Laskuvalmis! (Melkein)



Keväthuollosta tuli lopulta aavistuksen isompi operaatio kuin olimme ennakoineet. Aina sattuu jotain odottamatonta ja tämän vuoden odottamaton, koneen kaukokäyttölaite, eli suomeksi sanottuna moottorin kahva ja koko sen mekaniikka vaijerisysteemeineen päivineen oli laitettava uusiksi. Lisäksi  kaikki sinkit vaihdettiin, oikeastaan kaikki suotimet myös, koneen termostaatti uusittiin ja Båt tietysti myös pestiin ja vahattiin. Aivan loppumetreillä päätimme uusia myös kaidevaijerit. Vanhat olivat aika vanhat, eivätkä ne olleet nykystandardin mukaan läpinäkyvät, joten vaijerin kulumista ei voinut seurata. 



Oli selvää, että koko viikonloppu menisi venehommissa, joten päätimme suosiolla jäädä Naantaliin yöksi. Mies bongasi ihanan Bridget Innin ja buukkasimme sen saunallisen huoneen. Voi, miten se olikaan hyvä päätös. Oli aivan mahtavaa saada saunoa pitkän päivän päätteeksi. Innin aamupala oli hyvä ja miljöö superkaunis. Allekirjoittaneenkin estetiikantarve tuli täytettyä. Raatona vailla sisuksia, mastoa ja purjeita ja työkaluja pursuillen makaavaa Båtia katsellessa se ei nimittäin olisi onnistunut. 


Minulla ei ollut kuin kiinteä 85-millinen linssi mukana, joten tunnelmapalaset ovat nimensä mukaisesti palasia ja kuvat näin ollen aika kapea-alaisia, mutta tavoittanette tunnelman. Joka paikassa oli sieviä pieniä yksityiskohtia. 




Vaijereita lukuunottamatta Båt alkaa olla aika lailla laskuvalmis, mitä nyt yksi nimeltämainitsematon keulapurje on hukassa. Se vietiin joskus syksyllä korjattavaksi purjeneulomoon ja on kai unohtunut kaikessa tiimellyksessä hakea. Laskupäivä on vasta parin viikon päästä. Se on keskellä viikkoa, joten minä en tällä kertaa osallistu tähän toimitukseen. Tapaan siis Båtin seuraavan kerran, kun se on jo vedessä. Tuntuu ihan mahtavalta! En malta odottaa vuoden ensimmäistä retkeä.


Moni oli selvästi viime viikonloppuna veneenlaskupuuhissa. Särkänsalmen siltaa ylittäessä sai katsella, kun ihmiset kiinnittivät purjeita ja joku lähti juuri laiturista. Onpa kyllä aivan ennenkuulumattoman mahtava kevät. Ja vaikka nyt tuntuu siltä, että Båtin veteenmenoon on vielä sata vuotta ja että se jotenkin venyy kamalan pitkälle, niin totuus taitaa itse asiassa olla, että vene laitetaan veteen poikkeuksellisen aikaisin. Usein lasku on venynyt toukokuun lopulle. 


Translation: Spring maintenance completed!

Kommentit

  1. Katselisin näitä tunnelmakuvia ja pieniä yksityiskohtia vaikka kuinka paljon :) Bridget Inn lisätty Naantali-listan majoituspaikaksi (kesäistä Väskin seikkailusaarivierailua varten).

    Hyvää alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva kun löytyi vinkki ja jos tykkäät kuvista. Todetaan aina mun miehen kanssa yhteen ääneen Naantalissa käydessämme, että on se vaan kaunis paikka. :)

      Sinne myös!

      Poista
  2. Voih, mä en tiedä pystynkö lukemaan näitä sun venepostauksia, niin kova polte tulee merelle ja purjehtimaan... Huoh. Ja tälle konkkaronkalle sopivaan veneeseen eivät taida vain eurot juuri nyt riittää.

    Onneksi huomasitte kaukokäyttölaitteen huoltotarpeen nyt, eikä jossain ahtaassa satamassa kesken rantautumismanööverin - niinkin on käynyt...

    Ihanaa uutta viikkoa ja sitä ekaa reissua, sitten kun on sen aika!

    Saunalliset hotellihuoneet ovat ihania - eivätkä useinkaan mitenkään järjettömän kallita. Ja ihana tuo "estetiikan tarve", voin niin samaistua fiilikseen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pieneenkin veneeseen uppoavat eurot ovat kyllä aikamoisia, se on ihan totta, saati sitten isoon.

      Ja sano muuta, se olisi ollut kauhea tilanne. Nyt me oltiin onneksi vasta koekäyttämässä konetta ja mä aloin ihmetellä, kun en sanaut vaihdetta päälle.

      Ihanaa uutta viikkoa sinne myös! :)

      Poista
  3. Myötäelämisen iloa kun saatte veneen veteen normaalia aikaisemmin! Itselläkin kytevä purjevenekuume, vaikka muuten veneilyt saakin hoitaa jo työaikana. Ihanat noi maisemat, ajan tuosta joka päivä pari kertaa, mutta vielä koskaan en ole malttanut pysähtyä ottamaan kuvia. Sllalta on hyvä seurata vuodenaikojen vaihtumista ja talvellakin maisemat ovat joskus uskomattoman kauniita, vaikka meri onkin jäässä (ja se taas on auttamaton miinus). Veneilyä ohjelmassa jo ensi viikosta alkaen, mutta eka purjehdusretki buukattu kesäkuun eka viikonlopulle, jes!
    Kiva että piditte Bridget Innistä, mun yksi kouluaikainen kaveri pitää sitä. Sisustettu varmalla maulla ja tyylillä, nautintoja joka aistille!
    Ihanaa työviikkoa - auringonpaistetta ja iloisia hetkiä, purjehduksenmakuisia unelmointihetkiä arjen keskelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Voi, miten onnekas olet, kun saat ihastella noita niin usein. :) On kyllä niin upeat maisemat, että tekisi mieli pysähtyä joka kerta.

      Terveiset kaverillesi, että ihana ihana ihana Inn! :)

      Kivaa työviikkoa myös sinne ja nauti vesilläolosta!

      Poista
  4. Kiitos kovasti hotellivinkistä! Nuo niin pesee kaikki ketjumestat mennen tullen. Tuntuu niin oudolta, kun Suomessa melkein kesä, mutta täällä me hitsi vie värjötellään sateessa ja viiden asteen lämmössä Bostonin nurkilla. Viime viikolla sain tosin kunnon palan auringosta, kun Nykissä oli ihanan kuuma. Mutta jos ei muuta, niin aito vappusää ainakin käsillä - sadetta ja viimaa :-) Toivotaan et teillä aurinkoa riittää edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pesee! Olen yöpynyt persoonattomissa ketjuhotellihuoneissa niin valtavan paljon edellise elämäni aikana, että nyt yritän tosiaankin vältellä niitä ja etsiä jotain pientä ja sievää. :)

      Toivottavasti teilläkin päin lämpenee pian! Terveisiä sinne ihanille maailmankolkille!

      Poista
  5. Ihana tuo viimeinen kuva, mielestäni tuon rantamökin portaat ovat söpöt - niitä on tullut katsottua jo muutaman vuosikymmenen ajan aina kun ajaa sillan yli matkalla mökille. Mökkimatkan maisemia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mäkin olen ihastellut niitä joka kerta. :) Ihanilla suunnilla teillä on mökki!

      Poista
  6. Se tunne, kun vene on valmiina laskuun, oih!

    Näkyikö Lorelaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i!

      Lorelai oli varmaan Luke'sissa ja Sookie synnärillä tai jotain, kun ei nyt näkynyt. :D

      Poista
  7. Olettepa olleet reippaita! Meillä vene putosi veteen eilen, mutta jäljellä on vielä Iso Roudausoperaatio, eli kaikki patjat, purjeet jne on vielä ullakolla. Ei ole ihan just mun lempparipuuhaa, mutta jotenkin näin keväällä siedettävämpää... :) Teoriassa siis päästäisiin vihdoin Ullikselle veneellä mutta eipä nuo sääennusteet paljon sellaisen suunnitteluun houkuta. Jos sit ens vuonna...
    Onpa todella viihtyisän näköinen paikka tuo Bridget! Täytyy pitää mielessä, jos joskus tuolla suunnalla yöpyy. Naantali tahtoo jäädä valitettavasti meiltä kesäisin väliin tuon Särkänsalmen sillan vuoksi, mutta ehkä täytyy kuskata pikkumatruusit joskus Muumimaailmaan muuten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tehtiin kyllä aikamoiset työt, vaikka itse sanonkin! :) Ja joo, kaikki roudaus on kyllä keväällä huomattavasti kivempaa kuin syksyllä, kun kaikki hauska on vasta edessä päin.

      Tsemppiä loppurutistukseen ja vappuja!

      Poista
  8. Oih mun kotimaisemat! :) Ajan Ukko-Pekan sillan, Särkänsalmen sillan ja -penkereen yli joka päivä, välillä moneenkin kertaan, enkä ikinä koskaan milloinkaan kyllästy noihin maisemiin♥ Mun vanhemmat asuu Naantalista Merimaskuunpäin katsottuna penkereen oikealla puolella - heidän valkoinen rantasauna näkyy penkereelle. Hienoa kun saitte Båtin jo niin valmiiksi! :) Ja Naantalin ranta -> rakkautta forever ;) t. Salla

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)