perjantai 27. toukokuuta 2011

Ladies who sail





Huimalla purjehduskokemuksellani voin nyt jakaa viisauden ja opastuksen sanoja purjehtimisesta haaveileville ladyille. Haluaisin pukeutua veneellä yllä esiteltyyn tapaan. Joudun kuitenkin revisioimaan pukeutumisajatuksiani muun muassa seuraavista syistä:

- Jalkani ovat aivan mustelmilla. Kolme eri venettä viikon sisään eli kolminkertainen määrä paikkoja, joihin saatoin teloa itseni, varmistivat sen, että sortseille voi sanoa heipat ainakin muutamaksi viikoksi. Kannattaa siis hankkia vilpoisia housuja ja maxihameita satamahengailuja varten. Mustelmat kattavat myös jalkapöydät, joten rakkaat fliparini saavat myös levätä kaapissa alkukesän.

- Minä tarvitsen aurinkolaseihini vahvuudet. Ihaniin, koko kasvot peittäviin kärpäslaseihin ei saa minun vahvuuksiani ja hajataittojani hiottua. Joudun siis valmistautumaan henkisesti ajatukseen normaalikokoisista aurinkolaseista. Onneksi on Wayfarerit!

- Merellä on kylmä! Aurinkoisenakin päivänä varustukseni on toistaiseksi ollut vähemmän tyyli ennen kaikkea -henkinen. Olen kasannut päälleni fleece-housut (miehen), ohuen fleece-paidan, paksun fleece-paidan, sukat, villasukat, purjehdushousut, softshell-takin, purjehdustakin, pipon... Ymmärtänette, että look on ollut enemmän "sadekelin Michelin-ukko". Ei ole ollut puhettakaan siitä, että voisin paahtua kauniin ruskeaksi kauttaaltani vaan minulla on nyt universumin hölmöin rusketus. Se näyttää veneympäristön ulkopuolella juuri siltä, että olen vetäissyt kunnioitettavan kerroksen liian tummaa meikkivoidetta kasvoilleni. Kannattaa siis panostaa laadukkaaseen itseruskettavaan voiteeseen, jotta pahimmat älyttömyydet saadaan korjattua. Huomautan myös itselleni, että kolmenkympin suojakertoin ei taida riittää.

Ihanaa on kuitenkin ollut, vaikken olekaan yltänyt normaaleihin tyylistandardeihini. Kylmyysongelma ratkennee, kun kesä ehtii pidemmälle ja omassa veneessä opin ehkä varomaan niitä mustelmantuottajia (koneen kaasukahva, pöydän kiinnityskahva, köydet). Aurinkolasiongelman aion ratkaista ensi viikolla. Tänään ostin itselleni palkintokukat pinnapelon voittamisesta.




P.S. Pitäkää mulle peukkuja huomenna siinä aamukahdeksan ja iltakuuden välillä!

Lainatut kuvat Henri Lloyd ja Polyvore

8 kommenttia:

  1. Mä luen mielenkiinnolla tätä sun purjehdusblogia, vaikka itsellä ei ole mitään kokemusta koko hommasta. Välillä sitä huomaa kuitenkin ajattelevansa, että ehkäpä purjehtiminen sopisi meillekin. Ja sitten jotenkin aina hylkään ajatuksen. Ehkä joskus, tai sitten ei. Siihen saakka tyydyn lueskelemaan. Peukut on pystyssä!

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Se on juu julma totuus, että Suomen leveyspiireillä, noita purjehdus-mikroshortseja ja bikinejä tarvitsee ehkä pari päivää kesässä. Ja silloin ei sitten tuule!
    Mutta täytyy niitä silti varalle hankkia !!!
    Mukavaa kesää ! Ja toivotaan yhtä lämmintä kuin viime kesänä !
    Ja ne mustelmat on yleinen somistus venesatamissa, joten niistä ei kannata välittää... Kuuluu lajiin jos seilataan !

    VastaaPoista
  3. Mustelmat - check!
    Aurinkolasien vahvuudet - check!
    Kylmyys ja runsas kerrospukeutuminen - check!

    Niin ja nyt sataakin, joten sisälläkin on vähän kylmän kalseaa ja kosteeta, eli kesäkelejä odotellessa... Mutta kyllähän sortsit ja kesämekot tuli kuitenkin pakattua mukaan :) hyviä pointteja siis!

    VastaaPoista
  4. Asustautuminen kuulostaa tutulta. Villainen aluskerrasto on pop ja ilman sitä en suostu enää lähtemään mihinkään. Ja sen voi ujuttaa niiden farkkujenkin alle, jos paleltaa vain vähän ;). Eilen tuli vettä niin paljon merestä ja taivaalta, ettei tosikaan, mutta villa vaan lämmitti märkänäkin!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, purjehdusaiheinen blogi! :D Tälläseen en olekaan aiemmin törmännyt. Olen itse purjehdus- ja merifriikki, joten aihe vetosi minuun heti. Tulin blogiisi sattumalta jotakin reittiä, ja kyllä kannatti! Pakko tulla uudestaankin! Lämpimiä säitä! :)

    VastaaPoista
  6. Pauliina: Kiitti peukuista, niistä taisi olla apua! :) Ja kivaa kun lueskelet!

    Anonyymi: No tietty on pakko hankkia, mistäs sitä tietäisi, vaikka tulisi yhtä upea kesä kuin viime vuonna. Ihanaa kesää sinnekin!

    DolphinDance: Jep, nyt on vähän ankeat ilmat. Mulla on kuitenkin kovat odotukset, kun jo tälle viikolle on luvattu hellettä. Ja teidän reissu onkin jo alkanut, jännää!

    Miss P: Villainen alusasu on niin super, olen ihan sama mieltä. Mutta fleece on ihan mieletön myös, mulla on ainakin semmoinen ostoslistalla, kun nyt käytän miehen fleecekalsareita, jotka on ehkä vähän isot... :D

    Lisa: Kivaa, kun löysit ja tervetuloa uudelleen! :)

    VastaaPoista
  7. Hei, Kaitaliinan kautta löysin tänne. Kiva blogi Sinulla!
    Rillaamisesta :) paatissa haaveilit jokunen postaus sitten. En osaa edullisuudesta sanoa, mutta Stockan kantisjutuissa on kesäkuussa juurikin se mini rillaamo, jota mietit yhtenä vaihtoehtona.
    Merellä on kylmä pitkälle kesään. Mulla pipo on kesäkuun vakiovaruste, tokkopa ilman osaisin enää olla. Tyylikkyyttä sitten sävy sävyyn olevilla tamineilla, kun ei minihame ole merikelpoinen asu. S

    VastaaPoista
  8. S: Kivaa, kun löysit tänne! Ja kiitos vinkistä, täytyykin tsekata kantiskuvasto. Huomasin sen tulleen eilen, mutta olin liian täpinöissäni retkestä miettiäkseni shoppailua (risti seinään). :D Jep, mullakin on pipo veneretkien ja juhannuksen vakiovarusteena ollut aina, samoin pitkät kalsarit. Viime kesä oli poikkeus, mutta kun katsoo toissakesäisten retkien kuvia (meillä oli siis aiemmin moottorivene), niin aika Michelin-ukkoina sielläkin ollaan. Kesäkuussa...

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!