tiistai 21. tammikuuta 2014

Let the sunshine in




Lauran asetelmista innostuneena päätin laittaa omankin kodin tasot uusiksi. Laivakoira seurasi touhujani astetta kiinnostuneempana silloin, kun pyörin kynttilät ja kukkapuskat kädessäni keittiössä. Kun palasin olohuoneeseen, sekin palasi uniinsa. 



Vaikka pohdin vimmaisena, en oikein saanut valmista. Myöhään illalla säntäsin vielä Alepaan ostamaan basilikaa, kun en muutakaan keksinyt, ja kuljetin sen takkini sisällä kotiin, ettei herkkä yrtti vain paleltuisi. 



Kukat sentään toivat vähän keväisempää ilmettä. Tuskailin, miten toisen kodissa lehtipinot näyttävät sisustuselementeiltä ja omassa kodissa taas, no, lehtipinoilta. Entä jos jokapäiväinen Hesari olisikin New York Times ja Gloria olisi Harper's Bazaar, niin auttaisiko se?



Tulin myös siihen tulokseen, että meillä on aivan liian vähän kahvipöytäkirjoja (coffee table books) ja elegantteja tarjottimia, joiden päälle tehdä asetelmia. Jotenkin kynttilät näyttävät ilman alustaa vähän hajanaisilta, mutta joku kaunis tarjotin sitoisi ne hyvin yhteen. 




Kukkamaljakkokin on jäänyt täyttämättä, en ole nyt viitsinyt hankkia kimppua, kun olen loppuviikosta taas pois kotoa. 



Tykkään muuten tehdä väripareja sisustukseen. Juuri nyt löysin varastoistani eniten tummanruskeita juttuja, joten se väri sai luvan olla olohuoneen aksenttina. 




Sisustuksemme on ollut tietyllä tapaa valmis niin monta vuotta ja väliaikaisratkaisuista on tullut pysyviä, etten ole enää vuosiin hankkinut mitään erityisen suunnitelmallisesti vaan poiminut mukaani itseäni viehättäviä esineitä silloin, kun niitä on sattunut sopivasti vastaan. Nyt aion palata suunnitelmallisuuteen, koska huomaan, että tarvitsemme haluan enemmän kauniita kynttilöitä, joissa on etiketti, ja niitä tarjottimia. Kävin itse asiassa jo Dubaissa Diptyquen liikkeessä ihailemassa merkin kynttilöitä, mutta en löytänyt mieluista tuoksua. Tiikkinen sivupöytä suorastaan huutaa etikettikynttilää koristuksekseen. Lisäksi olen tehnyt kardinaalimokan ja käyttänyt Vuittonin ja Mulberryn nauhat lahjapakettiaskarteluihini. Oh no! Laatikot näyttäisivät niin paljon hauskemmilta nauhojen kera!


Jotain oppia tarttui muuten minunkin päähäni sisustuskuvauksen oppitunneilta. Yrittäessäni apinoida Lauraa ja mallatessani paperikassia olohuoneen somisteeksi otin kuvan. Tiedän, että ope sanoisi tästä, että liikaa kulmaa. Teksti on osittain epätarkka. 

Miniuudistukseni ovat edelleen kesken, seuraavaksi aion keittiön hyllyjen kimppuun ja haaveilen etikettikynttilöistä vähän lisää. Kuvat otin eilen ja monta juttua on tänä aamuna jo ihan toisessa järjestyksessä. 

Translation: Just some detail stuff going on at home. 

18 kommenttia:

  1. Laivis se jaksaa vaan olla söpö! Hyvältä näyttää asetelmat. Mulla on myös sama dilemma lehtipinojen suhteen, ja meillä vielä mies on hitusen innokkaampi pinoaja kuin minä. Ja mun mielestä Tekniikan maailma- ja Tuulilasi-pinot ei ihan vastaa sitä sisustuksellista puolta mikä lehtipinoissa voi olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivis tosiaankin jaksaa! :D Se on sen elämäntehtävä yleisen kekkuloinnin ohella. Ja joo, Tm ei _ehkä_ oo ihan sama kuin joku super classy magazine. :D

      Poista
  2. Sisustukselliset kirjat, apua :D mä taas haaveilen isosta vadista keltaisia pirteitä sitruunoita! Vaan mitäpä tehdä niistä? Kuules newyorknewyork, kysyn taas. Onko sulla mitään käsitystä Nykin ns hemmottelupuolesta, kosmetologisista hoidoista, hyvinvointipaikoista (ja juu, ehkei ihan vielä Botox-bileistä)? Suski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei valitettavasti ole mitään käsitystä moisista. Mulla ei ole koskaan yhtään sekuntia hukattavaksi siellä, joten en voi kuin haaveilla, että joskus olisi aikaa istahtaa johonkin hoitoon... :D

      Poista
  3. Kauniita asetelmia. Huomasin joulun alla myös, että pienten esineiden, kuten kynttilöiden alle tarvitaan tarjottimet, jotta aseteleman saa koottua. Muuten se näyttää siltä, että jotakin pikkusälää on tuossakin. Minullakin oli liian vähän kauniita tarjottimia. Huomasin myös, että halkopinon päälle puolihuolimattomasti heitetty New York Times näyttää paremmalta kuin Hesari tai Länsiväylä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, toi tarjotinoivallus sai mut nyt vaanimaan maanisesti mahdollisia tarjottimia kaupoissa. :D Ja mikähän siinä onkin, että sanomalehtiasioissa ruoho tuntuu olevan niiiiiin paljon vihreämpää aidan toisella puolella?

      Poista
  4. Selaan täällä juurikin vanhoja sisustuslehtiä, sillä pinoja on vähän turhan monessa kohden. Repäisen miellyttävimmät kuvat talteen ja vien anopille vielä tutkittavaksi. Täältä blogeista löytyy kuitenkin ne ideat, joita eniten haluan ja pinnailemalla (tai noh, Laurahan on hoitanut sen puolestani...) ne säilyvät.

    Kivoja kahvipöytäkirjoja bongailin kaaaauaan aikaa sitten Boknäsiltä. Vieläköhän siellä niitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustuslehtiä mä en ole ostanut enää aikoihin, löydän kaiken tarvitsemani inspiraation Pinterestistä ja blogeista, Mutta muotilehdistä tykkään edelleen. :)

      Boknäsiin ei voi mennä tällä hetkellä. Koska hei hei mopo ja tuleva lomautus eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. :D

      Poista
  5. Hyvä alku asetelmissa! Ja ei ne lehtipinot kyllä täälläkään kauhean sisustuksellisilta näytä, ehkä vääriä lehtiä pinossa ;) Täytyy kokeilla noilla ElMuebleilla. Ja kait noi Gantin kuvastotkin ovat parempia kuin se Länkkäri. Mulla on noita tarjottimia vaikka kuinka monta, nyt ovat kerättynä yhteen kaappiin kun tuli vähän kyllästymistä. Mutta yksi tarjotin rahin päällä on aina keväällä ihan vakkari ja palaa kyllä paikalleen kunhan vaihdan tummanruskeat tyynyt ja muut detaljit vaaleansiniseen.
    Huoh, mun loma lähenee loppuaan ja perjantaina yöksi töihin. Siitä se koomailu taas alkaa. Aurinkoista viikon jatkoa ja mahtavia lenkkejä kera Laiviksen!
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. El Mueblet on varmasti hyviä! Ja joo, Gantin katalogit (ja Lexingtonin kans) on kyllä hienoja.

      Tsemppiä työyöhön!

      Poista
  6. Hahaha, ajatus sinusta kipittämässä kotiin basilika takin alla :D Kuin suojelisi kansallisaarretta kulmantakana väijyvältä pakkasroistolta!
    Mutta hei, kuka niitä nauhoja osaa sitoa paketteihin takaisin? Mulla ois tallessa joululta yks Luiskan nauha, mutta enpä tiedä, mitä siitä keksisin..
    Mun mielestä teillä näyttää aina niin kovin kodikkaalta ja lämpimältä. Haluaisin samaa pehmeyttä ja lämpöä meillekin, mutta toisaalta haluan pitää siivoamisen ja elämisen helppona (kissa ja lapsi..). Yksi tarjotin (Iittalan teräksinen Aalto) meillä kynttilöille onkin ja ehkä tosiaan sen tyyppiset ratkaisut voisi toimia! Värit on harmoniassa, mutta jotain puuttuu. Ehkä se on juuri ne pienet jutut, jotka lopulta tekevät jokaisesta kodista yksilöllisen. Ja niitä pieniä täältä puuttu! Vähän mutta jotain tarttis keksiä..
    -tintti
    ps.Dear Norppa, onhan talvivalot (ei poni) ihan ok vielä parvekkeella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se OLI mun aarre sillä hetkellä. Tosin se oli vähän epämukavaa, koska mulla oli housunkaulukseen tungettuna myös banaaneja samasta syystä. Ei enää kävellen kauppaan näillä pakkasilla...

      Mä osaan kyllä sitoa ne nauhat, nyt harmittaa, kun en ole säilyttänyt niitä. Ja joo, ne on ne pienet jutut! :)

      Totta kai on!

      Poista
    2. hehe, mua naurattaa nyt hirmusesti taas :D
      Muistan joskus kuulleeni/lukeneeni, että ei pitäisi käyttää edes kulahtaneita kalsareita, koska voi sattua onnettomuus ja hoitohenkilökunta joutuu riisumaan vaatteesi kun olet tajuton.. Mulla tuli nyt taas tää juttu mieleen! Kelaa, jos oisit liukastunu ja lyöny pääsi jäiseen katuun. Sit tulee ambulanssi "tällä naisella on banaaneja ja basilikaa housuissa" :D
      En siis naura sulle henkilökohtaisesti, vaan omille hassuille ajatuksilleni ja mielleyhtymille!
      Aurinkoista päivää ja ihanaa loppuviikkoa!
      -tintti

      Poista
  7. Kiitos rohkaisusta. Nyt sitten alan laitella kotoa "sitäsuntätä" -ajatuksella. Mikä silmää milloinkin kotonakin miellyttää ;) Joku päivä jopa niitä lehtipinoja... niitä nimittäin riittää!

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Hah, mäkin kävin kaupassa ja basilika pääsi takin alle. Eellinen jäätyi fillarimatkalla kuoliaaksi. Tuoksui mukavasti basilikalle myös takin alla kävelyn päätteeksi!

    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, takin sisällä tuoksui ihanalta! :D

      Sitä samaa!

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!