perjantai 17. tammikuuta 2014

Dreams - tick when done



Rasti kohtaan yksi - Kuvakulmia on nyt auki. Lämpimästi tervetuloa! 

Tuntuu tosi hienolta, me todella teimme sen. Ajankohta tuntuu erityisen sopivalta, koska tapasin eilen vihdoin Skimbacon Katjan Instagram Travel Thursdayn järjestämässä tilaisuudessa. Katja oli nimittäin se, jonka ajatuksesta koko valokuvablogi lähti. Meillä oli äärimmäisen inspiroiva mentorointisessio lokakuussa ja heti Skype-puhelun lopetettuamme laitoin toimeksi, houkuttelin Royn apurikseni ja aloin laittaa blogia pystyyn. Suunnittelimme postauksia, puntaroimme näkökulmia ja sitä, kenen kanssa yhteistyössä blogi olisi parasta julkaista. Rajala tuntui alusta lähtien hyvin luonnolliselta kumppanilta. Neuvottelimme heidän kanssaan, hioimme ulkonäköasioita ja palaveerasimme. Ja nyt olemme lopulta tässä vaiheessa! Oli mahtavaa saada kertoa Katjalle, että tällaista syntyi keskustelumme perusteella. 

Onnistumisen elämys ja tavoitteen saavuttaminen tuntuu erityisen hyvältä myös siksi, että sen uuden päivätyön haku on edelleen vaiheessa. Kaikenlaista pientä on kyllä tarjolla siellä sun täällä, mutta se pesti, joka toisi leivän pöytään ja vielä juustot päälle, on vielä jossain odottelemassa minua. Ongelmana ei niinkään tunnu olevan se, etteikö tekemistä olisi vaan se, ettei kukaan oikein tahdo maksaa siitä mitään.

Edellisen kerran, kun kirjoitin aiheesta, moni kehoitti minua hakemaan vain sellaisia töitä, joista olisin todella innostunut. Alan nyt vihdoin uskoa - en jaksa enää hukata energiaa mihinkään, mistä en ole täydellisen innostunut. Työnhaku on nimittäin aika kuluttavaa. Koko ajan pitäisi olla aktiivinen, positiivinen, mitä kyllä olenkin, mutta se muiden vakuuttaminen tästä... Tavallaan koko työhakemuksen kirjoittaminen tuntuu olevan vähän kieroutunut prosessi. Meillä Suomessa kun on vallalla vähän sellainen ajatus, että kynttilät tulisi pitää vakan alla ja hyvin yleisesti kuultu lausahdus on "mitä sekin oikein luulee itsestään" (ihan kuin olisi jotenkin hyvin paheksuttavaa luulla itsestään jotain). Sitten työpaikkaa hakiessa pitäisikin käyttäytyä juuri päinvastaisesti. Se on hämmentävää!

Olen myös viime aikoina pyöritellut paljon ajatusta siitä, että koska minun The Osaamiseni on vähän sellaista, että niitä työpaikkoja ei ihan kauheasti vielä ole, niin ehkä ne pestit on tosiaankin luotava itse, vähän kuten Kuvakulmiakin. Ensi kuussa pääsen kokeilemaan ihan käytännössä, miten se elannon repiminen monesta eri lähteestä tapahtuu, kun olen leipätyöstäni lomautettuna. Usein pakko on paras muusa. Lomautusuutinen tietysti painoi mieltä matalaksi, joten siinäkin mielessä oli aivan mahtavaa voida nyt kertoa, että Kuvakulmia on up and running. Jes, tästä tulee hyvä!

Translation: Our photography blog is finally open! One dream fulfilled!

30 kommenttia:

  1. Jes, Kuvakulmat kirjanmerkeissä!
    Tsemppiä työnhakuun, kyllä ne unelmat toteutuu kun vaan jaksaa odottaa ja tehdä töitä niiden eteen (klisee, mutta totta, tiedät kyllä!).. Mä uskon suhun ihan kybällä!
    -tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!

      Kas, kun odottaminen ei kuulu mun vahvuuksiin. :D Työnteko taas kyllä. Mut kiitti! :)

      Poista
  2. Hienoa, että Kuvakulmia aukesi. Kohta klikkailen sinne tutustumaan. :)

    Lomautus on suoraan sieltä, mutta sun toimeliaisuuden, visiot, luovuuden ja taidot huomioiden uskon kyllä ehdottomasti siihen, että sopivassa hetkessä (mieluiten tietty vaikka tänään) kuuluu se klik täysin yllättäen. Olet saanut paljon kivoja pienempiä ja isompia projekteja aikaan itse ja muiden kanssa, joten miksi se tähän tyssäisi? Keep dreaming!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Welcome! :)

      Kyllä mäkin uskon, että varmasti tää tästä. Joskus olisi vain kiva saada jotain valmiina, nyt on sellainen olo, että KAIKKI pitää tehdä itse. :D

      Poista
  3. Hieno juttu yhdestä saavutuksesta! Kuvakulmia on lisätty lukulistalle, mutta syötteeksi sitä ei saa. Onnistuisiko se jossain vaiheessa, jotta tietäisi, milloin tuore postaus on tullut?

    Lomautus sucks, mutta voi olla tönäisy uuteen! Usko itseesi, kyllä se kantaa! Ja nyt viikon aikana sulla on jo kaksi mahtavaa juttua ollut; Huuma ja Kuvakulmat! Jos joka viikko on sama meno, niin mitä vuoden päästä? Voit laittaa myös kinkkuviipaleen sinne juuston kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) RSS-syöte on työn alla, lupasi tekninen tuki. Toivottavasti se tulee pian, moni muu on kysellyt samaa.

      Ja joo, täytyy yrittää pitää viikot tällaisina. :D

      Poista
  4. Heippa! Mahtava juttu, että uusi blogi on auki, hyvältä näyttää ja varmasti tulen seuraamaan - toivottavasti myös oppimaan jotain! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt ihmisiä, jotka auttavat ja inspiroivat eteenpäin urahaaveissasi ja -pyrkimyksissäsi, siitä on hurjasti apua, vaikka kuinka olisi itse toimelias, positiivinen, reipas, kunnianhimoinen ja sitä kaikkea muuta hyvää. ;) Se positiviisuuskin vaan välillä vaatii vähän rohkaisua, ei riitä yksinään katsella ja kuvitella vaaleansinistä taivasta, pitää nähdäkin sitä välillä. Uskon kaltaisesi aikaansaavan naisen kohdalla, että asiat järjestyvät tällaisista vastoinkäymisistä (buu lomautuksille, jee vapaa-ajalle!) huolimatta, peukut on pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, oikein paljon tervetuloa! :) Ja olet juuri asian ytimessä. Vaikka olisi itse miten aktiivinen, niin kyllä se apu jostain muualta vain silti on tarpeen aina silloin tällöin. <3

      Poista
  5. Hienoa ja kaikkea parasta Kuvakulmiin! :)

    Nyt vaan teet kaikkea sitä mikä edistää omaa ammatillista unelmaasi. Se että työskenteleekö yrittäjänä vai työntekijänä vieraalle - on puolensa ja puolensa.

    Oletan että Kauniit kodit lehdessä on sinun teksti (Moderni keittiö on funkiskodin sydän)? Josko tulevaisuudessa nimesi olisi sekä teksti että kuvat kohdassa ;)

    Aurinkoista pakkasviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos, niin mä yritän tehdä. :)

      Kyllä vain, kirjoitin lehteen jonkin aikaa, joten ihan oikein bongattu. ;)

      Sitä samaa!

      Poista
  6. Onnea Kuvakulmia-blogista! Jään seurailemaan. :)

    Varmasti tuo lomautusuutinen on "blessing in disguise"... hyvä tapa liukua uusiin tehtäviin. Itse uskon siihen, että kun saa jalkaa ovenrakoon, niin homma lähtee kyllä siitä luistamaan, kun ihmiset huomaa hyvän työn tulokset. Itselleni suurin teema lähivuosina uran suhteen on ollut kärsivällisyyden oppiminen - hyvät asiat vain vaativat hieman aikaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! :)

      Täytyy toivoa näin. Ja kyllähän se varmaan onkin, koska se pakottaa taas vähän enemmän sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. :) Kiitti!

      Poista
  7. Jipii, Kuvakulmat jo tsekattu, hyvältä näyttää! Jos tässä olisi peukku, painaisin siitä.

    Kuten kirjoitit, pakko on paras muusa. Samoin myös se, että kaikilla tapahtuvilla asioilla on joku tarkoitus, aina sitä ei vaan heti näe kun vuori tulee vastaan. Avoimin mielin lomautusaikaan, ehkä sillä on jotain sellaista tarjottavaa, joka ei olisi mahdollista muuten:)

    sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kiitos! :)

      Mä yritän ajatella lomautuksesta just noin. :)

      Poista
  8. Onnea Kuvakulmia blogiisi. Lähdenkin sinne katsomaan, jos voisin oppia jotakin. Tuskin maltan odottaa, että mitä kaikkea keksitkään ja mitä eteesi vielä tulee, kun olet hetken poissa päivätyöstäsi. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana NJ, kun olet aina niin positiivinen ja kannustava! <3 Sitä samaa!

      Poista
  9. Kuvakulmia lisätty kirjamerkkeihin, seuraavaksi sitten sinne lukemaan :)
    Toivotaan että lomautus on alku uuteen, avoimin mielin vaan eteenpäin.

    http://thatsitelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Onnea, ja tsemppiä samalla! Uskon, että Kuvakulmia -blogi avaa uusia ovia sinulle. Aika samat fiilikset ja ajatukset pyöri itsellä mielessä viimesyksynä.

    -Mathias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mathias! :) Joo, luulen, että useampikin ikätoveri aina silloin tällöin pyörittelee näitä. :)

      Poista
  11. Tsemppiä kuvakulmalle, vaikuttaa hyvälle :)

    VastaaPoista
  12. Kuvakulmia vaikuttaa tosi hyvältä, kiitos siitä! Taitaa olla juuri se, mitä olen kaivannut, sillä tykkään kuvata vapaa-ajalla paljon, mutta saan kuvata/joudun kuvaamaan myös työkseni sekä nettiin että paperille. Tuo joudun tulee siitä, että oikeasti niissä olosuhteissa, joissa usein sitä kuvaa olen ottamassa, se ei ole muuta kuin itkun paikka - kun tulee kamalaa väritystä, raetta ja ja ja. Opin jo heti jotain tuosta muotokuvasta, valot pois tästä lähtien sisältä! Jään innolla odottamaan jatkoa :) Sun kuvat on muuten aina tosi ihania ja inspiroivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, että siitä voi olla ihan ammatillistakin hyötyä! Me so happy!

      Kiitos, ihanasti sanottu. :)

      Poista
  13. Onnea Kuvakulmia -blogista! :) Asioilla on tapana järjestyä - ärsyttävä klisee, mutta useimmiten totta. Lomautus voikin tuoda tullessaan jotain uutta ja yllättävää. Hyvää viikonloppua! :)
    t. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Niinhän niillä on. Joskus pitää vain itse laittaa järjestymään... :D

      Sitä samaa!

      Poista
  14. ONNEA!!!! Olet aivan mahtava, ja oli ihana vihdoin tavata. Tämä on vasta alkua... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja right back at you! Oli ihanaa tavata. <3

      Poista
  15. Huomasin Katjan linkkauksen tänne Facebookissa ja vautsi, mahtava juttu ja isot onnittelut sinulle! Siitä se lähtee, unelmiaan kun tavoittelee ja tekee työtä innostuksesta niin taivas on vain rajana :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!