sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus


Olipas viikko! Se alkoi ihan rauhallisesti kevättunnelmissa uusimpia lehtiä laiskasti selaillen ja kevätmuotiin perehtyen.


Ja jatkui meidän vuorotyöläisten (minäkin silloin vielä tovin) viikonlopullamme. Ohjelmassa oli perusiltapalaa parempi ateria ja pari lasillista viiniä. Ruokana oli tonnikalacarpacciota rucolan ja parmesanin kanssa ja caprese-salaattia. Ja valkosipulimajoneesia oli myös. 


Alkuviikon vapailla mallailin tuoreita ostoksiani eli upouusia työvaatteita. 


Lakkailin kynsiä keväisemmällä sävyllä.



Minulla oli myös askarteluprojekti. Eräs läheisemme täytti pyöreitä vuosia ja hänen varsinaisena lahjanaan oli New Yorkin matka. Kokosin hänelle omista kuvistani ja vinkeistäni personoidun matkaoppaan lahjaksi.


Kokkailin alkuviikosta terveellisempiä herkkuja, kuten bataattiranskiksia ja kotimaista kirjolohta, joka pääsi WWF:n vihreälle listalle. 


Sitten koin suurta epätoivoa, kun huomasin Instasta, että monen bloggaajan ovella oli käynyt lehmäpukuun pukeutunut jäätelölähettiläs. Oma pakastin ammotti tyhjyyttään, eikä ovikello soinut. Olin murheen murtama kohtalotoverini Lauran kanssa. Me, Ben & Jerry'sin suurimmat äänenkannattajat, olimme jääneet tämän onnen ulkopuolelle. En ole koskaan ollut kenellekään mistään kateellinen, mutta nyt tunsin tuon vihreän ja ilkeän tunteen korventavan sisuksiani. Ryhdyin nopeasti toimiin kansalaisaktivismin muodossa vääryyden korjaamiseksi. Universumi tuli apuun muutaman valveutuneen ja vaikutusvaltaisen kampanjaorganisaatiolaisen muodossa ja niin tämäkin tarina sai onneksi onnellisen lopun. 


Onnellista loppua odotellessani viihdytin itseäni kaivelemalla vanhoja valokuvia. Löysin itsestäni sen kuvan, jonka olen aikanaan liittänyt hakemukseen, jolla haettiin lentoemäntäkurssille. Se on siis vajaat 12 vuotta vanha. Hämmentävää: Minulla on edelleen tuo sama Niken jumppapaita. Tai ainakin muistelen juuri vastikään nähneeni sen kaapissani. Tukkatyylini on edelleenkin jokseenkin sama. Meikkaustyylini on edelleen jokseenkin sama. (Naama ei kyllä ole enää ihan noin siloinen.) Hmmmm... No toisaalta, mitä sitä turhia muuttelemaan, jos on tyytyväinen?



Ja sitten torstaiaamuna se tapahtui, meidänkin ovellemme ilmestyi lehmäpukuinen lähettiläs! Sama onni kohtasi myös banderollitoveriani. Surullisesta pakastimesta tuli iloinen ja minä olin seota onnesta. Kävin heti jugujäätelön kimppuun. Aloitin hunajalla maustetusta kreikkalaisesta mausta ja totesin sen erinomaiseksi aamiaisjäätelöksi. Nam! Vadelmaversio jäi vielä odottelemaan ensi lauantaiaamua. Koska olen nyt vapaalla viikonloppuisin, niin päätin lauantaiaamun olevan herkkuaamu. Seuraavan sellaisen aamiainen on siis jo valmiina. 


Päivä oli muutenkin ihan mahtava, koska vietin loput siitä kaupungilla pyörimässä. Tapasin ystäväni ja kävimme sushilla, ostin uudet kengät ja matkakortin. 


Illalla jatkoin jäätelöjuhliani Trendin ja Dough-ble Whammy Impactin kanssa. Trendi on jotenkin jännä lehti. Olin sen suuri ystävä parikymppisenä, mutta sitten päätoimittaja vaihtui ja lehdestä tuli jotenkin epänorppamainen ja liian Punavuori. Sitten meni monta vuotta ja ajattelin sen olevan vähän nuoremmille. Nyt, viimeisen vuoden aikana Trendistä on tullut taas ihan älyttömän hyvä. Tykkään tosi paljon! Jäätelö sen sijaan... Se oli kuin toisesta maailmasta! Siis suklaajädeä brownie-taikinan palasilla, suklaamössöä ja vaniljajäätelöä keksitaikinan palasten kanssa. Nerokasta! Lämmin kiitos vielä kaikille jäätelöasiassa myötävaikuttaneille, saitte maapallon takaisin radalleen!


Koko loppuviikko menikin sitten ihan porsasteluksi. Viimeisenä työpäivänäni esimieheni vei nimittäin minut ennen lentoani Starbucksiin juustokakulle ja kahville. Kiitos vielä, se oli täydellinen send-off! 


Illalla suuntasin ystäväni kanssa Kaartin Hodariin ja Hummeriin skoolaamaan uudelle elämälle. En tunnistanut samppanjaa ja kysyin tarjoilijalta, mitä se oli. Hän kertoi tosi kivasti kyseisestä samppanjatalosta, joka on ihan uusi, rypälelajikkeista, samppanjasta yleensä ja oli muutenkin todella mukava. Ystäväni nappasi kuvan etiketistä, mutta tätä ei taida saada Alkosta. Bulles de Comptoir oli tosi raikasta ja hyvää. Hauskaa, että tuollaisellekin alalle tulee uusia, nuoria yrittäjiä!


Ruokakaan ei ollut lainkaan hullumpaa. Söimme vegehodarit ja mustatorvisienisuolattuja ranskalaisia. Kiva uusi ravintolatuttavuus tämä minipaikka, pitää ehdottomasti mennä uudestaan!


Viikonloppu jatkui hulinalla, kun suuntasimme Itä-Suomeen 60-vuotispäiville. Tänään palasimme sieltä ja nyt ajattelin kipaista pikku lenkille järjestelemään ajatuksiani ja rauhoittelemaan hermojani. Huomenna se uusi työ nimittäin alkaa. Miten tajuttoman jännittävää! Uudesta työpaikasta sanottakoon, että se on viestintähomma ja minulle juuri täydellisen oloinen. Olen todella tyytyväinen ja uskon, että tulen viihtymään siinä mainiosti. 

Translation: This week I have mostly been... Eating.

26 kommenttia:

  1. Tykkään niin näistä viikkokatsauksistasi! Tuo suklainen superherkku Ben&Jerry pääsi heti ostoslistalle. Miten en ole vielä voinutkaan testata! Ja piti vielä sanoa, että perjantainen postauksesi oli aivan mieletön. Harvemmin saa lukea tekstiä, joka sekä hymyilyttää että itkettää. Lämpimästi onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun tykkäät. :) Se taitaa olla ihan uusi maku, siksi varmaan. Voi että se on hyvää!

      Ja kiitos tosi paljon. Ihanaa kun ihmiset myötäelää noin. <3

      Poista
  2. Mukavaa alkavaa viikkoa! Mä muuten odotan innoissani sun työasukuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin odotan innolla työpukeutumista ja sitä hetkeä, että ehdin näitä kuvaamaankin. Jospa jo ensi viikolla? Mun pitää pystyttää tänne joku aina valmiina oleva kotistudio ja napata kuvat ennen töihin lähtöä, kun aamuisin on niin ihanan valoisaa. :)

      Poista
  3. Kaunis sun hakemuskuva ja ihana lakka, pakko käydä nuuskimassa kaupoilla, jos täällä periferiassakin olis uutuudet esillä. ;)

    Onnea uudesta työpaikasta! Mulla on koneella istuminen vähentynyt kovin enkä tiennyt koko hommasta ennen tätä päivää. Mahtavaa, että uskalsit ja pääsit tavoitteeseesi! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ja kiitos myös onnitteluista. Tuntuu kyllä ihan mahtavalta!

      Poista
  4. Ihan loistava postaus :) Hyvää työpäivä huomiselle!

    Mikä on tuon kynsilakan sävyn nimi? Itsekin meinasin lakkailla kohta keväisemmät kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiitti! Se on Resort Fling. :)

      Poista
  5. Hei hurraus päättyneelle aikakaudelle ja onnea uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
  6. Onnea huomiselle! Itsensä haastaminen on aina kivaa & jännittävää! :D

    Born Grown

    VastaaPoista
  7. Häkellyin hetkeksi postausta lukiessani, sillä tuossa valokuvassa näytät AIVAN näyttelijä Kelly Rutherfordilta! Tuttu esim. Gossip Girl -sarjasta

    Esim. tämä kuva:

    http://www.google.fi/imgres?client=firefox-a&hs=H37&sa=X&rls=org.mozilla%3Afi%3Aofficial&channel=fflb&biw=1920&bih=1016&tbm=isch&tbnid=e2dhqh667Jnp7M%3A&imgrefurl=http%3A%2F%2Fteendramasonline.wordpress.com%2Fgossip-girl%2Fsets-and-styling%2Fthe-van-der-woodsen-family%2F&docid=eOWhT7n6jPbtpM&imgurl=http%3A%2F%2Fteendramasonline.files.wordpress.com%2F2013%2F02%2F84451_1225803582604_266_400.jpg&w=266&h=400&ei=IpYmU4GAK8nnywPi6oHYDQ&zoom=1&ved=0CFoQhBwwAg&iact=rc&dur=430&page=1&start=0&ndsp=49

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mulle tuli ihan sama fiilis tuosta kuvasta! :) Tosin muistan Kellyn enemmänkin Melrose Place:sta 90-luvun alkupuolelta. Samaa klassista kauneutta, raikkautta ja eteerisyyttä teistä löytyy! :) t. Salla

      Poista
    2. Wow, high praise! Kiitos. <3 Kelly on mun ihan ykköstyyli-idoleita. Kumpaa kuvaa tarkoitat?

      Ja Sallalle vastaan, että mullekin Kelly tulee kyllä varmaan aina edustamaan just MP:ta. :D

      Poista
  8. Onnea uusiin työkuvioihin Norppa! Täytyy tunnustaa, että hieman ahdistuneen huolestuneena odottelin huhtikuuta. Onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Et varmaan pidä siitä, että työnantajaasi arvostellaan (sitä entistä siis), mutta hyvin epäloojaalin kuvan he ovat onnistuneet itsestään välittämään. Toivoisin, että olen väärässä ja se on vain kuva...
    Olen heidän touhuista ollut ihan henkilökohtaisesti loukkaantunut sinunkaltaisten sitoutuneiden emojen ja stuerttien puolesta :-(. Mä lennän jatkossa Lufthansalla. Hyvää palvelua. Finski on boikotissa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuntuu tosi mukavalta kun ihmiset myötäelää. :)

      Mä olen katsonut parhaaksi olla kommentoimatta entisiä tai nykyisiä työnantajia yhtään mitenkään. Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että vanha kansallisaarreyhtiö herättää kaikenlaisia fiiliksiä. :)

      Poista
  9. Olipa jotenkin hyväntuuliset kuulumiset, aloin itsekin hymyilemään niitä lukiessa.

    Antoisaa ekaa työpäivää uudessa paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että hyvä fiilis välittyi. :)

      Kiitti!

      Poista
  10. Hei mulla on jäänyt noi B&J:n (eli meillä tuttavallisemmin "naapurin poikien" ) Greek-jätskit kauppaan, kun en osaa mieltää rahkajätskiä hyväksi :-) Onko se siis hyvää? (Täällähän rahka on nyt ruman quark-nimen sijaan nimetty greek yoguksi.) Vaikka siis se rahka on itsessään ihan hyvää, niin tässä jotenkin ei kuulosta houkuttelevalta. Uskaltaako siis rehellisesti kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää on kyllä nimenomaan jugurttijäätelöä. Ja on tosi ihanaa ja raikasta mun mielestä. Tosin yhden frendin kanssa just naurettiin, että toisaalta senhän voi luokitella aamupalaksi... :D

      Poista
  11. Aurinkoista ensimmäistä työviikkoa uudessa työpaikassa :) Olen todella iloinen puolestasi.

    Taidan juhlistaa viikon alkupäiviä Trendillä. Muistan myös n. ky.menen vuoden takaa kun päätoimittaja muuttui ja lehdestä tuli mielestäni tekotaiteellinen ja teineille tarkoitettu. Lopetin kestotilaukseni, vaikka monet kaverit jatkoivat. Toivon todella, että voin uudestaan aloittaa kestotilauksen :) -P-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanaa kun olet.

      Hahaha, mä luulen että säkin tykkäisit siis nyt.

      Poista
  12. Hyvä että jätskivääryys korjattiin! Rauha maassa. Olet kyllä ihanan rento ja huumorintajuinen, tuo adressi oli ihan parhautta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, meinasi tulla jo pahemman luokan kriisi! :D

      Poista
  13. Oon suht uusi lukijasi ja tykkään kyllä ihan hirmuisesti rennosta blogistasi. Odotan innolla aina uusia asupäivityksiä. Tyylisi on juuri tosi kiva ja raikas. Onnea uuteen työhön.

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!