sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikkokatsaus


Viime viikonloppu meni tosiaan retkitunnelmissa ja välillä killuin mastossa laittamassa noita viirejä paikalleen. Jakkarani oli kiinni sekä ison fallilla että spinnun fallilla, joten ihan turvallisin mielin olin siellä. 


Olen nauttinut näistä valoisista ja linnunlaulun täyteisistä kesäaamuista aivan tavattoman paljon. Aamuhetket ovat ihan parhaita. Vaikka muuten olen monessa suhteessa digityttö, niin Hesarini luen mieluiten paperisena. En tiedä, miksi. En ole vielä kertaakaan tänä vuonna nauttinut kotona aamiaista pihalla juuri paperi-Hesarin vuoksi. Pystyisinköhän suureen muutokseen ja lukemaan lehteni iPhonen näytöltä?


Raitoja oli päällä tälläkin viikolla. Tykkään tosi paljon mustien farkkujen, mustan bleiserin ja raitapaidan yhdistelmästä töissä. 



Ihastelin yläkertaa, joka alkoi valmistua. Eräs ex-kollega ehdotti käyttötarkoitukseksi yogashalaa. Jos olisin yhtään innostunut joogasta, niin tähän kyllä tarttuisin! Ommmmm...


Oli jotenkin vähän laiska ja tukkoinen viikko liikunnallisesti. Selkä meinasi mennä jumiin koko ajan ja olin koko ajan ihan varma, että nyt tulen kipeäksi. Laiskottelin siis sohvalla ja Laivis oli aina auliina uhrautumassa vieruskaveriksi. 




Keskiviikkona oli odotettu Henri Lloydin järjestämä purjehduspäivä, josta on luvassa pitkä juttu huomenna. Oli aivan mahtavan upea päivä ja oli myös todella kivaa tavata kolme lukijaani ja tutustua heihin. Onhan tämä joskus nimittäin aika nurinkurista, että te tiedätte minusta vaikka mitä, mutta minä en tiedä suurimmasta osasta teitä yhtään mitään. 


Torstaina oli työpaikan tyky-päivä, joka oli huikean hauska päivä ja päättyi melkoisen myöhään yöllä. Perjantaiaamu oli siis hieman sellainen ohutta yläpilveä täynnä oleva. Koska töihinmeno nukkumattoman yön jälkeen on minulle suhteellisen tuttu konsepti, niin päivä sujui silti ihan mukavasti. Vastoin yleistä luuloa silloin nimenomaan ei kannata vetää liian rentoja vaatteita päälle, koska sitten on vähän liian rento ja unelias olo. Korkkarit jalkaan, hame päälle ja kunnolla meikkiä naamaan, niin kyllä se siitä suttaantuu. Miinusmerkkiset rillit tekevät myös paljon. Paha vain, että nyt se selkä sitten meni ja olin kauttaaltani niin jumissa, etten pystynyt juuri päätäni kääntämään. Töistä kotiin päästyäni ja ruokahankinnat väkisin hoidettuani perjantai-illan ohjelma olikin maata relaksanttipöhnässä sohvanpohjalla ja voida kurjasti. Pitikin sattua vielä niin, että mies oli koko loppuviikon matkoilla, joten jouduin hoitamaan kaikki asioinnit yksin. 

Lauantaiaamuun mennessä lääkkeet alkoivat tehota ja kunnon power walkin ja niska-hartiajumpan jälkeen olin jo ihan toimintakykyinen. Väkersin itselleni viime aikojen suosikkikampauksen, ranskanletin ja suuntasin ostarille. 



Jahtasin sitä ostoslistalla ollutta maksimekkoa ja Vero Modassa lykästi. Heidän versiossaan olkainten mittaa voi säätää, eikä mekko ollut järkyttävän paljon liian pitkä. Kompastumisen vaara toki on, mutta tämä oli kuitenkin käyttökelpoinen. Vinkkaankin siis muut pygmimittaiset sinne ostoksille. 


Illalla tein vielä kunnon sauvakävelylenkin. Se on täydellistä hoitoa niska-hartiaseudun vaivoihin. Ennen koiraa sauvakävelin monta kertaa viikossa ja olen itse asiassa jopa kävellyt yhdet sauvat poikki. Ne eivät lopulta enää kestäneet. Viikonloppu on ollut aika rauhallinen, relaksanttia yöksi ja sitten hoitavaa liikuntaa päivisin. 


Laiviksen kanssa ulkoilimme metsässä ja bongasimme linnun mato suussaan klo 12.48. Kaikki höpinät aikaisista linnuista matojen saajina voidaan siis unohtaa ja aamutorkut voivat nukkua rauhassa. 


Alkuiltapäivä meni tietysti Ruotsin ristiäisiä katsellessa. Madeleine ja Victoria olivat upeita ja Leonore suloinen, mutta Estelle varasti taas shown. Mainio pirpana! 

Nyt lienee pakko aloittaa se yksi essee, jota olen mallikkaasti väistellyt tähän saakka ja jonka deadline on tänään. Ups. Rentoa iltaa teille muille!

Translation: Fun week - stripes, sea, pizza and dogs.

1 kommentti:

  1. Estelle tosiaan varasti koko shown ;)

    Olen tässä kevään aikana lukenut muuttoaikeistasi keskustaan mielenkiinnolla, koska viime marraskuussa päätimme mieheni kanssa laittaa asunnon myyntiin ja muuttaa mielellään siihen keskelle museokatua, korkeavuorenkatuakaan emme olisi hylänneet. Mutta kuukausi sitten aivan kuin yhdestä suusta totesimme, että sen aika ei olekaan vielä ja sisustusinspiraatio omaan kotiin kasvoikin valtavasti (keittiöremontti jo suunnitteilla ;)) Mietin vain, että hauskaa, että näin käy myös muille, enkä ole ainoa superjahkailija. Ehkä taas marraskuussa seuraavan kerran päätetään muuttaa. Tämä kesä muuttaa aina niin paljon ajatuksia ja asioita ja ihan hyvä niin. Omaan kotiin on kiva ihastua uudelleen. Kävin sovittamassa samaa maximekkoa muuten, spegettiolkaimien takia kuitenkin hylkäsin. Tarpeeksi lyhyt töppöjaloille harmaana löytyi myös Selectidilta, loistava!

    Ja kesäaamut, ne todella ovat parasta! Kivaa viikkoa!

    Terkuin Reeta

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!