Niin lähellä mutta niin kaukana


Viime vuonna tähän aikaan pakerrettiin keväthuollon kimpussa. Samalla ihailimme jo veneensä veteen saaneiden ahkeruutta. Tuon sinisen veneen omistajan muistan tehneen pitkää päivää. Hänelläkin oli koira, joka odotteli kärsivällisesti isännän vahatessa venettä. 



Mekin paiskimme hommia. Pentterin kiskot ja niiden rullat vaihdettiin, pentterin vesiletkut vaihdettiin, kyljet myllytettiin oikein kunnolla ja vahattiin niin, että kädet olivat hellinä päivätolkulla, koneen sähköliitännät käytiin huolellisesti läpi ja siitä vaihdettiin yksi sinkkianodi, peräsimen puslat vaihdettiin, septitankin huohotusputki vaihdettiin ja uusi venttiili asennettiin, telakan pojat hiekkapuhalsivat ja maalasivat kölin. Lisäksi mies vielä hioi ja lakkasi pinnan ja lipputangon. Kahvia ja pitsaa kului. Minusta tuli Valko Steel and Toolin kanta-asiakas, kun tykitin sinne hakemaan milloin mitäkin puuttuvaa tarviketta. Aloin saada jo alennustakin. 

Lopulta meidänkin kylkemme kiilsivät asianmukaisella tavalla. 


Jokainen valmistautui omalta osaltaan edessä olevaan kauteen. 


Ja niin me saimme Båtin veteen 23.5. ja pääsimme aloittamaan toisen purjehduskesämme. 


Pienessä kajuutassa oli kotoisaa. 


Maailman (Turun) merillä kohdattiin uusia seikkailuja. 


Tänä vuonna meillä ei ole ihan niin isoa huoltorumbaa tiedossa. Kyljet vahataan, kone katsotaan läpi, samoin läpiviennit ja kunhan mitään yllättävää ei tulisi vastaan, se olisi siinä. Isopurjeen lähetin purjepesulaan viime viikolla. Mies oli ostanut meille uuden merikortin. Sammuttimet ja paukkuliivit olisivat seuraavina huoltolistalla. Uusi ankkuriliina pitää ostaa. Ja akku. Se taitaakin olla kevään arvokkain hankinta. Hupiakusta huomasimme viime vuonna, että se ei ihan jaksa koko yötä pyörittää sekä jääkaappia että lämmitintä. Viime kesä oli niin kylmä, että sellaisia öitä ei tainnut ollakaan, että lämmitintä ei olisi tarvittu. Ja sitten plumpsis, toukokuussa toivottavasti. Siirtopurjehdukseen varaamme parhaassa tapauksessa kaksi päivää. Loviisasta Lauttasaareen pääsee siinä ajassa ilman paineita ja saamme kivan kaudenavausretken. Yövymme varmasti työpaikan venekerhon saaressa, joka on sopivasti puolimatkassa. 

Sitten on vielä yksi asia. En tiedä, uskallanko sanoakaan, etten jinxaa koko juttua. On olemassa pienen pieni mahdollisuus, että saisimme sittenkin kesäloma-asiat järjesteltyä niin, että pääsisimme perinteeksi muodostuneelle pitkälle kesälomapurjehdukselle. Mikäli tällainen onni potkaisee, hurja reittisuunnittelu alkaa ja tänä kesänä käydään ainakin Isokarilla. Peukut pystyssä!

Translation: The boating season is getting closer day by day. Luckily there shouldn't be too much to do this year, basically just waxing. We hope to get the boat into water during May. 

Kommentit

  1. Peukut niiiiin pystyssä teidän loman puolesta!

    Meillä on aika pieni keväthuolto omalle veneelle tänä vuonna. Me taidetaan tänä kesänä liikkua lähinnä pienellä Busterilla, jonka saimmea appiukolta. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin virallisesti sen sai meidän tytär :D Mutta onneksi sitäkin saa vähän puunata ja siihen voi liimata Roska-Roope-merkin. Tytär oli onnellinen, kun siinä on tänä vuonna pinkkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, vai sai tytär veneen! No, mehän päästään sitten keskustelemaan aiheesta hänen kanssaan tänään. :)

      Kiitti peukuista, niitä todella tarvitaan!

      Poista
  2. Ihana ihana kesä tulee pian! Innostava kirjoitus purjehduksesta jälleen! Kävin myös ihmettelemässä eilen pursiseurallamme jäiden lähtöä ja veneiden vesillelaskua. Meidän keväthuoltomme odottelee myös sopivia vapaapäiviä ja säitä. Olisikohan se mahdollisesti Vapunpäivä? Laivakoira on niin suloinen! Voisin lukea blogia pelkästä laivakoirastakin! Pidän peukkuja teidän kesäloma-asioiden onnistumiselle! Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihan just! Tämä on kyllä tavallaan niin ihana vuodenaika, kun se paras aika on vielä edess päin, kaikki kivat kesäretket ja paisteiset päivät. Jeeeeee!

      Laivakoira on kyllä munkin mielestä aivan ihana pieni haukku. <3

      Samoin sinne! :)

      Poista
  3. Teretulemast! Nykäiskää hihasta, jos Isokarissa saapastelee keltatakkisia kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Voidaan vaikka tarjota sulle kahvit. ;)

      Poista
  4. Jäät lähti Laurinlahdesta lauantaina! Peukut pystyssä!

    Mama L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee! Ja kiitti peukuista, niitä todella tarvitaan. :)

      Poista
  5. Enpä ole aikoihin ehtinyt kommentoida mitään, vaikka kaiken käynkin lukemassa :)

    Meillä purjehdukset painottuvat pakon sanelemista syistä tänä vuonna alkukesään, joten siippa tsemppasi mahtavasti kevätkunnostuksen ja paatti pudotettiin eilen veteen. Kotisatamaan ei tosin vielä päästy, kun tuuli oli pakannut jäitä reitille... jospa tänään!
    Hiukkasen kohtalon ivaa, että kun kerrankin saatiin vene vesille ennen vappua niin meri on vielä osin jäässä. Että eipä taideta tänäkään vuonna mennä Ullikselle veneellä, höh.

    Peukut yhteisen loman puolesta pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, mikä meno teillä päällä! Ja todellakin vähän liikaa kohtalon ivaa! Mutta mun mielestä ainakin EMK:lta oli jäät lähteneet kai eilen, että ei se peli vielä ole menetetty. :)

      Kiitti peukuista! Toivottavasti kaikkien peukut auttaa. :)

      Poista
  6. Täälläkin pidetään peukkuja yhteisen lomanne puolesta! :) Odotettavissa siis mahdollisesti upeaakin upeampi postaus Isokarilta ;) Meillä vappuaatto ja -päivä kuluvat venettä laskukuntoon laitellessa. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja rapsutuksia suloiselle laivakoiralle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niitä tosiaankin tarvitaan. :)

      Teillä onkin sitten kiva vappu tiedossa. :)

      Sitä samaa sinne!

      Poista
  7. Peukut pystyssä kesälomapalapelin optimaalisen kuvion suuntaan!

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti pääsette yhteiselle pitkälle lomapurjehdukselle, peukut on pystyssä! Ihania tunnelmia näissä kuvissa.

    VastaaPoista
  9. Ah... ihania fiilistelyjä! Onnea kesälomalottoon täältäkin. Meillä yhteinen neliviikkoinen loma on jo varmistunut, nyt toivotaan vaan onnea loppukesän säälotossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, neljä viikkoa kesälomaa yhdessä! Olen täysin avoimesti suorastaan vihreä kateudesta! Me ei varmaan tulla ikinä saamaan tuota.

      Kiitti tsempityksistä, näiden kaikkien peukkujen on pakko auttaa! :) Ja tosiaankin, me ollaan niin ansaittu aurinkoinen hellekesä!

      Poista
  10. Hei, ehdottomasti pidän peukkuja että saatten loman yhtä aikaa! Sehän tarkoittaa taas ihania kuvia ja fiilistelyä lisää =D Meidän venehommat seisoo, kun satamasta ei saa vielä vettä. Vapuksi ei olla vesillä mutta hyvässä lykyssä viikonloppuna ehkä. Nyt se on kuitenkin niin lähellä jo, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Katinka! :)

      Nyt se on todellakin jo niin lähellä. Mä alan varmaan itkeä onnesta, kun saadaan vene veteen. Niin mä taisin tehdä viime vuonnakin. :D

      Poista
  11. Tulit niin mieleeni kun katsoin Mrs Jonesin nettikaupasta löytyviä The Ropesin rannekoruja (valmistettu purjeköydestä). Aikas makeita. Löytyykö jo sinulta?
    Berry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei löydy, pitääpäs mennä heti tutustumaan. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  12. Ai, että tulee niin ihana fiilis. Tää aika on niin makeeta venekerhoilla, kun jengi putsaa ja puunaa paattejaan.
    Ihan huippua, jos saattekin lomat fiksautumaan yhteen. Meillä vastaavasti on vain yksi viikko yhteistä lomaa ja silloin tasan tarkkaan painellaan Saaristomerelle. Vapaaehtoisia gasteja tarjolla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää aika on jotenkin täynnä sellaista ihanaa kuplivaa odotusta, kun vuoden parhaat ajat ovat käsillä. I feel you loma-asiassa, se on kyllä tän työn nihkein puoli, että lomien kanssa saa aina olla ihan varpaillaan. Me ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä ja meillä on tähän mennessä plakkarissa kaksi yhteistä kesälomaa...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)