sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viikkokatsaus


Viikko alkoi suunnittelupäivällä ihan muissa kuin konttorimaisemissa. Matkalla Harakan saareen vievälle veneelle pysähdyin aamiaiselle Kompassin pikkuiseen kahvilaan, jossa oli huumaavan houkuttelevan näköisiä pullia, ihanaa kahvia ja näkymät vailla vertaa. Taivas ropsautti pienen kuuron, joten pitelin sadetta lipan alla, enkä istunut alas. Katselin purjeveneitä ja laskin piikkejä lomakammastani. 



Kotona hain purku- ja pakkausinspiraatiota katselemalla valmiita koteja Glorian Kodista. Tonnikalasalaatti on osoittautunut käteväksi ruuaksi, kun ei omista jääkaappia. Välillä on nimittäin pakko syödä jotain terveellisempää ainaisten subien, hampurilaisten ja pizzojen sekaan. Ja se Mäkkärin terveellinen vaihtoehto, kana-pesto-mozzarellasalaatti alkaa tulla jo korvista ulos. 


Latasin padille lomakirjastoa. Ihkaensimmäisenä hankintalistalla oli The Happiness Project, josta olen lukenut jo vaikka kuinka monesta blogista ja joka vaikuttaa juuri sopivalta lomalukemiselta. 



Eräänä päivänä teimme lounaalla retken Töölöön, jossa asuva kollega esitteli lempparinsa, Trattoria Il Sognon. Olipa kyllä paras lounaspaikka aikoihin ja hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan. Lautaselta löytyi vuohenjuustomoussakaa ja couscoussalaattia. Plussaa tuli vielä tosi viehättävästä miljööstä. Tänne uudelleen, mieluusti iltaiseen aikaan!


Selvästi ajatukseni pyörivät nyt koko ajan ruuan ympärillä ja käytän kärppänä tilaisuuden hyväkseni, kun on tilaisuus syödä jotain muuta kuin pussipuuroa, sitä tonnikalasalaattia tai pikaruokaa. Pentikillä käydessäni ilahduin suunnattomasti raikkaasta aamiaisesta vihersmoothieineen ja herkkukahveineen. 


Kävin perjantaina myös toisen kivan yhteistyökumppanin luona, nimittäin Rajalalla. Olen nyt muutamaan otteeseen haikaillut kunnon laajakulmalinssiä ja sellaisia sainkin sitten lainaan kaksin kappalein. 16-35-millistä olen jo testannut ja se on kyllä monikäyttöisyydessään mainio. Kuvakulmien puolelle tulee sitten varmasti lisää asiaa näistä. Objektiivit ovat minulla näillä näkymin syyskuun loppuun saakka ja toiveikkaana suunnittelen ensi kuulle oikein kunnon sisustuskuvaussessioita. 


Kodin purku alkoi olla siinä vaiheessa, että muutimme yläkertaan nukkumaan. Makuuhuoneemme on täynnä valmiiksi kasattuja keittiön kaappeja. Täällä ovat evakossa myös ruokapöydän tuolit, X määrä tyynyjä, valokuvia ja niin edelleen. 


Rääkkäsimme lattian mallipalaa vielä varmuuden vuoksi. Kestäisihän se sen, että sisällä kävellään välillä kengät jalassa ja hiekkaakin täällä kyllä pyörii nurkissa? Hieroin hiekkaista lenkkaria koko painollani lattiaan, mutta siitä ei näemmä jälkiä jäänyt. Vasaran tipauttamista (kyllä, testattu) lattia ei sentään kestänyt, eikä sen toisella puolella hakkaamista. Tämän kanssa voimme elää. 


Sitten suuntasin hankkimaan päivän lounasta ja relaamaan hetkeksi. Ravintolapäivä tarkoitti sitä, että vaihtoehtoja olisi yhtäkkiä vaikka kuinka. Aloitin Piirakkapysäkiltä, joka oli ex-työkavereiden piste. Viime vuonna Piirakkapysäkki menestyi hienosti ja sen avulla hankitut varat käytettiin intialaislasten hyväksi. Rahoilla on rokotettu kymmeniä lapsia ja pidetty medical campeja. Jos haluat lukea, mitä kaikkea mahtavaa Piirakkapysäkki on saanut aikaan, voit klikata tänne


Suolaisennälkää toppuuttelin Legendairyn rahkaherkulla. Valintani listalta oli Sven, joka sisälsi kylmäsavulohta, tilliä ja ruiskrutonkia. Tämä oli tosi herkullista ja ravintolan sijainti ullanlinnalaisella sisäpihalla oli ihana. Tilaukset tehtiin laittamalla ne koriin, joka hilattiin sisään ekan kerroksen ikkunasta. Söpöä, hauskaa ja toimivaa! Jäin miettimään noita rahkajuttuja, että nehän ovat aika kivoja tarjottavia esimerkiksi illanistujaisiin, kun kaivataan jotain pientä naposteltavaa. Samalla pohjaidealla kun voi tehdä sekä makeita että suolaisia. Edellisten lisäksi taltutin nälkääni muun muassa falafeleilla ja kevätrullilla. Nopean fiilispohjaisen otannan perusteella eniten näytti olevan thai-paikkoja, samoin makeita leivonnaisia tarjoavia ja sitten pulled porkia jossain muodossa. 


Stadissa oli aivan mahtava fiilis ja tulin aivan mahtavan hyvälle tuulelle ja päätin, että kestän kiukuttelematta tämän rempan meidän osiomme loppurutistuksen. 


Kävin myös alustavasti silmäilemässä syksyn työvaateostoksia. Filippa K:n paperilla hyvältä kuulostavat Luisa Cropped Slacksit tosin vaikuttivat allekirjoittaneen jalassa kyllä aivan täysmittaisilta. Jos joku osaa vinkata, mistä löytyisi todella rennolla leikkauksella sellaisia puvunhousun tapaisia, niin olisin kiitollinen. Vajaamittaisen lahkeenhan saa kyllä hoidettua lyhentämisellä, mutta havittelen hyvin lököjä versioita korkkarien kanssa käytettäväksi. Tähän tyyliin. Tai tähän

Ja näin instapostauksen päätteeksi on aika julistaa Canon Selphy -arvonnan voittaja. Onnea Poppy!


Laitathan minulle sähköpostia sivupalkin osoitteeseen, niin pääsemme sopimaan palkintosi toimituksesta. 

Translation: This week I was hungry!

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä remontin loppurutistukseen :) Oma vastaava rykäisy vielä liian tuoreessa muistissa niin voin hyvin eläytyä tilanteeseen teillä kotona. Omat rennot puvunhousuni vajaamittaisena löysin Kampin Mangosta muutama viikko sitten ja toistaiseksi olen ollut hyvin tyytyväinen. Kannattaa käydä vilkaisemassa :)
    -Mary

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tsemppejä todella tarvitaan. Huomaan, että mulla ainakin on hermot ihan superkireällä. :D Ja toi oli hyvä vinkki, käyn!

      Poista
  2. Tsemppiä remppaan (ja "muuttoon") - tuo teidän lattiatestiosuus vaikutti pätevältä, miks me ei tehty tollaista.:):):)
    Mulla on kolmet tuon tyyliset (ohuempaa matskua tosin) housut, jotka kaikki ovat COS:lta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ;) Me vielä lillutettiin vettä päällä päivän verran, että varmasti pysyy hyvänä.

      Hyvä vinkki, kiitti siitäkin! :)

      Poista
  3. Kivoja nämä viikkokatsaukset! :) Mitä noissa rahkajutuissa siis oli? Pohjalla tavallista rahkaa ja päällä suolaisia täytteitä? Ns. suolaista rahkas? Aika kiva välipalaidea!

    Nana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun käsityksen mukaan ihan tavallista rahkaa ja sitten tosiaan suolaisia täytteitä. :)

      Poista
  4. Hei tossa ekassa kuvassahan näkyy meidän vene, tai siis ainakin sen masto :)

    /Gitta

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!