lauantai 13. syyskuuta 2014

New in



Uudet mustat saappaat ovat roikkuneet ostoslistallani jo reilun vuoden verran, kun edelliset alkavat hellästä huomasta huolimatta olla hiukan räjähtäneet. No, on niitä pidettykin. Löysin Tiger of Swedenin saappaat Rizzon alesta (oli muuten kauhea shokki huomata joskus viime talvena koko putiikin kadonnen) varmaankin noin viisi vuotta sitten ja pidin niitä läpi monen talven lähes joka päivä. Olin siis hyvin onnellinen, kun syntymäpäiväpukki muisti minua uusilla nahkasaappailla.

Nämä Sam Edelmanit saapuivat minulle Shopbopista ja valitsin koon ihan sokkona, koska en tuntenut merkin mitoitusta. Sivuilla sanottiin, että "run true to size", mutta olen pikkuisen eri mieltä. Kengät ovat minusta aavistuksen napakammat kuin tavallinen 37,5, tosin vain aavistuksen. Joka tapauksessa koko oli hyvä, otin varmuuden vuoksi yläkanttiin. Nahka on pehmeää ja kengät ovat tosi laadukkaan oloiset. Toivon niille vähintään yhtä pitkää ikää kuin edeltäjilleenkin. 


Syksyn kenkävalikoima on nyt mainiolla mallilla ja talvelle nyt ei kukaan (tai ainakaan minä) halua suoda vielä ajatustakaan. 


Kenkien toimitus meni tälle kuluneelle viikolle, mutta varsinaisena päivänä viime viikolla sain tämän Karma Necklacen. Se edustaa mieluisinta mahdollista korua juuri nyt - siro, yksinkertainen ja merkityksellinen. 

Translation: This is what I got for my birthday about a week ago. 

6 kommenttia:

  1. Hei! Saanko kysyä kuinka olet toiminut Shopbopin tilauksen kanssa - oletko maksanut verot tilattaessa vai asioinut tullin kanssa?

    Kiitos vastauksesta ja huippuihanasta blogista!
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tilatessani olen maksanut verot samalla ja mies taas oli asioinut tullin kanssa. Kai sekin oli ihan kätevästi mennyt, ainakin Fedex toi saappaat kotiin.

      Kiitos sulle kivoista sanoistasi! :)

      Poista
  2. Aivan mielettömän ihanat saappaat! :) Osaatko sanoa, kuinka paljon näille tuli lopulta hintaa veroineen ja tulleineen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa, mutta jos "tilaat" Shopbopista ja etenet ostoskorin kanssa siihen vaiheeseen, kun tullit lisätään, niin varmaan aika lailla samoissa ovat kuin ne, mitä täällä päässä perittäisiin. :)

      Poista
  3. Haluan haluan haluan!!! Niin upeat, oikein silmä lepää kun noita katselee :)) Ovatko muuten kovin kapeaa mallia? Saappaista kun ei ikinä tiedä..

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!