maanantai 6. lokakuuta 2014

Bring it on fall - I'm wearing Henri Lloyd

Yhteistyössä Henri Lloydin kanssa


Kolme ylimmäistä kuvaa ovat täysin lavastettuja. Kuka hullu tuolla nyt enää ilman kaulaliinaa olisi! Syksyn luihin ja ytimiin tunkeva viima pelmahti tänne eteläänkin eilen ja tänään tein päätöksen antaa periksi ja julistaa ballerinat ilman sukkia -kauden päättyneeksi. 



Untuvatakki sunnuntaikävelyllä ei ollut lainkaan liioittelua. Sain takin viimeviikkoisella vierailullani ja olen ollut se päällä koko viikonlopun. Olen fanittanut kevyttoppiksia aiemminkin ja hankkinut niitä reissuillani Uniqlosta. Henri Lloydin leidit tiesivät tarpeeni itseäni paremmin, kun tiesivät kertoa, että tämän ja niiden ero on se, että Henri Lloydin versio pitää tuulta. No niinpä pitää. Malli on myös tuollainen vähän slimmimpi. 



Tästä tuli minulle kerralla vakkarikoiranulkoilutustakki, vapaa-ajan rentoilutakki ja helposti mukana kulkeva lämmike. Takki nimittäin mahtuu lajitovereidensa tapaan sellaiseen minimakuupussiin. 

 

Kävelyllämme kohtasimme myös kuvaushetken ajan maassa retkottaneisiin laukkuihimme hyvin, hyvin epäilevästi suhtautuneen hepan. Kasa lämpimiä lapsuusmuistoja tulvahti mieleen, kun tuli äkkiä mieleen, miten maneesin nurkassa vedossa lepatellut vanha muovikassi oli koko ponijengin mielestä pelottavinta ikinä. Ja Tuomarinkylässä tarhassa ollut poni toi mieleen vanhan suosikkiratsuni Nicon. Nico laukkaa varmasti jo vihreämmillä laitumilla, mutta tulen aina muistelemaan kaiholla sen innokkuutta. Reipas poni ei malttanut koskaan odottaa omaa laukkavuoroaan vaan pomppi paikallaan ja sanoi hii. Olen aina tykännyt sellaisista hevosista ja poneista, joita joutuu vähän pitelemään ja jotka sekoavat innosta esteitä nähdessään. Aina noissa maisemissa ulkoillessani päätän visusti, että ratsastuksen pariin palaan vielä jossain vaiheessa elämääni. 




Alkuperäiseen aiheeseeni palatakseni sanon, että huomenna otan saappaat ja sukat käyttöön ja laitan trenssin talviteloille. Suon myös ajatuksen sille, että Blossa-kausi taitaa olla ihan nurkan takana. Tämän vuoden maku on laventeli. Kuulostaa hyvältä!

Translation: My new Henri Lloyd puffer. 

26 kommenttia:

  1. Blossa!!! Olin unohtanut. Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  2. Meillä juotiin tänään ekat glögit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin jäljessä tänä vuonna! :D

      Poista
  3. Kaunis takki ja se sopii sinulle hyvin! Olen huomannut, että tuollainen ohut untuvatakki on aivan onnenomiaan myös kylmillä ilmoilla purjehdustakin tai laskettelutakin alla. Se hengittää, mutta pitää tuulta ja ah, niin ihanan lämmin. Hymyillytti tuo sinun ajatuksesi ratsastuksen pariin palaamisesta. Minä haudon samaa ajatusta mielessäni. Kyllä me vielä joskus palataan sen pariin... Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Ja mä olen huomannut saman. Joskus laitan myös villakangastakin alle.

      Niin palataan ja sinne kans! :)

      Poista
  4. Ihana takki ja tuo sininen väri sopii sulle tosi hyvin!
    -Mary

    VastaaPoista
  5. No äh, siis sille, että onko noi Uniqlon takit oikeasti huonoja tuulen pidon kanss? Mä kun tässä ostin niitä kaksin kappalein keväällä alesta. Ei ole tullut vielä ilmojen osalta käyttötarvetta, mutta kohtapuoliin tämä bostonilainenkin syksy alkaa kylmetä sillä vauhdilla, ettei ole kauhean hullua kaivella niitä juurikin niistä pienoisista makuupusseista ulos.

    Hassua, kun just samalla tavalla mulla käy aina tallien läheisyydessä. Lähestulkoon pakotan itseni lupaamaan itselleni, että palaan vielä hevosen selkään. Minä tosin harrastin ihan aktiivisesti tuota lajia noin 30 vuotiaaksi, nyt on sitten sellainen kymmenen vuoden (melkein) tauko näköjään vaan tullut. Mutta onneksi se on laji, jonka pariin pääsee aina ja jonka voi myös aloittaa ihan uutena minkä ikäisenä tahansa, jos hevosen selkään vaan onnistuu kapuamaan :-D Tsemppiä siis tämän suhteen sulle! (Ja mulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne kyllä tosiaan tuulta pidä kovin hyvin ja varsinkin siellä teillä päin talviaikaan kun on sitten niin sairaan hyytävä se tuuli, kuten varmasti hyvin tiedät. Mutta käytä villakangastakkien alla, tulee ihanan lämmin combo. :)

      Mäkin harrastin aktiivisesti ikävuodet 7-16, mutta sitten se on jäänyt. Käyn aina ratsastamassa, kun joku random tilaisuus tulee, mutta aika harvoiksi ne kerrat jäävät. Hyvä, jos kerran vuoteen pääsee hevosen selkään... Joo, meille tsemppiä! :)

      Poista
  6. Ihana takki ja tuo muhkea huivi pisti heti silmään. Glögin lisäksi jokainen ihminen tarvitsisi elämäänsä innokkaan paikallaan pomppivan ponin <3 Voi rakkaus sentään. Heppasen puutteeseen sopii myös kaksi innosta pomppivaaa mummokoiraa mun tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, innokas pomppiva poni ei kyllä voisi muuta kuin parantaa elämänlaatua. <3 Eikö ne pomppivat hauvelitkaan hullumpia ole. :)

      Poista
  7. Näppärän oloinen takki, jotakin tuollaista pitäisi hankkia omaankin kaappiin! Minun trenssini on hieman paksumpi malli, joten olen päättänyt sinnitellä se päällä vielä jonkin aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin sittenkin sinnittelin vielä tänään, mutta mun alkaa olla kyllä jo liian kylmä.

      Poista
  8. Ihana takki ja parhaat maisemat! Lisäpisteitä hevosesta. Russeli olisikin jo räjäyttänyt potin :)

    -Ananas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, russeli jätettiin tällä kertaa kotiin. Olisi mennyt liian säätämiseksi. :D

      Poista
  9. kiva takki ja ihana huivi:) mistä olet huivin ostanut/minkä merkkinen?

    VastaaPoista
  10. Kiva takki,
    Mä niin odotan aina ensimmäisen Blossa-pullon avaamista, ja jännitystä onko se hyvää. Viime vuonna ei ollut minun makuun, vai oliko se edellis vuosi… Oli miten oli, jos se maistuu, niin sitten sitä tulee ostettua varastoon enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa se jännitys! Saakohan Blossaa jo...?

      Poista
    2. Tänään sitä kuulemma saa!

      -Anna

      Poista
  11. Saakokysyä, mitä kokoa itse käytät takista? Harkitsen tilaamista, mutta arvon kokoa...

    VastaaPoista
  12. Ihana takki, tahtoo samanlaisen :) Kokoa mietin, onko mitoitus millainen? Voitko kertoa mitä kokoa itse käytät, auttaisi vähän arvioimaan omaa kokoa..

    Henna

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!