perjantai 7. marraskuuta 2014

Holiday season: Initial actions



Jostain syystä omasta kotikaupungista tulee napsittua kuvia harvakseltaan. Tänään tajusin tehdä poikkeuksen, kun punainen valo pysäytti juuri sopivasti ja Stocka näytti kutsuvalta jouluvalaistuksessaan. 



Sain perjantailta juuri sen, mitä halusin. Mitä nyt sushit vaihtuivat vietnamilaisiin rulliin, mutta hyvä niin. Sain ensimmäiset jouluiset henkäykseni Stadista, sain valkoisen amaryllikseni (vieläpä leikkoversiona - suosikkinani), sain uuden joulukoristeen. Kiva liike muuten tuo Lene Bjerre, en ollutkaan ennen käynyt siellä. Yrjönkadulta löytyy. Vastapäätä sitä alkuperäistä Tiger-kapakkaa, jos joku vielä sellaisen muistaa. Kaupan olisi ollut vaikka mitä ihanaa joulusälää, mutta hillitsin itseni ja ostin vain pienen lisäyksen käpykokoelmaani. Stockmannin joulupuoti sen sijaan oli hienoinen pettymys. Oli liikaa värejä, liikaa (halvanoloista) kimallusta ja sellainen klassinen porvariston hillitty charmi loisti poissaolollaan. Puodin ruokapuoli oli viehättävä ja tunnelmallinen, sitä fiilistä olisin kaivannut koristeisiinkin. 

Onneksi koristevarastoni on tätä nykyä jo melkoisen mittava, joten mitään varsinaista vahinkoa ei kyllä päässyt tapahtumaan, vaikka Stockalta jäikin käteen vain kukka. 


 Tähän aikaan vuodesta iskee aina myös ruutuhimo. Seuraava ohjelmanumero taitaakin olla ruututyynyjen kaivaminen esille. Gingerbread Latten join kaupungilla, joten himinöinti alkaa olla vauhdissa aika mukavasti. 

Lopullinen joulufiilis on jostain syystä aika monena vuonna tullut kunnolla päälle jossain reissun päällä. Lieneekö syynä se, että olemme usein olleet maailmalla joulun aikaan vai se, että juuri joulun alla on mielestäni erityisen ihanaa matkustaa, en tiedä. Katsotaan, kuinka huomenna käy. Ja matkustamisesta puheen ollen, kiitos kaikista hotellivinkeistä Tukholmaan! Tosi kivoja hotelleja löytyi suosituksistanne. Ruututyynyhulinoiden jälkeen pitää varmaan keskittyä olennaiseen ja perustaa Tukholma-aiheinen taulu Pinterestiin, jotta päästään tekemisessä oikeille raiteille. 



Rentoa perjantaita!

Translation: Feelin' the Christmas vibes. 

10 kommenttia:

  1. Kiitos, Laivis on aina ihana. Ihan sama mistä kuvakulmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, se myös tunkee aina salaa kuviin. :)

      Poista
  2. Täsmälleen samaa mieltä stockan joulupuodista; tavaroista näkyy kilometrien päähän, että on kiinalaista krääsää. Ja täsmälleen samaa tavaraa saa ympäri maailmaa. Itsekään en mitään lisäkoristeita tarvitse, mutta olisi silti kiva nähdä kauniita asetteluja ja inspiroitua. Herkkupuoli oli tosiaan onnistunut. Saga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkupuoli oli ihana! Sinne taidan mennä toisenkin kerran fiilistelemään. :)

      Poista
  3. Joulujutut toimivat aina. :) Multa jää tänä vuonna joulu perinteisiltä osin väliin kun ollaan Taipeissa jossa joulun aikaan ei ole lomaa, mutta sitä suuremmalla innolla sitten ensi vuoteen. Harmittaa kyllä hieman, sillä joulu on tosi ihanaa aikaa ja juuri nuo jouluvalot ja gingerbread lattet houkuttelevat. Täytyy ehkä käydä Starbucksista yksi sellainen hakemassa huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Gingerbread Latte! Kyllä siitä vähän fiiliksiä saa. :)

      Poista
  4. Pakko tulla kiittämään Gilmore girls -innostuksesta! Olen aivan koukussa ja odotan niin, että pääsen katsomaan jaksoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla! Se on aivan paras sarja. :)

      Poista
  5. Moi,

    Nyt kyllä pitää heittää eriävä mielipide ;) minusta Stokkan joulu on ihana! Hyvä värimaailma (räikeet värit dumpattu sivuille, vähän piiloon). Itse pidän yltäkylläisestä American tyylisestä joulusta värimaailmana valkoinen, kyllä kelpaa! Samanlaisia koristeita ei mielestäni kyllä Helsingistä löydy paitsi perushuttua tietenkin.

    Jos tykkää naturaalimmasta niin nythän on vielä hyvin mahdollisuuksia painua metsään kun ei ole lunta ja hakea koristeet sieltä. Stokkalla oli myös kiva "jatke" siihen tyyliin. Paljon mattapintaisia koristeita. Mutta niinhän se menee vaikka on kaikkea niin ei voi miellyttää kaikkia!


    Mukavaa joulunodotusta!

    Santtu ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty saa olla eri mieltä. :) Se on kyllä totta, että tuonlaisia ei kyllä muualta Stadista löydy.

      Ja toi on kyllä hyvä idea. :)

      Sulle myös!

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!