tiistai 10. kesäkuuta 2014

11


Sain Valkoisen Talon Reetalta (kiitos!) hauskan haasteen. Siinä vastataan kysymyksiin ja kerrotaan satunnaisia faktoja itsestä. Niitäkin on yksitoista kappaletta. 

1. En ole koskaan ollut festareilla. Tätä ei meinaa kukaan ikinä uskoa. 
2. En ole myöskään koskaan ollut aikuisiällä rapujuhlissa. Tätäkään ei meinaa kukaan uskoa. 
3. Minulla on erittäin hyvä sävelkorva, mutta en itse ole mikään kovin ihmeellinen laulaja. Se on välillä aika raastavaa. 


4. En oikein tykkää karkista. Olen tosi paljon makean perään ja - kuten tiedätte - hulluna jäätelöön, mutta karkkia en syö oikeastaan koskaan. 
5. Mielestäni Riki Sorsa ja Rod Stewart ovat yksi ja sama asia. 
6. Kaipaan edelleen Radiomafiaa ja Peltsin ja Juuuson aamushowta. Se oli paras radio-ohjelma ikinä. Bassoradion Hikinen iltapäivä pääsee melko lähelle, mutta ei ihan samaan. 
7. Yksi suurimmista paheistani on näppyjen puristelu ja repiminen. Tiedän, ettei saisi, mutta teen sitä kuitenkin. 


8. Inhoan liian laihoja huiveja. Huivien pitää olla muhkeita ja runsaita. 
9. Olen todella, todella hyvä leipomaan pullaa. En oikeastaan syö pullaa melkein ikinä missään, koska yleensä itse tekemäni olisi niin paljon parempaa. 
10. Säikähdän tosi helposti ja silloin minusta lähtee aika kova ääni. Ei siis kannata pelästyttää minua, ellei halua riskeerata tärykalvojaan. 
11. En ole muuten yhtään puutarhanhoidon ystävä. Kitkeminen on minulle lähinnä kotityö, jotain, mikä on pakko tehdä, jotta olisi edes kohtuusiistiä. En siis jaksa pahemmin puunailla pihaa, muuten kuin pientä kasvimaatani, joka menestyy yllättävän hyvin. Viljelen yrttejä, joskus perunaa ja porkkanaa, salaattia ja milloin mitäkin. 

Sitten vastauksia kysymyksiin: 


1. Lempiruokasi?

Kala eri muodoissaan. Rakastan savukalaa, sushia, lohikeittoa, fish n´ chipsejä... Muista merenelävistä en pidä yhtään, mutta kala on suurinta herkkua. 

2. Paras ravintola?

Treffiravintolana Gastone tai Sasso, tyttöporukalla Farang. Palkkapäivänä Yume.


3. Kahvi vai tee?

Kahvi, aivan ehdottomasti. Tee on yleensä mielestäni pahaa ja juon sitä vain silloin, jos en jostain syystä voi juoda kahvia. Vihreä tee on poikkeus, mutta sitäkin juon lähinnä sushin kanssa. 

4. Parasta kesässä?

Fiilis, valo, purjehdus ja leppoisa elämä. 


5. Hame vai housut?

Hame. Ole pienestä pitäen tykännyt hameista niin paljon, että lapsena kuulemma valehtelin leikkikoulun opettajalle, ettei minulla ole ulkoilua ja ulkoleikkejä varten housuja mukana, koska halusin olla hameessa. 

6. Mikä saa sinut liikuttumaan?

Lapset. En voi edes kuunnella mitään työkavereiden juttuja lasten kevätjuhlista tai muista sellaisista ilman, että minua alkaa itkettää. Jos meillä olisi omia lapsia, olisin juuri se mutsi, jota todella hävettäisiin, kun tyrskisin ja niistäisin joka toinen sekunti mistä tahansa piirustuksesta tai esityksestä. Muksut ovat vain jotenkin liian söpöjä, kun ovat tohkeissaan jostain aikaansaannoksestaan. 

7. Mikä tekee hyvän ystävän?

Se, että voi jatkaa juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka välissä olisi ollut kymmenen vuotta. 

8. Huonoin ominaisuutesi?

En ole erityisen hyvä ottamaan vastaan neuvoja, joita en ole pyytänyt. 

9. Lapsuutesi lempileikki?

"Apua, Anna tippuu laivasta", jota leikittiin serkkujen kanssa. Leikki alkoi aina siitä, että kyläilymekkojen päälle puettiin jumppapuvut. Sitten laskettiin pyllymäkeä portaita alas ja huudettiin, että apua Anna tippuu laivasta. 


10. Pelkäätkö lentokoneessa?

En.

11. Skumppa vai valkkari?

Kumpi vain. Terveisin Höveli loppasuu. Jos vaihtoehtona olisi samppanja, niin sitten valkkaisin sen. 

Aika monessa blogissa tämä onkin kiertänyt, joten en laita tätä enää eteen päin. Toki sen saa tästä poimia mukaansa kuka vain. 

Tuliko kenellekään yhtään mitään uutta?

35 kommenttia:

  1. Mulle oli uutta se ettet syö karkkia, luulin, että kaikki jäätelöhirmut vetää karkkiakin kaksin käsin. Ihan höh ja vähän noloa, olenko ainoa? Voi että kun saisin itsenikin luopumaan siitä paheesta, jätskistä ei tule samaa morkkista;) Olen menossa huomenna Porvooseen ja mulla on niiiin valmis suunnitelma mitä herkkuja syön, missä ja mikä on oikea järjestys. Että tämmönen loma taas, onneksi kävin tänään juoksemassa. Olen niinkuin ansainnut herkut.
    -Marjut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai se nyt ole noloa, jos tykkää karkista? :D Toivottavasti oli kiva Porvoon reissu. :)

      Poista
  2. Radiomafian Peltsi ja Juuso :D Milleköhän ne jutut kuulostaisi nyt..
    - Hanne

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva, että otit haasteen vastaan, kiitos.

    Tuli kyllä uusia asioita ilmi, tosi kiva lukea näitä!

    Minäkään en muuten ole ikinä ollut festareilla, ja olen myös jäätelöhirmu (joka kyllä syö karkkiakin).

    VastaaPoista
  4. Mä en ole myöskään ikinä käynyt festareilla, kai 50v villitystä pukkaa kun alkaa kiinnostamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa, kun en olekaan ainut!

      Poista
    2. No et ole ainut! En ole koskaan ollut festareilla :)

      Mama L

      Poista
  5. Sinä liikutut kun kuulet juttuja vaikkapa lasten kevätjuhlista, minäpä taas melkein liikutuin kun luin tuon kuinka sinä liikutut. Herkkis täällä kuuntelee kun oma pieni poika tuhisee. <3
    Ja vähän sama tuon jätski-karkki-jutun kanssa täällä.Paitsi että vaikka en melkein koskaan osta karkkia, niin sitten muutaman napsin mieheltäni. Luultavasti vain siksi että ovat siinä nenän edessä. :D Ja kala, kyllä kiitos. Hakkaa lihan 6-0.
    Hyvää kesää, nautitaan valosta, fiiliksestä ja hyvistä tuulista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kivasta kommentista, tulin jotenkin tosi hyvälle tuulelle tästä. :) Ihanaa kesää sulle myös!

      Poista
  6. Täällä yksi 44 v ja festarit korkkaamatta :-/
    Mitä sanoisit lentopelkoiselle, joka joutuu/pääsee/saa lentää juhannusaattona viikoksi New Yorkiin?
    - Elliska -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sopii vaihtoehtoon niin ennen lentoa/lennon aluksi lasi skumppaa/viiniä tms (joo tiedän, alkoholi ei ole lääke, mutta jos ei ole ongelma muuten, niin lentopelon rentouttamiseksi sallittakoon). Sitten leffat heti pyörimään, joku jännä, mukaansa tempaava. Pari leffaa ehtii hyvin ja sallii torkahtelutkin välissä. Pian on jo perillä ja jumankaut NEW YORKISSA! Sitä ajatellessa kulkee vaikka silmät kiinni koneeseen ja ulos koneesta :) Been there done that! Susanna

      Poista
    2. Ei se lasillinen tosiaan varmasti pahaa tee, vaikka mä en noin yleisesti suosittele koskaan alkoholia pelkoon. Mä sanoisin, että muista, että on ihan ok olla peloissaan, yllättävän moni itse asiassa pelkää tai ainakin tuntee olonsa epämukavaksi. Kerro vaikka jollekin matkustamohenkilökunnasta, niin he voivat sitten keksiä keinoja helpottaa oloasi. Pidä huoli, että sinulla on tarpeeksi mukavaa tekemistä ja keskity siihen. Lentopelko on monesti kai sitä hallinnan tunteen menettämistä ja tulee sitä kautta. Mistä saat yleensä itsellesi hallinnan tunnetta? Löytyisikö niistä keinoista apua? Suosittelen myös Paula Kinnusen kirjaa Lentopelko hallintaan. :)

      Poista
    3. Ja ai niin, tärkein meinasi unohtua: Ihanaa matkaa!

      Poista
  7. "Jos oisin aurinko..." :D Paras poikabändi ikinä!

    Enkä muuten minäkään ole ollut festareilla. Jostain syystä (??) en kaipaa tätä kokemusta ollenkaan. Mutta ei karkkia?? Tosin mun mieskään ei syö karkkia (ei syönyt edes lapsena), mutta itse totaalisena karkkihirmuna koen tämän vaikeaksi käsittää. ;)

    Poletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Ja joo, ei karkkia. Se on ihan hassua, koska rakastan suklaata ja jädeä ja sensellaisia. :D

      Poista
  8. Pakko kommentoida tuohon näppyjen puristeluun ja repimiseen: työkaverini kutsuu sitä "funktionaaliseksi ihonhoidoksi" :DD

    - marja (jolla sama pahe...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Funktionaalinen ihonhoito, ihan paras termi ikinä!

      Poista
    2. No älä! Tän mäkin otan käyttöön, kiitos! :D

      Poista
  9. Musta se on kans niin hauska termi, et oli pakko jakaa!
    - marja

    VastaaPoista
  10. Hei, Juuso ja Peltsi ovat radiossa tänä kesänä, Yle Puheella. Olikohan niin, että tiistaisin iltapäivällä. Nyt kesäkuussa on Peltsin vuoro, ja heinäkuussa äänessä on Juuso. Ja paras kaikesta: 10.7. he ovat vielä kerran yhdessä äänessä. Se täytyy ehdottomasti kuunnella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, kävin heti tsekkaamassa ja totta se on! Jeeee!

      Poista
  11. Samaistuin kohtiin 1, 2 ja 8 :) Ja olen myös se kyynelehtivä äiti kaikissa päiväkodin ja koulun juhlissa. Se on vähän noloa joskus, mutta minkäs sitä itselleen voi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, ei sille vain voi mitään. :D

      Poista
  12. Mulle oli täysin uutta tuo karkkihomma ja tämä "apua, Anna tippuu laivasta" -leikki juhlamekkojen päälle ahdettujen jumppapukujen kanssa oli kyllä huippu! :D Näen sieluni silmin, että se on ollut hulvattoman hauskaa lapsena. Ja siihen aikaan tosiaan kaikilla kersoilla oli jumppapuvut, ahhh... ;) t. Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tajua, mikä pointti niissä jumppapuvuissa oli, mutta muistan, että se leikki oli ihan paras. :D

      Poista
  13. Ei vitsi... Meillä on kuvia parsonistamme, joka hyppää korkealle ilmaan kuvattavan kanssa. Ei näemmä ole ainoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, parsonit haluaa aina tehdä samaa kuin omistajansakin.

      Poista
  14. Juuso ja Peltsi. Mikään, koskaan, ikinä ei tule vetään näille kahdelle vertoja. Ja kuten joku jo mainitsi, KYLLÄ ne juontaa YLEpuheella heinäkuussa. Eli, viritä kanava kohdilleen, ja me päästään taas sen oikean ja aidon radion äärelle.
    Joku kysyi, miltä ne nyt kuulostaisi. Voin vannoa,ne on yhä ja edelleen ne kaks samaa vanhaa Juusoo ja Peltsiä,mitä aina ennenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin toppen juttu. Jes!

      Poista
  15. Olipa hauskoja ja yllättäviä juttuja! Minäkin samastuin moneen niistä. Rakastan jäätelöä, mutta en syö juuri koskaan karkkia, jouluna vähän suklaata. En tajua aikuisia, jotka tykkäävät irtokarkeista?! Ja lasten jutuista liikuttuminen... Sekin on yllättävä veto, jos itsellä ei ole omia lapsia. Yleensä sellaisia lasten kohkaaminen vain ärsyttää.
    Näppyjen puristelu ei ainakaan näy sinulla missään! :)
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtokarkit on kyllä mustakin ihan outo koukutus, nehän on vaan sokeria ja esanssia?

      Mä itse asiassa tunne paljonkin jengiä, jotka liikuttuu lapsista, vaikka ei ole omia. Sitä varmaan ollaan aika varovaisia tuomaan esille, koska sitten alkaa heti se sairaan ärsyttävä ja tungetteleva "no onkos vauvakuume ja koskas teille ja jaadijaadijaa" -henkinen utelu. Mä luulen, että loppujen lopuksi aika harvaa lapset itsessään ärsyttää, vanhemmat ehkä sen sijaan joskus? Tai no, mistäs mä muiden mielipiteitä tiedän. :D

      Poista
  16. Nämä postaukset on tosi kivoja! Täällä yksi kohtalontoveri tuohon festari-juttuun liittyen, mä en vain ole koskaan viihtynyt niillä (tai niin luulen, en ole kokeillut) ja sitä on ihmetelty. En todellakaan koe olevani mikään suuri snobi mutta tuo festarimeininki ei vain ole mun juttu. Telttamajoitus ja mahdollinen vesisade ja yleinen rauhattomuus ei vaan iske :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän sama peruste mulla. Johonkin Flow'hun voisin ehkä mennäkin, mutta sielläkin taitaa olla se vessa-issue? :)

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!