pääsin vihdoin sanomaan, että eräs viime vuonna (ja sitä edellisenäkin) asettamistani tavoitteista todella toteutui. Olin rohkeampi. Kyllä!



3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Kyllä vain. Tutustuin useisiin upeisiin Huuma-naisiin, Luotsiin ja hänen vaimoonsa ja ystävystyin syvemmin erään vanhemman tuttavuuden kanssa. Myös kuvakaverini Roy on uusi tuttavuus. Lisäksi minulle syntyi pieni kummityttö.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En, onneksi. Koin kuitenkin syvää myötäsurua, kun anoppini menetti rakkaan koiransa.














5. Missä maissa vierailit?
USAssa ja Meksikossa nyt ainakin, sitten Kanarialla, Singaporessa, Kiinassa, Intiassa, Japanissa, Koreassa, Thaimaassa, Ranskassa ja varmaan muuallakin, mutten juuri nyt muista. Kaikki ulkomaanmatkat tänä vuonna olivat työmatkoja, omalla reissulla en ollut kertaakaan. Tämä asia tosin korjautuu tässä viikon sisällä (onko jouluun todella alle viikko). Meksiko oli minulle uusi paikka ja sijaitsi minulle kokonaan uudessa maanosassakin. Sellainen on harvinaista ja jännittävää. 

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Oman opiskelualani työpaikan. Toisin kuin viime vuonna tähän aikaan, uusi työpaikka tuntuu itse asiassa olevan todella lähellä. Jippppiiiiiiiii!

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Juhannusaatto oli kyllä sellainen ikimuistoinen hetki. Se omien pelkojen voittaminen, sen huomaaminen, että hei, minähän osaan ja se upea tunne jälkeen päin toimivat mainiona allegoriana oikeastaan kaikelle uudelle, mitä olen yrittänyt tänä vuonna toteuttaa.



8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Lakkasin vain jaarittelemasta haaveistani ja aloin tehdä. Välillä väkisin, välillä hyvän flow'n imussa.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Tänä vuonna kokemani pettymykset eivät tainneet olla erityisen suuria, koska juuri nyt en muista yhtäkään.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Sairastin pari jämäkämpää flunssaa ja onnistuin kehittämään jonkinlaiset rasitusvammat tai mitkä lie keskisormiini. Saa nauraa!

11. Mikä oli paras ostoksesi?
Se on vielä edessä päin, uskon. Vuotta on pari viikkoa jäljellä ja niihin toivottavasti sisältyy jotain sellaista, jossa on suorastaan korviahivelevän ihana suljinääni.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
En juurikaan lotkauttanut korvaani yksittäisten ihmisten käytökselle. Yleisellä tasolla pyörittelen silmiäni sellaisille ihmisille, joilla on kova tarve tehdä itsestään tärkeitä ja muiden yläpuolella olevia. Lisäksi paheksuin syvästi niitä käytöstavattomia raukkoja, jotka eivät osaa sanoa please ja thank you.







13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, veneeseen, autoon, syömiseen, kauniiseen turhuuteen ja kaikenlaiseen nautinnollisen elämän edesauttamiseen. Tämä pätee myös tänä vuonna. Se on se kolmekymppisen kustannusrakenne. 

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Unelmieni toteuttamisesta. Päätin, että turha tässä on odotella, kun ei kukaan meistä nyt varsinaisesti nuorrukaan. Laitetaan nyt sitten rytinällä tuulemaan. Duuniasiat ovat jo aika hyvällä mallilla, seuraavaksi on sitten vuorossa kotiunelmien toteuttamista.

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Girl on fire, Alicia Keys. 

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:
i. onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi, aika paljonkin.
ii. laihempi vai lihavampi: Muutaman tai yhden kilon hoikempi. En ole käynyt vaa'alla varmaan vuoteen, mutta vaatekoot viittaisivat tähän suuntaan. 
iii. Rikkaampi vai köyhempi: Luulen, että aika samoissa mennään. Ihan sama, mitä tienaa, aina ne rahat on kuitenkin loppu palkkapäivänä. :D



17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Ystäviä olisi aina ihanaa tavata enemmän, mutta meneillään ovat kai nyt ne ruuhkavuodet, joista aina puhutaan. Tämä vastaus ei ole muuttunut miksikään. Kaipaan edelleen ystäviäni. 

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Facebookissa olisin voinut roikkua vähän vähemmän. Ja kas, sama vastaus pätee myös tähän kysymykseen. 

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Jouluaattoa vietettiin minun vanhempieni luona kyläillen, sen jälkeen vierailimme miehen perheen luona. Perinteisin menoin, siis. Juhannus onkin käsitelty jo tässä postauksessa aiemmin. Se sujui Sipoon saaristossa ystävien kanssa herkutellen ja omaa suoritusta fiilistellen. 


20. Rakastuitko kauden aikana?
Olin tasaisen rakastunut edelleen.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Homeland koukutti minut ja mieheni aivan täydellisesti. Toinen hyvä oli Netflixin House of Cards, jonka kakkoskautta odotan kuumeisesti.

22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
En. Vihasin viime talvena, sitä edellisenä, nyt ja tästä ikuisuuteen lumitöitä. Onneksi tänä vuonna ei ole tarvinnut vielä pahemmin lapioida. 

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Lean In, ehdottomasti! Se antoi sopivasti lisäpotkua siihen unelmien toteuttamiseen ja antoi myös arvokkaita ajatuksia puolensapitämisestä.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Spotify offline mode ja offline-soittolistat. Miten olen voinut elää ilman niitä? Jatkoin tänä vuonna haltioissani olemista näistä. Kun vielä löysin Shazamin, jonka avulla selvitän aina, mikä biisi Bassoradiossa soi, olen onnellinen. Täydellisen!




25. Mitä halusit ja sait?
Yhteisen, aivan täydellisen loman mieheni kanssa ja Acnen harmaan huivin.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Uuden työpaikan. Vielä. 

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Argosta tykkäsin todella paljon.



28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 33. Oli vapaapäivä, joten kävimme miehen kanssa synttärilounaalla kaupungilla. Olin pukeutunut suosikkiraitamekkooni ja ostin uuden tyynyn. Voisin siis sanoa, että synttäripäiväni oli hyvin paljon minunnäköiseni. 

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?
En oikeastaan pysty keksimään sellaista asiaa, niin tyytyväinen kuluneeseen vuoteen.





30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
Sama kuin viimeiset viisi vuotta, kai. Melko klassinen, vähän sporttinen, raikkaaseen pyrkivä blingillä höystettynä. Aina sama vastaus. Mitäpä sitä hyvää muuttelemaan. 

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Mahdollisuus paeta maailman murheita omalle, ihanalle veneelle ja maailman kauneimpaan saaristoon. Toinen merkittävä juttu on kyllä liikunta. Varsinkin juostessa saa sellaista hallinnan tunnetta, että hankalimmatkin asiat tuntuvat järjestyvän. 


32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
En ole mikään varsinainen julkkishimoitsija, mutta varaan oikeuden muuttaa mieltäni myöhemmin!

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?
Mandelan kuolemalle tirautin kyllä itkut. Olisin myös toivonut, että Malala olisi saanut rauhan Nobelin. Kotimaassa syksyn tyka-neuvottelukierros ja valtionyhtiöiden omistajaohjaukseen liittyneet aiheet olivat sattuneesta syystä melko tiiviissä seurannassa.

34. Ketä kaipasit?
Ystäviäni. 

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Heitä on niin monta!

36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?
Minä.

37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
1. Olen rohkeampi. Haluan jatkaa aloittamaani linjaa. 
2. Olen tyytyväisempi. Tämä on väistämätön seuraus kohdalle yksi. 
3. Opettelen pitämään turhat kitinät omana tietonani. Tässä olen onnistunut kehittymään jonkin verran, jatkukoon sama linja!
4. Teen jonkin ison muutoksen elämässäni. Tai itse asiassa meinasin tehdä kaksi. 
5. Ostan harkitummin ja tuhlaan vähemmän. Ostan jotain ihanaa, jota en todellakaan tarvitse, itselleni palkinnoksi, kun tavoitteet on saavutettu.

Viimevuotiset monen kuluneen vuoden tavoitteet ovat edelleen voimassa. Helposti sanottu, ei niin helposti tehty. Kyllä se tekeminenkin luonnistuu, siihen pitää vain ryhtyä. Kohdissa yksi, kaksi ja neljä on jo tapahtunut edistystä. Sama linja jatkukoon!

Translation: When I was 33, it was a very good year. 

24 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus ja hyvä tavoite-lista! Sai vähän miettimään oma elämäni... Itselläni olisi varmaan vähän parannettavaa kohdissa yksi, kolme ja viisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitti, Jessica! :) Tavoitteet on hyväksi, ne on musta jotenkin motivoivampia kuin lupaukset. :)

      Poista
  2. Kiitos Norppa ihanasta blogista. Olet huippu! Peukutan ja fanitan :) Kivaa joulua ja onnea vuodelle 2014! T. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla, aivan ihanista sanoistasi! Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta myös sulle!

      Poista
  3. Olipa taas kivaa lukea tämä kooste, kiitokset! Olet suosikkibloggaajani ja jaan sinulle vuoden ihanin ja inspiroivin blogi 2013-palkinnon :) Tuosta suljinäänestä jäin miettimään, että kuuluuko ääni kamerasta vaiko jostain laukusta....? Matkalaukun napsahdus on sinulle tuskin mikään suuri juttu ;) Amelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palkinnosta, olen ihan otettu! <3

      Ääni kuuluu kamerasta. Ei se laukkukaan pahitteeksi olisi, mutta nyt on kyllä enemmän uuden kaluston aika. :) Ja joo, matkalaukun napsahdus on normipäivä. .D

      Poista
  4. Kiitos taas kerran huippumainiosta blogista! Käyty myös Huumassa mesenoimassa!
    Ihanaa joulun odotusta sinne!
    -Amanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jipii, kiitos myös Huuman puolesta!

      Sinne kans!

      Poista
  5. Mä tulin tästä niin hyvälle mielelle. Tämä on nykyään lähes ainoa blogi jota seuraan. Kaikkiin muihin tuli kyllästyminen, kun alkoivat olemaan toistensa kopioita. Kiitos, kun jaksat päivittää ahkerasti <3 Rauhaisaa Joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iukku, ihanasti sanottu! Kiitos!

      Sitä samaa sinne!

      Poista
  6. Ihan huippu postaus! Ja moni kohta sai minutkin miettimään…sitä rohkeutta ja jotenkin itsensä löytämistä lähinnä. Siis juuri sitä, josta sinä olet ihan mieletön inspiraatio, kiitos siis siitä! Ehkä mäkin vielä jonain päivänä keksin sen oman unelmatyöpaikan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kersti, ihanasti sanottu! Se rohkeus on siitä jännä juttu, että kun sen saa kerran oikein kunnolla päälle, niin se ikään kuin potkaisee sellaisen positiivisen noidankehän käyntiin ja monistuu. Eli se oikeastaan vaatii vain yhden ponnistuksen. ;)

      Ja ihan varmasti keksit. <3

      Poista
  7. VAu! Tätä lisää, sulle ihana <3

    VastaaPoista
  8. Olipas kiva postaus! Pitää lukea vielä uudelleen kahvitauolla, suklaan ja kahvin kera :) Ja pitäisi kyllä tehdä tuollainen tavoitelistaus itselleenkin.. aika samankaltaisia kohtia siihen tulisi kuin sullakin. Rohkeutta kaipaisin roppakaupalla, monessakin suhteessa. Kuten Kerstikin tuossa sanoi, sinä toimit inspiraation lähteenä tuossakin asiassa! Ihanaa joulun odotusta - se suljinääni kuulostaa lupaavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ja tee ihmeessä oma, siitä on paljon iloa itsellekin, kun joutuu vähän miettimään. :)

      Toivotan sulle rohkeutta siis, kyllä se sieltä löytyy, vaikka joutuisi vähän kaivelemaan! <3

      Poista
  9. Huippu postaus Norppa! Sellainen odottava, innostunut vire välittyi ruudun tälle puolen saakka. Oikein hyvää joulua ja kokemusrikasta tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos jälleen kertaa inspiraatiosta ja innostuksesta, ihana! Mulle, kuten monelle muullekin mitä ilmeisimmin, tuli tästä(kin) tekstistä niin haltioitunut fiilis. Sä oot ihan oikeesti yks mun idoleista kun olet rohkeasti uskaltanut ottaa uutta suuntaa elämässäsi! Hitsi kun vaan vielä itse tajuaisin mikä se mun suuntani ammatillisessa mielessä olisi...

    VastaaPoista
  11. Hieno postaus. Niihän se on, että täytyy ryhtyä tuumasta toimeen, jos unelmia tavoittelee. Kiitos kirjavinkistä. Täytyypä tutustua siihen :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  12. Ensinnäkin kiitos aivan mahtavasta blogista! Se on ollut jo top ykkösenä piiitkän aikaa. Pyysit vinkkiä jos joku muukin tekee tuon kyselyn, sinun innoittamana sen tein. Tässä linkki mun blogiin, josta se löytyy http://piecebypiececomplete.blogspot.fi/

    Rauhallista ja kaunista joulua ja onnea uudelle vuodelle ja uusiin haasteisiin!! :)

    VastaaPoista
  13. Oot huippu! Blogisi on niiiiin inspiroiva. Ihanaa Joulunaikaa!

    t. Ellu

    VastaaPoista
  14. Ihana toi raidallinen mekko kohdan 27 alapuolella! Minkä merkkinen ja onko suomesta ostettu? Tekis mieli... :)
    -satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Suomesta ja merkiltään Henri Lloyd. :)

      Poista
  15. Teinpä minäkin tämän kyselyn, ajastin sen tälle päivälle. Olipa mielenkiintoista tehdä, ja vaikeaakin välillä. :) Kiitos oman vuotesi jakamisesta, ja upeaa vuotta 2014!

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!