Kuinka aloittaa perhepurjehdusharrastus

Minulta kysytään aika ajoin blogissa ja sen ulkopuolella, että miten purjehduksen oikein voisi aloittaa. Tähän ei varmasti ole mitään yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta, mutta ajattelin koota tähän omia hyviksi havaittuja kokemuksiani. Minähän olen aloittanut purjehduksen aikuisiällä täysin nollasta. En ollut koskaan edes ollut purjeveneessä ennen kuin ostimme Båtin. Mieheni on veneillyt koko ikänsä, mutta hänenkin purjehduskokemuksensa oli melko vähäistä. Minä olin ollut moottoriveneenkin kyydissä vain kerran, pari ennen kuin perheeseemme saapui ensimmäinen vene. Se oli moottorivene, pieni daycruiser.

Jälkeen päin ajatellen oli ihan hyvä, että aloitimme veneilyharrastuksen moottoriveneellä; minun oli totuttava vesielementtiin ja vesilläoloon ylipäätään. Jos ei ole koskaan ollut vesillä, niin siitä kannattaa aloittaa. Olisiko jollain tuttavalla vene? Pääsisikö retkelle mukaan? Olisi aika jäätävän ikävää huomata kalliin hankinnan tehtyään, että voi vaikkapa aina pahoin.



Seuraava askel olisikin sitten mielestäni kouluttautuminen. Kurssit kannattaa ehdottomasti käydä. Käymistämme purjehduskursseista olen kirjoittanut täällä. Jos purjehduksen haluaa pariskunnan/perheen yhteiseksi harrastukseksi, kurssit kannattaa käydä yhdessä. Niin purjehduksesta tulee alusta lähtien se oma, yhteinen juttu, mikä on parisuhteenkin kannalta mukavaa. Vaikka toinen osaisikin jo enemmän, niin silti kannattaa harkita tätä. Opittua voi kerrata yhdessä, pohdiskella uusia kysymyksiä ja pariskunta/perhe voi alusta asti alkaa luoda niitä omia tapoja, omaan tyyliin sopivia menetelmiä ja toimintatapoja. Yhteenhitsautuminen on miehistöyhteistyön kannaltakin tärkeää. Minusta (ja tämä on siis ihan vain minun mielipiteeni, eikä mikään yleinen totuus) on tärkeää luoda yhteiset pelisäännöt, oma SOP (Standard Operating Procedures) ja lähteä siitä, että kaikki perheessä ovat tärkeitä miehistönjäseniä. Miten veneessä kommunikoidaan? Kuka on päällikkö? Milloin kipparin sana on laki ja milloin voidaan neuvotella? Missä järjestyksessä asiat sitten tehdään meidän veneellämme? Minkälaisia purjehduksia me haluamme - tahdommeko kisata, retkipurjehtia vai jotain siltä väliltä? On tärkeää, että tavoitteiden asettamisessa kuunnellaan kaikkia miehistön jäseniä. Jos äiti ja lapset haluavat leppoisille retkille ja pitävät tärkeimpinä eväitä ja auringonpaistetta kun isä tahtoo vetää narut kireällä mahdollisimman kovaa ja purjeet aina optimaalisesti trimmattuina paikasta A paikkaan B, on ihan satavarma, että mukavan yhteisen harrastuksen eteen joudutaan tekemään hieman kompromisseja, jotta kaikki viihtyisivät. Ja haluaisivat lähteä veneelle mielellään.


Kurssien jälkeen tulee harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu. Purjehtimaan oppii vain purjehtimalla. Minulla ensimmäinen kesä meni niin, että kun ajoin, en voinut navigoida samalla, saati skuutata tai katsella maisemia. Minun oli keskityttävä kaikilla aisteillani siihen, että ajaisin sinne, minne pitääkin. Pikkuhiljaa, kun ohjasin aina vain, aloin huomata, että hei, minähän pystyn lukemaan merikorttiakin samalla! (Ainakin sellaisissa helpommissa paikoissa.) Tai pystyin justeeraamaan isopurjetta, jos mies oli sisällä tai jotain muuta tekemässä. Tänä kesänä kävin ohjatessani käsiksi jo keulapurjeeseenkin, jos tarve vaati, eikä mies ollut paikalla juuri sillä hetkellä.


Sitä en osaa sanoa, koska on oikea aika hankkia oma vene - kukin toimikoon parhaaksi katsomallaan tavalla. Venettä hankkiessa kannattaa kuitenkin huomioida oma miehistö. Onko teillä pieniä lapsia? Jos on, onko todennäköistä, että toinen vanhemmista on kiinni lapsissa aina silloin tällöin? Tässä tapauksessa kannattaa ostaa senkokoinen ja -mallinen vene, että sillä voi purjehtia yksinkin. Etenkin lapsiperheiden kannattaa myös huomioida veneen mallissa se, miten kannella pääsee liikkumaan. Joissain veneissä on todella kapeat ja ulospäin kaltevat sivut, jolloin saa olla todella ketterä ja varovainen, varsinkin kun kansi on kostea. Sivuilla tarkoitan tuota kohtaa, joka näkyy tuossa alapuolella olevassa kuvassa.


En voi tarpeeksi korostaa sitä, että purjehduksesta kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman paljon yhteinen juttu. Jos joku perheestä on veneellä despootti, karjuu hyppääperkeleitä tai ei luota miehistöönsä yhtään, niin on todella vaikeaa saada purjehdusretkestä houkuttelevaa ajatusta koko perheelle. Kun kaikilla on oman tasonsa mukaisia tehtäviä, purjehduksesta saa niin paljon enemmän irti!


Kannattaa myös sumplia etukäteen sitä, minkä kokoinen oma miehistö tulee olemaan. Aika monella purjehduskurssilla perusoletus on se, että miehistössä on aina vähintään kolme jäsentä. Kuitenkin satamissa näkee paljon pariskuntia kaksin. Jos purjehditte pääsääntöisesti kaksin, pitää veneenkin olla sellainen, että sillä pärjää kahdestaan.


Kannattaako venekerhoon liittyä? Paha sanoa, varsinkin kun itsestä tuntuu siltä, että emme ole vielä päässeet sille saamapuolelle jäsenyysasioissa. Jäsenyys ei takaa venepaikkaa. Venekerhon saarikin on kotisatamastamme sen verran kaukana, että odottelemme edelleen sopivia vapaita, että ennättäisimme sinne edes kerran tänä kesänä. Meidän kerhomme ei ole järjestänyt minkäänlaisia tilaisuuksia uusille jäsenille, mutta tiedän, että joissain venekerhoissa näitä tervetuliaistilaisuuksia on. Tähän mennessä venekerhon jäsenyydestä saamamme hyöty on siis ollut alennus kerhon ravintolassa ja katsastuspalvelu. Ennen kuin syytää hirvittäviä summia jäsenyyteen, kannattaa varmasti miettiä, olisiko vaikka omalla työpaikalla venekerhoa. Meidän työpaikallamme onneksi on ja sen ihana saarikin on mukavan matkan päässä. Työpaikkojen kerhojen jäsenyydet ovat hinnaltaan ihan toista luokkaa. Jos tahtoo kisata, tilanne on tietysti aivan toinen. 


Kisapuolesta en osaa sanoa yhtään mitään, koska siitä minulla ei ole kokemusta. En ole myöskään itse kiinnostunut siitä, joten tällaista kokemusta tuskin on ainakaan lähiaikoina tulossakaan. Tosin arvaan, että kommenttiboksista kyllä saa vastauksen joltakulta muulta, jos kilpaileminen kiinnostaa.


Toivottavasti tästä maratonpostauksesta oli hyötyä niille, jotka haaveilevat tästä ihanasta harrastuksesta. Kysymyksiä saa ilman muuta esittää, yritän vastata parhaani mukaan. Varustepuolesta sanoisin, että turvallisuuteen liittyvien varusteiden lisäksi kannattaa satsata kunnollisiin sadeasuihin. Kuten olemme saaneet taas tänä kesänä huomata, sadepäiviä on kuitenkin Suomessa aika usein. Märissä kamoissa kituuttelu on lannistavaa ja siitä tulee paha mieli.


Minusta purjehdusharrastuksessa on jotain kiehtovaa ja ikiaikaista - samoilla luonnonvoimilla ja reiteillä sitä edelleenkin vain kuljetaan, kuin ihmiset satoja vuosia ennen meitä. Meriluonto on tavattoman kaunis ja purjehtijoille riittää elämyksiä saaristossa. Veneellä pääsee näkemään aivan mielettömiä paikkoja. Vene on myös ainoa paikka koko maailmassa, jossa työhuolet unohtuvat ihan täysin. Ja missään en nuku niin hyvin!

Heräsikö muilla jotain ajatuksia aiheeseen liittyen?

Kommentit

  1. Meillä harrastetaan nimenomaan perhepurjehdusta. Kolmen lapsen (7v., 4v. ja ½-v.) kanssa muuta vaihtoehtoa ei oikein ole. Päivälegit on aika lyhyitä, 4-5 tuntia ja lapsille kannattaa varata paljon omatoimitekemistä mukaan. Lapsille on onneksi jo selvää, että veneessä kapteenin sana on laki ja yleensä uskovat jo kerrasta (pitäisköhän muuttaa veneeseen?). Rantautuessa ja lähtiessä lapsille on osoitetut istumapaikat ja niissä pitää olla hiljaa, jotta kapteenin ja hyppääperkeleen (=minun)väliset keskustelutkin kuullaan. Oma stressitaso on korkealla yleensä kun siirrytään veneestä rantaan tai toisinpäin. Lapsilla tietenkin aina pelastusliivit päällä, mutta sitä molskahdusta odotellessa. Purjehdus on kyllä lastenkin mieleen ja sitä odotellaan koko kevät ja syksyisin muistellaan. Meidän venekerholla on onneksi useita hyviä satamia ympäri saaristoa, tosin siihen liittyminen maksaa maltaita ja satamissa useimmat muut on keski-iän ylittäneitä tai eläkeläisiä. Meillä mies on purjehtinut koko ikänsä ja minä taas olen veneillyt moottoriveneellä koko ikäni. Silti tuo purjehdus on niin eri maailmansa, että koko ajan oppii/opettelee uutta. Purjeveneessä sitä on perillä jo veneessä, kun moottoriveneellä perillä on vasta siellä jossain satamassa. Perhepurjehduksen hyviä puolia on ehdottomasti se, että pienessä tilassa ollaan todellakin YHDESSÄ. Ruoka maistuu hyvin, vaikka olisi yksinkertaistakin ja koko sakki nukkuu sikeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, että purjehdusmaailma on ihan eri kuin moottorivenemaailma, vaikka molemmissa vesillä ollaankin. Ja allekirjoitan ihan täysin myös tuon, että purjeveneessä on jo perillä. :)

      Poista
  2. Totta joka sana! Olipa mukavana lukea, kun puhutaan veneilystä ja purjehduksesta kokemuksen kautta, eikä vain mielikuvien perusteella. Välillä hirvittää kun lehdissä mainostetaan 30+ jalkaisia veneitä sopivina "ensiveneinä". Kyllähän tekevä oppii, mutta pienemmällä olisi varmastikin helpompi, mielekkäämpi ja turvallisempi harjoitella :)

    Yksi vaihtoehto ja miksei lisäkin veneseuran jäsenyydelle voisi olla paikallinen navigaatioseura. Esimerkiksi Helsingin navigaatioseura tarjoaa koulutusta, virkistyssaaren, katsastuspalvelun, yms. kymmenesosalla veneseuran hinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos tykkäsit!

      Ja hei hyvä vinkki tuo navigaatioseura, sellaista en ollut itse osannut ajatellakaan!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Olen huomannut tehneeni paljon mokia erityisesti yhteisten toimintamallien luomisessa. Vinkki mennä yhdessä kurssille on tosi hyvä, vaikka toinen jo osaisikin – sillä tavalla on varmaankin mahdollista päästä lähemmäs sitä samaa viivaa. Itse olen varmaankin ollut vähän liian paljon kippari, joka tietää miten ja mitä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      No, ehkä sulla on tässä aikaa "pehmentyä". Tai jokainen tyylillään tietysti, mutta mua ainakin lannistaa, jos kippari on liian itsevaltias tai sellainen, ettei anna tehdä mitään, eikä anna tilaa omille oivalluksille. Tietysti sellaiset tilanteet, missä pitää toimia nopeasti, sellaiset oikeasti tiukat paikat ovat asia erikseen. Mutta jos yksikään ihminen, vene tai laituri ei ole välittömässä vaarassa, niin silloin voi vähän mokaillakin ja oppia sen kautta. :)

      Poista
  4. Lasten kanssa on helppo purjehtia kun ei mennä tiukkapipoisesti etennpäin. Meillä kesällä lasten vuorokausirytmi meni aina uusiksi. Illat oli kiva valvoa uusissa satamissa , uusien kavereiden kanssa ja aamut lapset nukkuivat puolenpäivään jolloin aamulla oli helppo purjehtia jo pitkä matka rauhassa. Tämä tietysti edellyttää lasten nukkumista esim keulakajuutassa tai peräkajuutassa (melutaso koneella lähtiessä kuitenkin kovempi)jossa putoamisen riskiä ei ole ja vanhempien aamutouhut eivät herätä lapsia.

    Meillä vuoden vanha oli turvallisesti kajuuttaan stuuvatussa retkisängyssä. Siellä hän viihtyi pitkiä aikoja päivälläkin kirjoja lukien ja katsekontaktin sai äitiin ulos sitlooraan tarvittaessa. Polkupyörän istuin oli stuuvattuna sitlooraan jossa hän myös viihtyi pitkiä aikoja maisemia katsellen omilla "kiikareilla".

    Purjehdus on ehdottomasti parhaita harrastuksia mitä ihmisellä voi olla kesäaikaan. Ulkona olemista, perheen kanssa viihtymistä, luontoa, uusia paikkoja.

    Isommille lapsille omia tehtäviä, fendarivastaava, köysivastaava,kampivastaava yms. solmujen opettelua päivän aikana, tekemistä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä noista purjehduksen parhaista puolista. Ja tosi kivoja vinkkejä lasten kanssa purjehdukseen, niistä on varmasti monelle apua! :)

      Poista
  5. Tämä olikin tosi mielenkiintoinen postaus! Me treffattiin viime kesänä purjehtiessa sellainen perhe satamassa, joka oli juuri tehnyt "kippari yli kannen" -testin. He olivat (äiti, isä ja kaksi lasta) aina puhuneet siitä, mitä pitää tehdä, jos joku heistä joutuisi veden varaan. Puhuneet myös siitä, että sitä tulisi joskus harjoitella. No, tuona hyvinkin tyynenä kesäpäivänä isä oli täysin ennalta varoittamatta hypännyt mereen. Ei siis muuta kuin muut toimiin. Äidin tehtävänä oli tietenkin hoitaa vene, ja muistan, kun poika kertoi tärkeänä hänen tehtävänään olleen katsoa isää koko ajan, etteivät he hukkaa tätä. Pikkusiskon tehtävää en muistakaan, ehkä se oli vain, että pysy sisällä.: ) No, loppu hyvin, kaikki hyvin, isä saatiin poimittua vedestä takaisin kyytiin. Ihan samalla tavalla kuin jollakoulussa opeteltiin aikoinaan kaatumista, on minusta tuokin ihan käypä harjoitus. Toki se vaatii aavan paikan ja hyvän kelin (vaikka tosi paikan tullen, eivät ne välttämättä sitä ole), mutta on varmasti hyvin opettavainen harjoitus, ja samalla muut miehistön jäsenet voivat (toivottavasti) saada voimaannuttavan kokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin sut taas roskiksesta!

      Olipa hyvä harjoitus, minkä olivat tehneet! Me ollaan tehty MOB-harjoituksia fendarilla, mutta voisi sitä joskus tehdä ihan oikeastikin. :) Mä kyllä briiffaan aina meidän vieraat veneellä ja annan etukäteen toimintaohjeet just tollaisia tilanteita varten.

      Poista
  6. Olen lukenut blogiasi kesästä alkaen (googlasin purjehdusta aloittavalle ystävälle purjehdukseen liittyviä juttuja). Itse olen kolmannen kauden "aikuisena aloittanut" purjehtija. Blogisi tiivisti mielestäni mukavasti juuri sen, että purjeveneessä voi nautiskella eri asioista ja ei ole mustavalkoisen oikeaa/väärää.

    Itse olen mielelläni gastina, Wanhassa Rouvassamme ei ole lazy-jackeja eikä rullaetua ja katson, että gastin hommissa olen jo aika hyvä. Perämiehen vastuuta vielä arastelen ja annan miehen mielellään hoitaa sen tontin. Wanhassa Rouvassamme ei ole sisämoottoria vaan perämoottori, joten sen handlaaminen on ainakin toistaiseksi liikaa minulle lähdöissä ja rantautumisessa. Pinnassa kyllä olen ok jos ei ole kauheasti actionia. Toisaalta kun on pinnassa, niin esim. veneen rullaaminen ei tunnu läheskään niin tympeälle kuin jos vaan istuu sitloodassa. Yleensä mies on pinnassa ja hoitaa ison ja minä skuuttaan etupurjetta ja hoidan noi kansimanööverit lähdössä ja rantautumisessa.

    Kaudet ovat erilaisia: ekana kesänä ihan pienetkin jutut olivat mahtavia, viime kesänä harjoiteltiin pidempiä retkiä ja tänä kesänä ei juuri ole pitkiä reissuja tehty, mutta purjeella on päästy melkeimpä enemmänkin kuin viime kaudella, jolloin aikataulutus oli tehty väärästä vinkkelistä eli ei tuulien vaan muiden tavoitteiden mukaan.

    Allekirjoitan tuon, että aluksi pitää keskittyä kympillä siihen mitä tekee. Vähitellen pystyy tekemään vähän enemmänkin.

    Merellä on upeaa ja mielestäni 4 - 5 tuntia merellä on just hyvä päivämatka, sitten jää energiaa tehdä hyvää ruokaa, nauttia sitloodassa istumisesta ja auringonlaskusta. Vaikka välillä sattuu ja tapahtuukin, niin kylläpä ne sitten nopeasti unohtuu, kun muu on niin rauhoittavaa ja kaunista.

    Meillä lapset ovat jo isoja (olemme nelikymppinen pariskunta), mutta aikuinen lapsi innostui tänä kesänä ja on ollut siirtopurjehduksessa mukana ja eiköhän tuo teinimpikin joskus tajua, että purkkari ja saaristo on aika pistämätön yhdistelmä kavereiden tai tyttöystäväkandien kanssa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos sulle aivan mielettömän kivasta ja pitkästä kommentista! Tää on musta parasta bloggailussa, kun syntyy keskustelua. :)

      Toi on muuten ihan totta, että jos meinaa vähänkään yököttää, niin pinna on kyllä paras paikka. En tiedä miksi, olisiko joku hallinnan tunne -juttu... Perämoottorissa on tosiaan rantautumisissa ja lähdöissä vielä sekin, että ainakin mä koen, että mä olen vain liian lyhyt - en millään yletä sekä ohjaamaan että säätelemään tehoja. Mutta mä olenkin sellainen pygmi, 162 senttiä sulka päässä. :D

      Tää kausi on kyllä meilläkin ollut todella erilainen kuin eka. Ollaan päästy retkille paljon vähemmän, mutta ollaan ehkä purjehdittu vähän enemmän, en ole ihan varma. Reivattu ei olla kertaakaan, mutta ei toisaalta myöskään ajeltu spinnulla montaa kertaa. Viime vuonna oli ehkä vähän enemmän niitä ääripäiden tuulia, kun oltiin liikkeellä.

      Jaan ihan täysin mielipiteesi myös tuosta, että pitää jäädä aikaa siihen satamanautiskeluunkin, hyvä ruoka, ihanat viinit ja hetkestä nauttiminen ovat must. Me tykätään lisäksi käydä aina kiertämässä luontopolku, jos sellainen on. :)

      Varmasti teini alkaa pian ymmärtää purjehduksen päälle. Tuonikäisten kanssa varmaan just on se juttu, että he saavat itse innostua ja motivoitua, eikä pakoteta. Se ensimmäinen pisara itsenäisyyttä on niin tärkeä, muistan hyvin. :D

      Hyviä tuulia teille!

      Poista
  7. Pahoinvoinnin takia ei kannata oitis luovuttaa. Kuulema jotkut kokeneet ammattimerenkulkijatkin voivat pahoin pari ekaa päivää, kunnes "merijalat" löytyvät.
    Voi olla hieman haaste kyllä näillä Itämeren matkoilla.
    Postafenin puolikkaasta voi olla apua, tosin sillä meidän keskimmäinen simahti täysin. Scopo-laastari taas sotki mun näön tarkennuksen.
    Tänä kesänä on pärjätty tropeitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmaan kokeilla inkivääriä, sitähän monet kehuvat ja se on vanha merimiesten keino. :)

      Poista
  8. Helsingin kaupungin laituripaikat on aivan oivia. En tiedä mitä etua veneseuran paikasta olisi? Varsinkin jos kaupungin paikassa on kätevä poiju ja veneseuralla paalut? Yövartiot?

    Kaupungin paikoissa on toki eroja. Toiset suojatumpia ja paremmin varkailta piilossa kuin toiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se vartiointi meitä ainakin eniten kiinnostaa venekerhon paikassa. Ja meidän venekerhon sijainti olisi ihan mahtava. Tosin siellä olisi just poijupaikka verrattuna nykyiseen kävelyaisaan. :(

      Poista
  9. Juu - itsekin olen vain 160 cm merenpinnasta ;) - kipparin ulottuvuus ihan eri luokkaa.(olen tuo äskeinen anonyymi, mulla oli kirjautumisongelmia). Itse en tule merisairaaksi, mutta vanhassa, syvällä uivassa ja pitkäkölisessä veneessä reippaampi ja terävämpi sivuaallokko (mikä sattuu Suomenlahdelle aika usein) saa veneemme heilurinomaiseen liikkeeseen ja se vaan vähän välillä tahtoo meikäläistä jänskättää. Rullaamista tulee varsinkin jos joudutaan ajamaan koneella sivuaallokossa. Purjeellahan purje toimii vastavoimana kölin "heiluriliikkeelle" ja rauhoittaa tilannetta.
    Mutta kun aikuisena aloittaa, niin onneksi kaikessa opettelussa ja tottumisessa on aika vahvasti mukana semmoinen nöyrä asenne. Eipä tuolla merellä huvita omia taitojaan kauheasti alkaa ylittää. Sen verran isot voimat siellä on vastassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä sellainen terve kunnioitus merta kohtaan on ihan paikallaan näissä hommissa. :)

      Suomenlahden aallokko on kyllä nihkeä, Saaristomerellä on jo ihan erilaista!

      Poista
  10. Miten toi nyt menee nyt sitten ekan veneen kanssa? Suunnitelmissa olisi hankkia 23...27 jalkainen purjevene.

    Kannattaako ensin liittyä johonkin seuraan ennen kuin ostaa veneen? Voiko niihin liittyä edes ilman venettä? Liittyminenkö ei takaa paikkaa? Käsittääkseni kaupungin (hki) paikkoja ei voi edes hakea jos ei ole venettä? Missä sitä ensimmäistä venettä on sitten tarkoitus säilyttää jos ei ole sille paikkaa valmiina? Olen tuskaillut tämän kysymyksen kanssa jo pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Sitä en tiedä, voiko seuroihin liittyä ilman venettä. Luulisi, että voi - onhan seuroilla kuitenkin junioritoimintaa ja sensellaista. Liittyminen ei tosiaan valitettavasti takaa paikkaa, mutta sekin on seurakohtaista. Varmasti on sellaisiakin seuroja, joissa paikan saakin heti.

      Kaupungin paikoista en tiedä heidän käytännöistään. Soita ja kysy, sillähän se selviää. :)

      Mä en tiedä, liittyisinkö nyt tällä tiedolla enää veneseuraan. Ainakaan vielä en ole kokenut saavani vastinetta sille valtavalle rahamäärälle, joka jäsenyyteen kaadettiin. Toivottavasti saadaan ensi vuonna paikka kerholta ja pääsen muuttamaan mieleni. Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, ettei purjehdusharrastukseen todellakaan tarvita venekerhon jäsenyyttä.

      Onnea veneostoksiin! :)

      Poista
  11. Aloittelijan kannattaa liittyä seuraan yhdestä syystä ja se on katsastus. Toimin itse katsastajana ja törmään usein ihnisiin jotka eivät tunne veneensä tekniikkaa siinä määrinkään kuin perustietoihin tulisi kuulua. Toisin kuin autossa, veneessä tekniikasta tulee olla jonkin verran perillä. Kun auto jättää tienposkeen, matka loppuu siihen, mutta veneellä se jatkuu tuulen voimalla usein kohti lähintä karikkoa tai pahimmillaan alaspäin. Rennosti suoritettu omistajan taitoihin ja tietoihin suhteutettu katsastus auttaa ymmärtämään mukavalla tavalla niitä perusasioita joilla näitä tilanteita vältetään tai seurauksia vähennetään. Kokeneemmalle väelle katsastus on hyvä tapa varmistua siitä että turvallisuusvarusteet tulee kannettua veneeseen keväällä ja ne kulkuvalot oikeasti palavat. Nämä asiat tulevat harvoin puheeksi laituriparlamentissa tai kavereiden kanssa. Eikä se jäsenmaksu ainakaan espoossa moneenkaan seuraan mahdoton ole, maksut sisältävät samat paikkamaksut kuin kaupungin paikat sekä usein käyttöoikeuden arvokkaaseen saarikiinteistöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tuomas!

      Tuo katsastuspointti on kyllä todella hyvä. Ja tunnistan itsekin tuon ihmistyypin. On aika hurjaa, miten kuutamolla omien veneidensä suhteen olevaa väkeä sitä onkaan. Me ollaan molemmat töissä erittäin turvallisuuskriittisellä alalla ja se asenne on tullut sitten tietysti veneilyynkin mukaan alusta asti. Mietin aina tosi tarkkaan kaikkien turvallisuusvarusteiden sijoittelua, harjoittelemme niiden käyttöä aina välillä ja tsekkailemme useammin kuin kerran kesässä. En tiedä, mikä siinä on, että ihmiset usein unohtavat sen kaikkein tärkeimmän osuuden. Ehkä se on joku harhainen "ei mulle mitään voi sattua" -ajatus.

      Espoon seuramaksuista en tiedä kuin omasta liittymismaksustamme, joka oli mun mielestä tähtitieteellinen, eikä vuosimaksukaan valitettavasti sisällä laituripaikkaa vaan se maksetaan sitten vielä erikseen. Saarikiinteistö on tietysti hieno ja upea etu. Matti tuossa ylmepänä vinkkasikin navigaatioseuroista, jotka tarjoavat myös katsastuspalvelua. Siinä on siis edullisempi vaihtoehto. :)

      Poista
  12. Kivasti kirjoitettu juttu!

    Me veneillään vaimon ja kolmen lapsen kanssa 22-jalkaisella. Hienosti mahtuu kaikki mukaan, eikä purjehdusharrastuksen hienous tule hienoista puitteista. Yksi tärkeä pointti on osallistuminen. Miehet pois sieltä tietämästä ja vaimot laituroimaan ja touhuamaan purjeiden kanssa. Kun saa tehdä, niin taidot karttuvat kaikista parhaiten. Ja rohkeasti vaan veneilemään pikkulasten kanssa. Mikään ei ole niin helppo paikka pikkuvauvan kanssa kuin vene. Kaikki on lähellä, ruoka, pesuvesi, nukkumapaikka... Muistan vielä, kun niitä oli vain yksi :) Mutta purjehdus pitää olla koko perheen juttu. Yksi fanaatikko ja muut vastentahtoisia ei ole kovin hyvä yhdistelmä.
    Myötäisiä tuulia ja tuuma vettä kölin alle tulevalle kesälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen, Olli! Miesten liika tietäminen sellaisissa paikoissa, kun se ei ole pakollista, passiivistaa helposti sen toisen osapuolen. Ja todellakin, kun purjehdus on yhteinen juttu, se on niin paljon mukavampaa.

      Sitä samaa teille! Kiva kun kommentoit. :)

      Poista
  13. Iso kiitos tästä bloggauksesta. Täällä perheen äiti vasta haaveilee purjehdusharrastuksesta ja koitin etsiä purjehdusaiheista keskustelufoorumia siinä onnistumatta, mutta tämän kirjoituksesi löysin :) Saa vinkata jos joku sattuu foorumeita tietämään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)