maanantai 9. joulukuuta 2013

My new favorite dress



Tiedättekö mitä? Raitamekkoni saivat oikein kunnon kilpailijan. Viimeviikkoisessa Henri Lloydin pressitilaisuudessa bongasin nimittäin Henri Lloydin Jennin päältä maailman ihanimman talvimekon. Jenni oli asustanut omansa kapeiden farkkujen ja saappaiden kanssa. Sama leninki löytyi myös hyllystä ja kiikutin sen oitis sovituskoppiini. (Freudilainen lipsahdus - minun sovituskoppini Henri Lloyd Storessa?) Omaan tyyliin tuntui juuri nyt sopivalta, kun aiheesta oli ollut puhettakin, stailaus paksujen sukkiksien ja ratsastussaappaiden kanssa. 

Sillä lailla mallailin mekkoa liikkeessä ja sillä lailla päätin siihen pukeutua myös kotona saatuani sen mukaani. Ennustan tästä joulunajan suosikkivaatettani. Vuoden vaihduttua mekko taipuisi varmasti esimerkiksi rentoihin sunnuntaihengailuihin farkkujen ja UGGien kanssa yhdistettynä. 




Omaan tyyliini kuuluu myös kiinteästi asukuviin aina pelmahtava Laivis. Ja kuvista puheen ollen, olen myös oppinut viime aikoina valokuvaustermejä. Näissäkin "mustat ovat tukossa" eli ne saappaani eivät nyt paljoa taustasta erotu. Tähän(kin) asiaan on apua luvassa, kun pääsen valokuvagurun frendini kuvankäsittelykouluun. 



Mekko/dress: Henri Lloyd (saatu blogin kautta / giveaway)
Saappaat/boots: Tiger of Sweden




Liikkeeseen oli myös saatu lisää tupsupipoja, jotka menevät kuulemma aina saman tien. Tiesittehän, muuten, merkkiä fanittavat ja sen saatavuutta pohtivat, että Henri Lloyd Storen ihanat leidit lähettävät mielellään tuotteita minne päin Suomea vain? Jos siis kaipaat jotain tiettyä juttua, kannattaa ehdottomasti soittaa liikkeeseen ja kysyä sen perään. Yhteystiedot löydät täältä.

Yhteistyössä Henri Lloydin kanssa

Translation: It's my new favorite dress from Henri Lloyd, one of my all time favorite brands!

43 kommenttia:

  1. Onpa todella kaunis mekko ja täytyy myöntää että pipo malleineen on myös hyvin söpöjä :)

    VastaaPoista
  2. Hih hih, voi Laivis, maailman ihanin kuva! Kaunis mekko ja sopii sinulle kuin nakutettu. Pipot ovat myös hyvännäköisiä. Olen lähdössä juuri keskustaan, joten taidan poiketa Henryllä. Kivaa päivää ja kiitos aamukahvin nauruhetkestä Laivis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, NJ! Toivottavasti sulla oli kiva päivä kaupungilla. :)

      Poista
  3. Kas, hauvaliinillä on uusi pipo! Sopii hyvin!

    Mama L

    VastaaPoista
  4. Voi Laivakoira, oot ylisöpö!! Muhmuhmuh.

    Mekko on tosi kiva, juuri oikeanlainen.

    VastaaPoista
  5. Laivakoira ja pipo <3 Myös mekko on tosi kiva... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että mekko tulee jäämään vähän sivurooliin, jos kuvaan Laiviksenkin... :D

      Poista
  6. Aivan älyttömän ihana mekko! Ja Laivis, se on vaan niin suloinen <3

    VastaaPoista
  7. Ihana mekko! Taidanpa piipahtaa Lloydilla vielä tällä viikolla. Toi pipo ja kaulahuivi mulla on (myös harmaana, en osannut päättää...), ovat ihan bestiksiä ja olen käyttänyt niitä tosi paljon vaikka kylmät kelit vasta tulollaan! Laitan sulle FB:n kautta pipokuvan meidän naisten "pipobileistä" missä mulla oli toi päässä!
    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan mahtava kuva ja idea tosi mainio. :) Ne harmaat on kans ihanat. Oikeastaan kaikki värit on. :D

      Poista
  8. Ei apua, piti kommentoida kivaa mekkoa mut Laivis vie voiton. En voi kuin hekotella onnellisena tuon karvanaaman nähtyäni! Kiitos päivän piristyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiesin, että Laivis vie kaiken huomion. :D

      Poista
  9. Iiihana Laivakoira <3

    Laura

    VastaaPoista
  10. Mukavan näköinen talvimekko, varmasti lämmittää.
    Ja iiiihana Laivis, karvainen kuono <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanan lämmin. :) Ja Laiviksen pieni nappinenä on toiseks söpöintä siinä. Söpöintä on korvat.

      Poista
  11. Ihana Laivakoira ja pipo !
    AI niin, mekko on nätti myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä arvasin, että mekko tulee jäämään ihan sivurooliin Laiviksen varjossa. :D

      Poista
  12. Kaunis mekko ja voi ihme tota Laivakoiraa, voiko ihanampi olla???

    VastaaPoista
  13. Nyt on paha sanoa kumpi on söötimpi, sinä vai laivis??? :) Ihana mekko ja sopii sulle loistavasti! Amelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, Laivis taitaa voittaa ilman muuta! :D

      Poista
  14. Molemmat olette upeita malleja!

    VastaaPoista
  15. haha ihana laivis! T. Jonna

    VastaaPoista
  16. hehhehehehe...krhm... hehhehehe...krhm.. niin siis... hehehhehe..
    Noniin...siis..hih.. Mekko ja sinä olette kuin luotuja toisillennen. Mutta en voi minäkään mitään sille,
    että tää pipon mallaaja vei nyt liiaks huomion sun mekosta. *hekottelee hysteerisenä* koirat nyt vaan ja ehkä laivis vielä eniten, on just tollasia. Päiviemme valot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän, että Lavis vie aina pidemmän korren. :D

      Poista
  17. Ihana Henri Lloyd ja vielä ihanempi Laivis! Ihan mahdottoman suloiset kuvat nuo viimeisimmät, päästin ihan mahdottoman "oih"-kiljaisun täällä! Rapsutuksia Laivakoiralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutuksia välitetty! Mä jäävisti sanon, että Laivakoira on kyllä maailman söpöin. :)

      Poista
  18. Laivis on ihan super suloinen pipo silmillä <3
    Ja mekko on oikein kiva. Mulla on vielä omat neulemekot odottamassa kylmempiä kelejä, mutta nythän olisi jo oiva hetki ottaa ne esiin taas.
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookin! :) Ja nyt on just passeli hetki ottaa talvimekot esiin, kun se talvikin jo tuli. :)

      Poista
  19. Mä-en-kestä: Laivis on ylisöpö! Ehkä suloisin ikinä! <3 Ja kaunis mekko sinulla!

    Ihanaa joulun odotusta teille!

    Laara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, munkin on joskus vaikea kestää Laiviksen söpöyttä. :D

      Kiitti ja sitä samaa! :)

      Poista
  20. Siis määä en kestä, ihana Laivis, ihana mekko. Pakko käydä ostamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, anna mennä vain, niin sit kestät ehkä jotenkin. :D

      Poista
  21. Mä niin komppaan muita, onko söpömpää nähty kuin Laivis pipo silmillä - ihan huippukuva! :D
    Laivis kyllä osaa hommansa ei voi muuta sanoa, oikea linssilude nro.1
    Mekkokin on kyllä tosi nätti, mutta jäi nyt tosiaan kakkoseksi tässä... ;)
    t. Salla

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!