Helppoa ja hyvää veneruokaa

Vanha postaus Noora & Noora -blogista

Aamiainen_VSCO (1 of 1)

24-jalkaisessa veneessä ruuanlaitto on sellaista, että kaikki piperrys jää pois ja helposti valmistettavat annokset ovat arvossaan. Kulussa syömme usein jotain todella iisisti laitettavaa, kuten pussipastaa. Joskus saatan valmistaa salaatin, jos meno on oikein tasaista. Silloin kun köydet ovat kiinni, haluamme kuitenkin syödä hyviä ruokia ja mielellään tuoreita, kesäisiä juttuja. Syön veneellä samaa vakkariaamiaista kuin kotonakin. Pilkon maustamattoman jugurtin päälle banaania, lisään pähkinöitä ja siemeniä ja joskus marjoja. Basilika sopii muuten tosi hyvin yhteen mansikan kanssa.

Ilta (1 of 1)-Exposure52

Dinner_VSCO (1 of 1)

Tänä kesänä olemme keksineet uuden venesuosikin, joka vaatii lähinnä käsienpesun, repimistä ja pakkausten avaamisen. Tämä annos syntyi, kun teki kauheasti mieli carpacciota, mutta sellaista ei ollut siihen hätään saatavilla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan miehen karpaasioksi ristimä ruoka syntyy näin:
Revi lautaselle reilusti rucolaa. Asettele päälle esimerkiksi Atrian Kulinaari-kylmäsavuhärkäätai jotain muuta vastaavaa. Ripottele päälle parmesaanilastuja ja rouhi paljon mustapippuria. Pienenpieni loraus oliiviöljyä sitoo ainekset yhteen. Parhaiten tämän kanssa maistuu yrtti- ja/tai valkosipulimajoneesi. Lidlin valmisversio on oikein hyvää, itse sekoittelin tällä kertaa kastikkeen itse perusmajoneesista ja noista alla olevassa kuvassa näkyvistä mausteista. Kaikkia tarvittavia aineksia saa ihan perusmarketeista, joten tämä on äärimmäisen helppo ruoka.

Dinner2_VSCO (1 of 1)

Dinner3_VSCO (1 of 1)

Dinner4_VSCO (1 of 1)

Mausteista vinkkaan sen verran, että Helsingin lentokentältä reissuun lähtevien kannattaa tsekata portin 30 liepeillä oleva Finefood. Mies toi eräänä päivänä töistä tullessaan tuliaisia tästä liikkeestä ja olemme todenneet molemmat mausteseokset ihan älyttömän hyviksi. En yhtään tiedä, saako noita jostain muualtakin.

Dinner5_VSCO (1 of 1)

Meillä oli karpaasion seuraksi ihan perustonnikalasalaattia, oli hiukan isompi nälkä. Ruuat maistuivat erityisen hyville, kun ne sai kerrankin nauttia ulkosalla.

Kommentit