maanantai 24. kesäkuuta 2013

Captain Norppa


Kuten varmasti arvaatte, tältä legiltä ei todellakaan ole yhtäkään kuvaa. Kuvitus on siis merikuvien osalta eilen räpsittyä. Kun kipparoi ekaa kertaa ikinä ylipäätään mitään venettä, saati sitten purjevenettä, juhannusaattona maailman kaikista päivistä, ei todellakaan tule edes ajatelleeksi kameraa. Tilanne oli siis se, että juhannusaaton viettoon päästäkseni minun oli vietävä vene juhlapaikkaan ilman miestä, joka oli töissä. Onneksi sain navigointiavukseni ystävämme, joka oli aivan korvaamaton ja kullanarvoinen gasti, en olisi ikimaailmassa pärjännyt ilman häntä. Minua ei etukäteen jännittänyt veneen käsittely niinkään vaan nimenomaan samanaikainen navigointi ja muiden väistely. Etenkin, kun tiesin varsin hyvin, että tällaisena päivänä vesillä olisi muutama muukin. Hommat jakautuivat luontevasti niin, että minä olin pinnassa ja ystävä luki merikorttia. Yhdessä yritimme paikallistaa merkit ja kytätä muita veneitä. 



En ollut edes ymmärtänyt jännittää laiturista lähtöä, joten lähtötohinassa ja -jännityksessä irroittautuminen jäi suunnittelematta ja siitä oli tulla aikamoinen show. En ymmärtänyt laittaa kaasua päälle tarpeeksi ajoissa ja kääntää pinnaa voimakkaasti. Niinpä keula lähti painumaan juuri väärään suuntaan. Mies, joka oli tullut auttamaan lähdössä, varmaan piteli sydäntään laiturilla, kun minä nanosekunnin lamaantumisen ja minipaniikin jälkeen sain veneen onneksi kääntymään kapeassa satama-altaassa oikein päin ilman, että tuhosin omaa tai muiden omaisuutta. Oppitunti numero yksi: Suunnittele lähtö huolella ja tee Plan B. 


Kunhan pääsimme satamasta ulos, matka sujui ihan hyvin. Ajoimme suosiolla koneella ja ensimmäisenä olivat vuorossa eniten jännittämäni vedet Espoon, Lauttasaaren ja Helsingin keskustan edustalla. Tiedossa olisi kamala keppiviidakko ja todennäköisesti tsiljoona muutakin venettä. Yritin parhaani mukaan ajella vesiteiden säädösten mukaan ja väistää kaikkia, joita kuuluikin väistää. Pääni pyöri kuin väkkärällä, mutta silti voi olla, että pari venekuntaa tuli kohdattua väärin. Nöyrimmät anteeksipyyntöni heille! Pääpiirteittäin kaikki meni kuitenkin oikein hyvin, merkit löytyivät ja ne ajettiin oikein ja Stadin ristiaallokossakin vene pysyi käsissä. Laivakoira aiheutti sydämentykytyksiä lähtemällä kannelle hengailemaan juuri silloin kuin ei olisi kannattanut. Kaikki pysyivät kuitenkin veneessä koko legin ajan tippumatta. Onneksi! Oppitunti numero kaksi: Muista katsoa myös taakse useammin! 



Seuraava jännäpaikka olikin sitten Hevossalmen silta. Jouduimme odottelemaan avaamista vartin verran  ja sinä aikana ajelin pari ympyrää, kun en muutakaan keksinyt. Muitakin odottajia oli tosi paljon ja syke oli varmasti lähellä maksimia, kun silta vihdoin aukesi ja lähdimme siitä läpi. Sillan alla oli nimittäin yllättävän kova virtaus. Iiik! Sillan jälkeen saatoin hengähtää. Omasta mielestäni pahin oli ohi, liikennettä oli huomattavasti vähemmän ja väylät selkeämpiä. Hyvä me! Loppumatkasta saattoikin siis jutella jo muutakin kuin akuuttiin merenkulkuun liittyviä juttuja. Rantautuminen sujui huomattavasti tyylikkäämmin kuin laiturista lähtö, vaikka tuuli painoikin meitä jonkin verran. 


Laivakoira oli kai spennannut ihan yhtä paljon kaikkea, koska ihan lopussa siltä pääsi kannelle pissa. Taitavasti koira kyllä aisti jännitykseni ja epävarmuuteni, koska se pelkäsi vähän koko matkan ajan ja hälisi paljon enemmän kuin yleensä. Taisi olla raukka vielä emäntäänsä huojentuneempi, kun köydet olivat vihdoin turvallisesti kiinni. 


Kun köydet olivat kiinni, saatoin kiinnittää huomiota esteettisiin seikkoihin. Olin matkalla nähnyt paljon koivuin koristeltuja veneitä, jotka näyttivät mielestäni hauskoilta. Koivunoksat piti siis saada Båtiinkiin. Illan emäntä lähti urhoollisesti kirves kädessä koivikkoon, hyttysten sekaan, vihta-/vastatarvikkeita hakemaan ja minäkin pääsin osingoille. 


Olavi Virta säesti juhannustoimintaa. 


Kaiken kaikkiaan siirrosta jäi ihan positiivinen mieli. En nyt aivan heti lähtisi uudelleen samaan - ensin pitää toipua tästä. Satamaepisodi naurattaa jo ja nytpä ainakin muistan aina tästä eteen päin tehdä huolellisen lähtösuunnitelman. Väistämissääntöjä voi toki aina kertailla, mutta ottaen huomioon ekakertalaisuuden ja muiden veneiden määrän pärjäsimme mielestäni hienosti. Annan itselleni suorituksesta seiskapuolikkaan. Gastini saa täyden kympin. 

Opinkappale numero kolme: Näköjään minäkin pystyn kipparoimaan venettä. Enpä olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut! 

Translation: It was midsummer last weekend and I took our boat out without my hubby. It was so scary but I survived!

59 kommenttia:

  1. Hyvä Norppa!! Rohkea rokan syö. Toivottavasti teillä oli yhtä ihana juhannus kuin meillä Ahvenanmaalla. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ja kiitos! Meillä oli vähän sellainen "logistinen painajainen" -henkinen juhannus, johon oli osallisena kolme venettä ja kaksi autoa, mutta hauskaa oli kyllä. :) Pitää tulla seuraavaksi lukemaan teidän juhannuksesta ihanissa maisemissa.

      Poista
  2. Olit todella reipas! Olen joutunut lähes samankaltaiseen tilanteeseen itse, joten pystyn kuvittelemaan jännityksen tilasi. Varmasti menee seuraavalla kerralla helpommin, eikä tarvitse enää jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin luulen, että ensi kerralla on jo helpompaa, varsinkin kun olen saanut nyt kypsytellä retken antia ja oppeja. :)

      Poista
  3. Loistavaa, upeaa! Olet reipas ja "tosi roudari"!

    Mama L, ylpeänä!

    VastaaPoista
  4. Hienosti selvisit ja mikä tärkeintä: uskalsit yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meillä naisilla tämä uskalluspuoli on usein just se, josta jää kiinni. Ei ne miehetkään nimittäin varmasti ekalla kerralla mitään ässiä ole. :)

      Poista
  5. Tämä oli kuin kirjaa olisi lukenut ja lopussa kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, hyvä jos jännitys pysyi loppuun saakka. :D

      Poista
  6. Hieno suoritus! Onnittelut siitä.

    VastaaPoista
  7. Mihin asti purjehdit, jos saa kysyä ja millainen tuuli oli rannassa lähtiessä? Mä olen ollut kerran purjeveneessä ja nyt luen Suurta purjehdus kirjaa... Kirjassa selitettiin, että pitäisi osata katsoa tuulet rannassa, tuntuu monimutkaiselta. Vene on hankinnassa. Mies on käynyt purjehduskurssin. Ennen kirjaa olin kovin luottavainen, mutta nyt suorastaan hirvittää. Onko se niin märkää puuhaa, mitä sanotaan. Kastuitko? Sori tyhmät kysymykset. Onnittelut kipparille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mentiin koneella koko matka, ystävämme ei ole purjehdusihmisiä ja sitten olisi tullut mulle jo liikaa liikkuvia osia, jos olisi pitänyt skuuttaillakin samalla. :) Totta kai tuulet kannattaa ja pitääkin katsoa etukäteen, että mistä ja kuinka kovaa, mutta satamat ovat usein suojaisia ja niinpä niidne tuuliolosuhteet eivät kerro juuri mitään siitä, mitä merellä sitten on. :) Me katsotaan säätiedot etukäteen, mutta tehdään purjehduspäätökset sitten kuitenkin vasta, kun nähdään, mistä tuuli tulee ja kuinka kovaa, kun ollaan päästy satamasta pois. :) Märkää on joskus, jos kryssitään ja on aallokkoa, mutta ei se aina ole. Nyt en kastunut, koska aallokkoa ei juurikaan ollut. Kysymykset ei ole yhtään tyhmiä! :)

      Purjehdus tuntuu musta teoriassa ja kirjoissa toooosi monimutkaiselta, mutta musta ne sellaiset ihan perustaidot oppii yllättävän nopeasti, mutta se vaatii ehdottomasti käytännön harjoitusta. Hienouksia voi oppia loppuelämänsä, mutta alkuun pääsee kyllä pian. Paljon tsemppiä sinulle ja muista tulla kertomaan, miten edistyt! :)

      Poista
  8. Hienoa, tunnelma välittyi ja huomaa, että olet todella ylittänyt itsesi. Helsingin edusta ei todellakaan ole niitä helpoimpia. Muistan aikanaan kun vanhempani vielä yli seitsemänkymppisinä matkasivat Emäsalosta Tammisaareen niin äiti piirsi lyijykynäviivaa merikorttiin että pysyisivät reitillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siltä se juuri tuntui, itsensä ylittämiseltä. :)

      Nykyään tuo GPS on kyllä hyvä apu, sunnuntaina kun jouduttiin ihan hernerokkasumuun yhtäkkiä, niin oli kyllä kullanarvoinen kapistus!

      Poista
  9. Wau mitä itsensä voittamista! Sinä luot rohkeutta meihin muihinkin :)

    -Merituuli

    VastaaPoista
  10. Hienosti hoidettu. Se on ihan eri homma ottaa vene vastuulleen kuin olla vaan miehistönä. Sattui minunkin vaimolleni viime kesänä, että ei antanut riittävästi tilaa kryssivälle veneelle. Toisen veneen vanhempi kippari näytti kuitenkin ihan ymmärtäväiseltä kun huomasi että blondi pinnassa :D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se vastuu painaa! Tässäkin tilanteessa minä olin se, joka tunsi tietysti veneen paremmin, vaikka ystävä olikin kokenut navigoija. Ja mä huomaan, että mun on vaikeaa muualla kuin töissä ns. johtaa tilannetta ja sanoa, että tee niin tai näin vaan pitää kauheasti pehmennellä kaikkea. Mä huomasin kryssijät ja ne meni ihan hyvin, mutta taakse olis pitänyt kyllä muistaa katsoa useammin. Miten se meinaakin unohtua... Ja joo, mä luulen, että monelta saa tällä tukalla ymmärrystä. :D

      Poista
  11. Minä annan sinulle kympin rohkeudesta! Näin se vain on, että tietyssä vaiheessa, kun teoriaoppeja on tarpeeksi ei vaadita enää kuin rohkeutta. Tekemäällä oppii! Juhannuksena peruuttelin venettämme septitankin tyhjennys laiturista (kylkikiinnitys) pois. Takana oli luonnollisesti isompi vene myös kylkikiinnityksessä. Tuuli painoi meitä laituriin. Kyllä siinäkin pulssi kohosi, kun mietti osuuko keula laituriin vai kylki takana olevaan veneeseen. Kumpaankaan ei osunut. Analysoin tilannetta ja vaaroja mieheni kanssa jälkeenpäin paperilla. Päivän oppi oli, että kaasua saisi laittaa kovalla tuulella hieman enemmän, niin tuulen vaikutus ei olisi niin suuri.
    Voi ihana laivakoira ja sen retkijännitys ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kympistä, idoli! :) Rohkeus on varmaan just nimenomaan se ongelma, joku mies ei olisi tässä vaiheessa miettinyt pätkän vertaa, että uskaltaako vai ei. Niin se vain on, että tässä vaiheessa vain tekemällä oppii. Jännä tilanne sullakin!

      Poista
  12. Nyt ihan heti kättelyssä nostan sinulle hattua ja kannustan muitakin "yleensä gasteina" toimivia tarttumaan pinnaan ja kipparoimaan pari kertaa kesässä. Joo tiedän, "työnjako on vain nyt tällainen", mutta kun se tositilanne tulee, niin on syytä osata kääntää vene kohti hukkuvaa.
    Ja nyt kun olen paasannut, voin kertoa, että olen ihan tosi kateellinen! Eipä tule tehtyä tuota jos ei ole ns. pakko. Mutta tänä kesänä "luuska" (Lady Grace, ladygrase.blogspot.com) saa taas kokea gastin kipparoimisen, kuten joka kesä. Minun pahin juttu on juuri nuo rannasta lähdöt ja tulot. Väistämiset ja keppiviidakko on ok, olenhan pinnassa lähes joka kerta ja melkein enemmän kuin kippari (koska muuten minulla tulee huono olo! :)), mutta rantautuminen... jännittää aina, vaikka sitä on kokeiltu kerran jos toisenkin. Olen liian nyhverö! Kyllä tämä kuitenkin tästä ja nyhverökin voittaa itsensä. Opinhan olemaan pelkäämättä autolla ajamista jo noin kymmenen kortillisen vuoden jälkeen. Veneily ottanee siihen toiset kymmenen päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekasta kappaleesta sanasta sanaan samaa mieltä. :) Täydellisesti ei tarvitse osata, mutta kyllä hätätilanteen sattuessa pitää osata toimia. :)

      Mulla menee väistämisestä, ohjaamisesta ja keppiviidakosta kaksi kolmesta, mutta kaikki kolme alkaa olla stressaavaa, jos pitäisi vielä pysyä kartallakin. NO, toisaalta huomaan tässä jo edistystä parin viimeisen vuoden aikana, joten ajattelen, että parin vuoden päästä ei tunnu enää yhtään vaikealta. :)

      Poista
  13. Jännitys oli tekstinkin läpi käsinkosketeltava. Go Norppa!

    VastaaPoista
  14. Upeeta! Mua jännitti jo ihan tuota lukiessakin, itse en olis ikuna uskaltautunut moiseen. Oot guru!

    Ripi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitti! Pakko on paras muusa. ;)

      Poista
  15. Oi kuinka hienoa Norppa :)! Meillä tuppaa tuo roolijako olemaan toistaiseksi se perinteinen, eli mies hoitaa veneen ja minä lapset. Olen käynyt laivurikurssit, mutta kyllä se teoria ja käytäntö on kuitenkin ihan eri asia... Kyllä minäkin varmasti opettelen noita käytännön venejuttujakin vielä lisää, mutta ainakin tämä kesä mennään näin. Kun on saanut kaikki sisähommat tehtyä ja piltit päiväunille, ei kerta kaikkiaan into riitä alkaa saman tien opetella veneasioita, vaan on ihan pakko hetki hengähtää. Mutta hei, olen minäkin tänä kesänä kerran ajanut veneen laituriin :) Lapset oli mummolassa ;)

    Muutenkin välillä kateellisena lueskelen, kuinka näppärästi te pääsette lähtemään reissuun - suunnilleen nappaatte vain eväskorin mukaan ja menoksi! Meillä roudattiin juhannuksen 3 vrk reissulle 6 ikea-kassillista sekalaista rompetta (vaatteet, lelut, lääkkeet, sadekamppeet, pyyhkeet, petivaatteet, you name it...) + varmaan 4 kassillista ruokaa. Ja kotiin lähti vastaavasti iso pyykkivuori, mm. märät lakanat takakajuutasta :( Onneksi loppukautta kohti veneen varustelutaso kasvaa ja yleensä riittää, kun ottaa vain käyttövaatteet ja paljon ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että oleta janut veneen laituriin! Pääsisitteköhän joku kerta kaksistaan vielä veneilemään, niin saisit harjoitella rauhassa? Siitä tulee nimittäin itsellekin tosi paljon kivempi ja varmempi olo, kun vähän osaa. :)

      Kyllä sitä kamaa meilläkin välillä on, mutta ollaan kyllä myös aika spontaaneja luonteita. Meillä kun ei kesällä yleensä ole vapaapäiviä mitenkään kovin ruhtinaallisesti yhdessä, niin ollaan opittu tekemään nopeita lähtöjä hetken mielijohteesta aina kun tilaisuus tulee. Veneelläkin on aika hyvät varustelut juuri siksi, että voisi mennä nopsaan. Mutta tietty lasten kanssa on eri juttu. Heidän kanssaan tulee sitten toisenlaisia elämyksiä. :)

      Poista
  16. Mä oon niiiiin ylpee susta! Ja hei, jos kaikki olis menny kuin oppikirjasta ei se olis ollut moinen juhannusseikkailu jonka todennäköisesti muistat elämäsi loppuun saakka. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Mieskin on ollu susta varppina ylpeä! :)
    Kuvat taas huippis Norppa kamaa ja laivakoira saa tsempit myös.
    Hyvä tytöt! :) rohkeita olette molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! :) Se on ihan totta, että tässä jäi nyt vähän oppimisen kannalta pureksittavaa ja todellakin muistan tästä eteenpäin aina lähtiessä sen kaasun! :D

      Poista
  17. Hienoa Norppa, kyllä susta vielä kapteeni tulee ;) Meillähän minä ohjaan silloin kun nostetaan purjeet mutta muuten mies kyllä paljon ohjaa, nyt juhannusreissulla venettä ohjasi myös meidän tytär, jolta sujuikin isänsä kanssa yhteistyö tosi hyvin. Viinivinkistä haluaisin vielä kiittää, hyvää se oli, sääli vaan ettei pahviin saa poreita mukaan, niitä se ehkä ois vielä kaivannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa vähän sama, että olen paljon pinnassa, kun ollaan muualla kuin satamassa. :) Mutta kyllä se tästä, meistä molemmista tulee vielä kapteeneita. :)

      Olepas hyvä vain viinivinkistä ja mäkin jään odottelemaan hanapakkausskumppaa! :D

      Poista
  18. Hieno suoritus! Eipä aikaakaan, kun kipparoit naispurjehdusta ihan suvereenisti! Mun tän kesän jännäpaikka on itsesiheutettu rantautumishaaste. Kun en pysty hyppäämään niin on pakko olla ruorissa. Toistaiseksi ollaan selvitty aivan kohtuullisesti, mitä nyt kerran tussahti vähän laituriin.... Pakko on paras muusa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, one of these days... :D Oijoi, tsemppiä loppukesälle, hyvin se menee! :)

      Poista
  19. ai miten niin, mikset pystyisi. Purjehdus ei ole sukupuolikysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään ole, mä epäröin siksi, etten pidä itseäni kovin kokeneena merenkulkijana. Mähän menin purjeveneeseen ekaa kertaa vasta reilut kaksi vuotta sitten, kun Båt tuli meille. :)

      Poista
  20. "Näköjään minäkin pystyn kipparoimaan venettä." ja mikset pystyisi. Kysymys on taidon harjaannuttamisesta ja kehittämisestä. Hyvin se menee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja uskalluksesta! :D Mä huomaan, että olen tooooosi kriittinen itseäni kohtaan. Pitäisi ottaa uudeksi motoksi, että better done than perfect. :)

      Poista
  21. Hyvähyvä!
    Nyt vaan mahdollisimman pian uutta kipparointia putkeen, niin kynnykset alkaa madaltua. Eikö se niin mene ihan minkä vaan asian opettelussa. Iskee kiinni hommaan aina vaan uudestaan ja uudestaan, eikä anna hirvityksen voittaa. Kokemus siitä, että hallitsee oman pelkonsa eikä pelko olekaan se, joka vie naista (ja pystyy jopa toimimaan) on mahtava. Mulla ei tosin tuota kokemeusta ole purjehduksesta, vaan laskuvarjohypyn puolelta :) Kyllä me naiset pystytään, kun halutaan!

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kynnyksen madallusta kyllä vielä tarvitaan! :) Mä luulen, että meillä naisilla on nimenomaan kyse nimenomaan uskaltamisesta, eikä osaamisesta. :)

      Poista
  22. Go Norppa! Pari kesää, niin jo ihmettelet, mitä oikein jännititkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No niinpä, nythän jo mun ekan kesän pelko koskea koko pinnaan tuntuu jo ihan kaukaiselta. :)

      Poista
  23. Hienoa! Koira on varmasti imenyt kaiken jännän itseensä ja siksi jännäpissa. Helsingin edusta on aika jännä ja kuumottava. Hevossalmesta puhumattakaan - ensi kerralla ulkoväylää ;) Itse toivon venettä, jossa olisi keskimoottori, sitten voisi alkaa oikeasti harjoitella. Niin kauan kuin vain perätuuppari apuna, niin manooverit jää suosiolla siipalle - en yksikertaisesti yletä sekä pinnaan, että moottoriin yhtäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama perämoottorin kanssa. Ne ratkaisut ei ole meille lyhyille ihmisille! :)

      Poista
  24. Rispectit! Hatunnosto myös miehellesi. Miehet harvemmin ovat kovin hyviä luottamaan vaimoon tietyissä kysymyksissä, kuten veneily ilman heitä.

    VastaaPoista
  25. Kiitti! Mun mies kyllä luottaa muhun ja sanoi koko ajan, että varmasti menee hienosti. Taisi hetken katua sanojaan siinä laiturilla, mutta peitti sen hienosti. :D

    VastaaPoista
  26. Hienosti klaarattu miniseikkailu ja kaiken kaikkiaan mahtava urakehitys purjehtijana parissa vuodessa! Uskon että vaati vähän rohkeuden keräämistä, mutta juuri tuolla tavalla mukavuusalueitaan ylittämällä ja tapahtumia reflektoimalla oppii :)

    *nostaa kunnioittavasti purjehduslippistään*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! En olisi tätä kyllä silloin alussa uskonut, ajattelin tämän hetken koittavan vasta paljon myöhemmin. :)

      Ja kyllä, se vaatii just sitä mukavuusalueelta poistumista, joka on niin ihanankamalanpelottavaa.

      Poista
  27. Jännittävä kertomus mutta hieno suoritus! Vau!!

    VastaaPoista
  28. Bien fait! Hienosti olet pärjännyt! Me palattiin just Iniöstä :)

    Amelie

    VastaaPoista
  29. Tämäpä kiva kirjoitus! Onnittelut onnistuneesta meriretkestä. Ehkä seuraavalla kerralla purjeetkin nousevat mastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti, jos seuraava gasti on purjehdusihmisiä! :)

      Poista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!