No sailing today





Båtin asennushommat ovat edelleen kesken, eivätkä säätkään varsinaisesti helli. Niinpä totean, että lyhestä virsi kaunis ja että olipa viime kesä mahtava. Yksi kivoimmista uusista satamatuttuvuuksista oli Näsby Houtskärissä. Sieltä löytyi kilpaileva laivakoira ja makoisia purilaisia ja muita grilliherkkuja myyvä ravintola Skagen. Suihkutilat olivat yhdet siisteimmistä, jotka olen nähnyt. Olimme täällä parikin yötä, pitelimme vähän sadetta. Houtskärissä on myös tilaus-Alko. 

Tämä purjehduskesä on ollut kyllä valitettavasti tosi nihkeä. Ensin ei ollut oikein yhteisiä vapaita, eikä säitä ja sitten Båt-parka joutui pelistä pois. Mies on korvannut aikaisempia, ei meidän standardit täyttäviä sähköliitoksia ja se on aikaa vievää puuhaa. Olemme tainneet päästä vesille peräti kaksi kertaa kesäkuussa ja kai neljä kertaa koko kaudella. Masentavaa. No, jospa tämä vielä muuttuisi iloksi tästä. 


Vika kuva taas on ensimmäiseltä Saaristomeren reissultamme, Aspöstä. Se vasta oli viehättävä pieni paikka myös. Ja sekin kesä oli ihan mahtava. Parempia kelejä odotellessa...

Translation: It is raining. And only +13 degrees celcius. 

Kommentit

  1. Kurjaa tuuria, toisaalta uutisissa oli että siellä päin oli neljä mastoa katkennut eilen (!?) purjehtijoilta. Oliko niin hurja keli vai huonoa tuuria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kuulin tuosta, hurjaa! Ei se tuuli musta niin kovalta tuntunut, mutta ehkä merellä on sitten ollut voimakkaita puuskia tai jotain...

      Poista
  2. Itse yritän aina viimeiseen asti välttää säästä valittamista, mutta nyt on kyllä itsekuri koetuksella ;-/ Peukut pystyssä, että saataisiin pian kauniimpi kesä ja tekin pääsisitte vihdoin vesille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Onneksi nyt pitäisi alkaa parantua ja vesillekin päästään viikonloppuna. :)

      Poista
  3. Just istuimme kamujen kanssa kaffeella Näsbyn Skagenissa :) Täällä on ollut vaihtelevasti pientä sadetta ja pilvipoutaa lauantaista maanantaihin, mutta optimistisina kävimme jo katselemassa Henri Lloydin putiikin bikineitä ja shortseja. Satama oli jo melkein täynnä klo 14.30 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skagen on kyllä kiva. :) Toivottavasti bikineille ja sortseille tulee vielä käyttöä!

      Poista
  4. Kiitos Näsby vinkistä!
    Kyllä ihan varmasti pian taas paistaa ja on kesä! Ihan varmasti, ja monta päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, sitä on kiva kehua. :)

      No nyt tosiaan näyttäisi siltä, jee!

      Poista
  5. No onpä pebasta.:( Mutta toisaaltaan nää jutut on just sellaisia joillei ei kertakaikkiaan vaan voi mitään - ei säälle eikä oikein noille huoltojutuillekin.
    Ehkä aattelette nyt vaan sitten että laatu korvaa määrän? Ja ties millainen intiaanikesä me tästä vielä saadaankaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, tuntuu tyhmältä kiukutella näistä, kun ei niille mitään voi, mutta nyt petti itsehillintä. :D

      Ja loppukesänhän pitäisi olla nyt ihan mahtava... Peukut pystyssä!

      Poista
  6. Blogisi on ihana, juuri mitä tällainen todella-amatööri-mukavuuspurjehtija kaipaa inspiraatiokseen! Kuin tilauksesta sainkin ensiviikolle ihan mahtavat säät (tai ainakin ennusteet), kyllä kelpaa taas lähteä kannelle lekottelemaan :-)

    Haluaisin kuitenkin vielä kysyä, että millaista päähinettä käytät yleensä purjehtiessa? Onnistut näyttämään niin kauniilta aina veneelläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa kauniisti sanottu. :)

      Mä käytän yleensä pipoa, jos on vähääkään viileää ja joskus jopa kahta päällekkäin. Mun korvat on jotenkin tosi herkät viimalle. Ja sitten vielä huppu päälle, mutta sen otan yleensä pois kuvaa varten. ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)