Things I saw and liked


Olemme hyödyntäneet Vene-lehdessä ollutta juttua saariston hyvistä ruokapaikoista ja herkutelleet oikein kunnolla. Eräänä päivänä kävimme lounaalla Näsbyn Skagenissa. Viehättävä satama, hyvä ruokalista, kohtuuhinnat - ja eräs onneton puuvene, joka ajoi melkein täysillä laituria päin. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään!



Kilpaileva Laivakoira. 




Sitten jatkoimme taas matkaa ja nostimme purjeet. Pohjoisesta puhaltava tuuli rajoitti suojaisat satamavaihtoehdot Houtsalaan. 






Tämä olisi varmasti sesongin ollessa käynnissä ihan kiva paikka ja Seagull-ravintolakin mainittiin Vene-lehden jutussa. Valitettavasti kaikki vain oli jo kiinni torstaisena alkuiltana. 


Myös ponttoonisauna, jota olimme etukäteen ilakoineet, oli pantu säppiin tältä vuodelta. Pöh. 


Illalla tuoksui ensimmäistä kertaa vähän syksylle. Illastimme sisällä, villasukat jalassa. Ensi häivähdys uudesta vuodenajasta on koettu. Mutta vain häivähdys. Sirkat nimittäin sirittivät vielä, eihän silloin voi olla muuta kuin kesä?

Translation: Two nice harbors, Näsby and Houtsala. The latter was pretty much closed for the season, though. 

Kommentit

  1. Teidän pitää ehdottomasti vierailla Brännskärissä (http://www.brannskar.fi/fi/), jota on laitettu hienoon kuntoon viime vuoden kesästä lähtien. Tosin uskon, että tämä on vasta alkua. Ainoa huono puoli on etelän puolen tuulille avoin satama - ennen kaikkea lounaan puoleisille tuulille. Joka tapauksessa Brännskärissä voi tuta mitä on nuoremman polven näkemys mitä saariston idylli voisi olla.

    Hyvää kesän jatkoa!

    t. genaakkerikasiluokkalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lukenut tuosta Brännskäristä paljon ja sinne pitää ehdottomasti päästä!

      Samoin, kiitos! :)

      Poista
  2. Voi että. Sä oot nykyisin niin mun ykkössuosikkibloggaaja :-) Saan näiden kuviesi myötä hieman kokea sitä, minne en itse tän suurperheen kanssa pääse. Olen intohimoinen purjehtimisen suhteen, mutta homma siis nyt katkolla. Eilen illalla lenkillä muuten huomasin saman: syksyn tuoksun. Mutta hei, syksykin on ihana! Ja monesti syyskuun loppuun tosi lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannis, ihanasti sanottu. :) Mutta hei, joskus sitten taas!

      Poista
  3. Ihana lukea juttujasi Saaristomereltä (kuten tietysti muitakin..). Noilla nurkilla tuli ennen lapsia pyörittyä tuhansia maileja.. Ehkä taas joskus on varaa sellaiseen veneeseen, mihin koko meidän poppoo kohtuullisesti mahtuu :). Mutta nämä juttusi helpottavat tuskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos tykkäät näistä, niitä on tulossa nimittäin vielä lisää. :)

      Ja tosiaan, ehkä sitten joskus taas!

      Poista
  4. Kauniita paikkoja olet kamerallasi vanginnut. Kiva, kun jaat niitä meille maakravuille. Olen ihan samaa mieltä, vielä on kesää jäljellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)