keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

It must be the sunshine


Sen täytyi olla jo heti aamusta porottavan auringon tekosia.



Se, että löysin kotimaastakin ihan yhtä täydellisen trenssin kuin Banana Republicistakin. 



Löysin myös ratkaisun siihen, miten valkoisen koiran omistaja voi käyttää mustia housuja. Ratkaisu on nimeltään vahapintaiset farkut. 


Ja koska sanoin yhdistäväni sen sinisen paidan mustaan kynähameeseen, piti hankkia musta kynähame. Se nyt ei tietenkään näytä paljon miltään näin henkarissa, mutta ehkä puen sen päälleni tässä pikapuoliin ja nappaan asukuvat. Kevätaurinko sai jo haaveilemaan paljaista sääristä hameen kanssa. Ja pikkukengistä! Kynähameen kanssa pitää ehdottomasti olla korot, ballerinat olisivat jotenkin vähän antikliimaksi. Sellaiset kitten heel -korot olisivat mahtavat. Ja ihan kuin niitä olisikin viime aikoina näkynytkin kaupoissa. 


Minusta keväisin on ihanaa käyttää mustia vaatteita, koska auringon lämmittävät säteet voi tuntea mustissa niin selvästi. Talven jälkeen kun tuntuu ensimmäisen kerran siltä, että on suorastaan kuuma, niin voisi pökertyä onnesta. Muutenkin musta on viehättänyt viime aikoina enemmän kuin vuosiin. Että sitä sitten, koirankarvoista piittaamatta ja tarrarullaa kaihtamatta. 

Kaikki tämän postauksen ostokset tein Zarassa. 

Translation: Some more shopping. 

13 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä! Trenssi näyttää ihanan pitkältä, juuri tuollainen sen pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Olen itsekin tosi tyytyväinen. Ja joo, se on juuri täydellisen pituinen, tasan polviin saakka.

      Poista
  2. Upeita hankintoja, klassikkoja kaikki sanoisin. Asukuvia odotellessa :-)!
    -Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Asukuvia ehkä ensi viikolla, jos ehdin!

      Poista
  3. Huikea trenssi!
    Minunkin vaatekaapista puuttuu kynähame, pitää kyllä tehdä asialle jotain..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä löytö (ja maksoi vain noin puolet siitä BR:n versiosta). :)

      Poista
  4. Housut ovat ihan mahtavat, omistan niitä useammat eriväriset. Myyjä muistutti ainakin minua että kovin usein ei kannata pestä vaha lähtee pois pesussa.
    - Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, kiitos! :) Mä yritän kovasti tavisfarkkujenkin kanssa hillitä mun vaatteidenpesuhimoa, etteivät lötkähtäisi.

      Poista
  5. Ihania ostoksia! Olen itsekkin miettinyt tuon samaisen trenssin ostamista, mutta koko hieman mietityttää... Onko se mielestäsi normaalia mitoitusta, ja jos saan udella niin minkä koon itse valitsit? :)

    Aurinkoista kevään jatkoa ja kiitokset ihanasta blogista!

    - Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Zaran mitoitukset on noin yleisesti aika kapeita ja niukkoja. Mä otin M:n, koska olen aika harteikas kokoisekseni ja mulla on kunnon hauis. :D Zaran S:t jää mulla aina kinnaamaan hartoiden ja rinnan kohdalta, mikä on outoa, koska mä en ole mikään varsinainen Pamela Baywatch...

      Sitä samaa sulle ja kiitos kun luet!

      Poista
  6. Vitsit, vähänks mä nyt haluan tollaset housut! Äkkiä Zaraan! :))) Vaalea trenssi, mustan koiran omistajana, ei taas ole mun palanen kakkua, mutta ehkä joku vihreä tms toimisi ok. Ja tiedätkös muuten, motarin mittari näytti tänään +11, siis +11!!! YEY! :) Pirtsakkaa keskiviikko iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äkkiä! :D Aaaah, sulla on siis päinvastainen karvaongelma kuin mulla. Ymmärrän ongelman. Ja joo, ihanan lämmintä on ollut nyt, mäkin olin jo trenssillä liikenteessä eilen. :)

      Kivaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  7. Hei, uusi lukijasi ilmoittautuu. =) Aivan ihana trenssi ja housut. Oliko trenssi minkä hintainen? Tiedätkö onko perus valikoimaa, siis jokaisessa zarassa? Itse en asu zaran lähellä mutta ajattelin ehkä piipahtaa jumbon zarassa.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!