maanantai 24. maaliskuuta 2014

Pretty flowers and ballerinas


Meidän keittiöömme alkaa paistaa ihan heti aamusta, jos päivä on aurinkoinen. 



Tulppaanikausi ei taida olla enää ihan parhaimmillaan ja innostuin hankkimaan perjantaipuskiksi (en voi sanoa siivouspäivän kukiksi, koska en siivonnut) ihan muita rehuja. Näin joskus vuonna anno domini sisustussuunnittelija Iisa Strandin kodista kertovassa jutussa hänen pitävän kukkia samppanjacoolerissa ja siitä lähtien olen tehnyt itsekin niin. Parhaiten cooleriin sopii mielestäni orkidea, mutta omani odottelevat edelleen uutta heräämistä ja saavat pysyä siihen saakka poissa silmistä. 


Innostuin myös hankkimaan jotain muuta tässä työvaateostosimussa. Saan nimittäin vihdoinkin heittää roskikseen kasan rumia, tylsiä, mutta ah niin mukavia, mustia nahka-avokkaita. Tämä ei tarkoita sitä, että mustat nahka-avokkaat olisivat mielestäni rumia, ei suinkaan. Mutta uskokaa, nämä tarjoilukärryn jarruun potkitut rassukat olivat todella ankeita. Heivasin ne mäkeen juhlallisin menoin ja päätin tästä lähtien käyttää vain kivoja kenkiä.



Jouduin tosin arvioimaan uudelleen käsitykseni siitä, mikä on kivaa ja söpöä. Se nimittäin iski taas, ysärihimotus. En halunnutkaan enää aivan matalia ballerinoja vaan iskin täysin yllättäen silmäni sellaisiin, jossa on vähän korkoa. Ja koron malli oli jotenkin nostalginen ja tuttu. Hämmennyin niin, että minun oli pakko kysyä myyjätytöltä, olenko todella aallonharjalla vai 20 vuotta jäljessä. Hän vakuutti, että tolppamaiset korot tekevät paluuta kovaa vauhtia, joten näillä mennään. 

Translation: I bought some totally unexpected shoes. 

31 kommenttia:

  1. No aivan ihanat.Jostain syystä tulee mieleen Jackie Kennedy(tai O,miten vaan)ja silloinhan ei voi olla kovasti pieleen tyylissä,eihän.Osa mielikuvasta saattaa olla kaikuja parin päivän takaisesta Andy Warholin näyttelystä Tampereella,jossa suosikiksi nousi(ylläri) tietysti yhden omakuva grafiikan lisäksi valokuvasarja Jackiesta.Ihania,aurinkoisia kevätpäiviä ja onnea tuoreeseen työhön.
    "Only do what your heart tells you"-Princess Diana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei niin muuten tuleekin, kun mainitsit! Se ei tosiaankaan voi olla huono juttu. :)

      Kiitos ja kevätaurinkoa sinne myös! :)

      Poista
  2. Ihanat ballerinat ja tosiaan aika nostalgiset! :) Näis kuvissa on tosi ihana tunnelma muutenkin.

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvia oli kyllä kiva räpsiäkin kun aurinko porotti. Yleensä vierastan noin voimakkaita varjoja, mutta nyt ne tuntuivat tehostavan kuvia ja tunnelmaa just hyvin. :)

      Poista
  3. Ihanat kengät kerrassaan. Tolppakorkokaan ei ole paha, vaikka toki pientä totuttelua vaatii - äidin kaapista vein juuri itselleni yhdet tolppakorot jotka ovat peräisin kultaiselta yhdeksänkymmentäluvulta. :) Mulla on muutamat baltsut tuolta merkiltä myös (tunnistin laatikon;) enkä vaihtaisi, hyväksi havaittu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolppakorot ovat kyllä tosi mukavat, joten sinänsä se muoti on ihan tervetullut. :) Noi on mun ekat ballerinat tolta merkiltä. On jo pitkään tehnyt mieli niitä, mutta varsinaista tarvetta ei ole aiemmin ollut. :)

      Poista
  4. Aivan ihanat ballerinat! Itsekin miettinyt jotakin tuon kaltaisia, jossa olisi vähän korkoa :)

    Mukavaa maanantaita sinne!

    -Piritta

    http://piritta-headoverheels.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jotenkin se korko tekee yllättävän paljon.

      Sinne kans! :)

      Poista
  5. Shampanacooleri on kyllä tosi makea. Ja ihanaa että joku muukin käyttää kukista nimeä puskat ja rehut... hahahah! Niin ihania kuin ne onkin niin toi sana on täälläkin käytössä, ja mun kohdalla viittaa mun olemattomaan viherpeukaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en ollut ihan varma, mitä kukkia sitä tuli ostettua. Jaloleinikkejä noi toiset kai on. :D

      Poista
  6. Mä olen sitten ollut 20 jäljessä jo tovin, koska ostin kyseisen tyyliset pienellä korolla olevat ballerinat reilut 3 vuotta sitten :-) ... no eipä väliä. Kuljen omia polkujani omina aikoinani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipäs kun sä olet ollut supertrendsetterinä! :D

      Poista
  7. Great minds think alike. Olen menossa reilun viikon kuluttua Lontooseen ja ostamaan juuri noita! MrsMK

    VastaaPoista
  8. No voi pee, menikö mun kommentti taivaan tuuliin? Tais mennä, höh. No mutta, uutta putkeen: mahtisidea tuo khuuleri kukille, tarttee ehkä hankkia itsellekin vastaava - kukkia varten. ;) Ja baltsujen lisäksi niiden korkokin on aika näpsä, yllätyin huomiostani aika lailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, kyllä se taisi mennä, koska tää oli ainoa hyväksymistä odotteleva kommentti sulta.

      Mäkin oikein yllätyin, miten paljon tykkäsinkään tuosta korosta. Joskus sitä tosiaan ei tiedä, mitä tahtoo ennen kuin näkee sen. :D

      Poista
  9. Ihanat kengät! Ostin viime keväänä vastaavat kiiltonahkabeigenä. Ne ovat muuten hyvät kävellä. Mahtava fiilis varmasti, kun sait heittää mäkeen ne kärryjä potkitut kulahtaneet kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiiltonahkabeiget kuulostaa ihanilta! No oli kyllä, sä jos kuka varmasti ymmärrät, miten karseita ne oli. :D

      Poista
  10. Heiii mistä tuo ihana raitahame/mekko on? On tuossa vasemmassa reunasa, outfit of the day 24.3. Tahtoo...! En löytänyt hm enkä Zaran sivuilta...?

    T: raitamania

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame on Henkkamaukasta. Ostin viikonloppuna. :)

      Poista
    2. Kiitos Norppa nopeasta vastauksesta! Onkohan kyseessä siis tämä hame:

      http://www.hm.com/fi/product/26042?article=26042-A

      Kysyn siksi että tätä jo kokeilin eikä sopinut minulle mutta taidanpa palata takaisin jos siis löytyy muitakin raitahameita;)

      Poista
  11. Ihanat kengät! Tuollaiset tolppakorolliset mäkinhaluan.

    VastaaPoista
  12. Hmmm....minulla on Pianolta vastaavanlaisella korolla olevat kengät, mutta niissä on sellainen tasainen kengänkärkiosa, ei ballerinamaisen pyöristetty. Ostin ne joskus 90-luvulla ja kivat olivat silloin, jokohan niitä voisi taas alkaa pitämään tasaisesta kärkiosasta huolimatta vai onko ne ihan passé?

    NtiK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tiedätkö, mullakin oli Pianolta vähän sellaiset, mutta ne oli slingbackit! Ne oli mun ylppärikengät. :)

      Mä sanoisin, että go for it!

      Poista
  13. Moi! Uusin Trendi lukaistu, en vielä rakastunut uudelleen mutta annan toisen mahdollisuuden. Kaipaan edelleen Taina Westiä :) en tiedä miksi.. Jos muuten tykkäät sushista,suosittelen todella lämpimästi wagacoroa Töölössä. Japanilaispariskunnan pitämä sushikioski,jossa näytti olevan paljon kantiksia. Edessä asioiva asioi japaniksi-hävetti tilata vain (?) englanniksi. Pohdin ottavani seuraavalla Ooppera-visiitillä tytön kanssa lounaan tässä,sen verran lyhyt matka. Riisi erinomaista,samoin kala tuoretta (Oon aika vaativa noissa,ku teen itseki). Odotusaika oli 45min-isommat takeaway-tilaukset vaikuttivat. ei oo siis pikaruokaa, mutta siitä huolimatta erinomainen. Sori tää hehkutus :& Aurinkoista työviikkoa :)-P-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti sushivinkistä! Onko se se, mikä on siinä Runeberginkadulla? Mä olen kuullut muidenkin kehuvan sitä. :) Pitää kokeilla.

      Kivaa viikkoa sinne kans!

      Poista
  14. Coolerissa kukkia täälläkin! Olen niin ylpeä, kun olen saanut elämäni ensimmäisen orkidean kukkimaan siinä kohta jo pari kuukautta ;) Historia kaiken elävän kanssa kun on ollut tähän asti aika huono..

    On pitänyt kommentoida jo monta kertaa ja kehaista kuviasi, kauniita ne ovat olleet ennenkin mutta nykyään jään oikein ihastelemaan! Kuvaatko nykyään siis millä kameralla, onko käytössäsi vielä Olympus vai onko suurin osa kuvista Canonillasi? :) Aurinkoista viikkoa Norppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä! Mä oon kaikkien näiden vuosien aikana saanut orkidean kukkimaan uudelleen vain kerran, mutta jaksan aina elää toivossa. :D

      Kiitti! Olympus oli mulla vain viikon testissä, enkä oikein päässyt sen kanssa sinuiksi siinä ajassa, kun säädöt olivat mulle niin vieraat. Tosi hieno kamera se kyllä oli. Mä kuvaan mun 6D:llä ja eniten varmaan 40mm-lasilla (f/2,8) ja 85-millisellä (f/1,8). Sitten käsittelen kuvat Lightroomissa ja käytän Alien Skini Exposure 5:n filttereitä. Haluaisin kovasti myös sen premium 50-millisen, se on mulla seuraavaksi hankintalistalla ja se varmaan korvaa sitten tuon 40-millisen. :)

      Sinne kans!

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!