Merielämää




Viime viikon erään postauksen kommenttiboksissa tuli niin paljon kysymyksiä elämästä merellä, että päätin koota vastaukset omaksi postaukseksi. Ehkä vastaukset kiinnostavat muitakin. 


1. Miten purjehdusreissulle pakkaaminen poikkeaa muusta pakkaamisesta? Siis henkilökohtaisen tavaran osalta.

Suurin ero on varmasti se, että tavaraa otetaan mukaan vähemmän. Säilytystilaa ei veneellä ole ainakaan liikaa ja toisaalta meillä on veneellä vakiovarustuksessa iso kasa lämpimiä vaatteita, perushygieniatarvikkeet, kumpparit ja sadeasut. Pyrin pakkaamaan niin, että alaosia on pidemmällä reissulla pari ja yläosia noin viikon tarpeiksi. Yhden tai kahden yön reissuilla otan retkipäivien verran puhtaita alusvaatteita ja yläosia. Minulla on veneellä kumisaappaat ja UGGit, joten pakattaviksi kengiksi riittävät ne, jotka ovat jalassa lähtiessä. 


2. Meikkaatko merellä?

Yleisesti ottaen en. Joskus, jos lähdemme ihan vain päiväpurjehdukselle tarkoituksenamme käydä jossain syömässä, saatan meikata, mutta muuten en. Meikkipussi on kyllä ollut lomareissuillakin mukana sen varalta, että tulisi tarve saada itsestään vähän edustavampi, mutta tähän mennessä se on aina tullut koskemattomana takaisin. 







3. Peseytyminen pitkällä purjehduksella?

Yritämme katsoa satamat niin, että pääsisimme saunaan ainakin joka toinen päivä. Pikkuveneessämme ei ole sen kummempia peseytymismahdollisuuksia, isoissa veneissähän on suihkut. Erilaiset savetit ja käsidesit ovat tosi käteviä pitkillä purjehduksilla. Minua ei haittaa peseytyä merivedellä ja usein se onkin ainoa vaihtoehto saariston saunoissa. Sitten, kun satumme kunnon palvelusatamaan, jossa on suihkut, peseydyn kyllä pitkään ja hartaasti! Se kannattaa hyväksyä, että juoksevaa vettä ei läheskään aina ole saatavilla, eikä välttämättä edes makeaa vettä. Hiuksiin suihkuttelen kuivasampoota tarpeen mukaan. 



4. Voisitko seuraavan pitkän purjehduksen aikana, eli kun loma alkaa pitää ruokapäiväkirjaa? 

Aion pitää kesälomalla myös vähän lomaa blogista, joten mitään reaaliaikaista ruokapäiväkirjaa ei tule, mutta toki voin ennen ja jälkeen loman postailla jotain sen tyyppisiä postauksia. Tyypillisesti syömme kolme isompaa ateriaa päivässä ja välipaloja tarpeen mukaan. Aamupala, lounas ja illallinen ovat tukevia, jotta niillä jaksaa pitkään. Jos keli sallii, syömme lounaan vauhdissa ja illallisen sitten, kun olemme päässeet satamaan. 




5. Ja laittaa välillä reseptejä, mitkä on hyviä veneellä?

Laitamme veneellä aika yksinkertaisia ruokia. Keitämme mielellämme uusia perunoita kalan kanssa. Satamista yritämme aina saada tuoretta savukalaa, se on lempiherkkua. Harrastamme myös grilliruokia, koska monista satamista löytyy grillipaikka. Useimmiten grillaamme vihanneksia joko kanan tai lihan kanssa. Grillattavat marinoidaan yleensä oliiviöljy-yrtti-valkosipulimarinadissa. Salaatteja laitetaan paljon ja keitetty kananmuna on ykkösjuttu. Se antaa ruokaisuutta aamupalaan ja on erinomainen välipala. Lisäksi veneellä on kuivamuonaa, kuten tonnikalaa, hernekeittoa ja pussipastoja ja sensellaista, jos tuoreita juttuja ei ole saatavilla. Helppo ja nopea matkaruoka on keittää paketillinen tuoreravioleja ja sekoittaa siihen purkillinen tuorejuustoa. Tonnikala sopii sekaan myös. Päälle vain rouhaisu mustapippuria, se on siinä. Venesalaatteihin kätevimpiä ovat ne pienet fetapakkaukset, joissa on mukana oliiveja, kuivattuja tomaatteja tms ja minimozzarellat sekä kirsikkatomaatit. Joskus pilkkomisen kanssa ovi nimittäin olla vähän niin ja näin. Suosittelen lämpimästi kirjaa nimeltä Merikokin Messissä, siinä on paljon hyviä ruokavinkkejä merelle. 

6. Marjastatko tai sienestätkö ikinä purjehdusreissuilla? Entäs onkiminen? 

Kerran olemme käyneet marjassa. Periaatteessa voisimme ihan hyvin mennäkin, jos sopivat apajat sattuisivat kohdalle. Onkimisen jätän suosiolla muille!



7. Purjehtijan (esim. avioparin) päiväbudjetti? Tuleeko veneellä olo kalliiksi? 

Palvelusatamissa tietysti menee enemmän rahaa, koska niissä on satamamaksut ja usein tulee sitten syötyä ravintoloissakin, jos hyviä sattuu kohdalle. Luonnonsatamissa sitten tilanne on päinvastainen, ei ole mitään, mihin rahaa menisi. Me emme pikkuveneemme kanssa ole riippuvaisia sähköstä, joten meidän tarvitsee mennä palvelusatamiin harvemmin. Saunat maksavat tietysti jonkin verran, tavallisesti 10-30 euroa, palvelusatamissa peseytymismahdollisuus sisältyy yleensä satamamaksuun. Rahaa menee varmasti vähemmän kuin vaikka kaupunkilomalla tai etelänmatkalla, mutta tietysti veneeseen liittyy aina x määrä kustannuksia noin muuten. Emme ole laskeneet mitään tarkkaa päiväbudjettia. Mikään ilmainen harrastus purjehdus ei ole, vanha vitsi kylmässä suihkussa seisomisesta ja satasten repimisestä pitää kyllä paikkansa. Silti sanoisin, että kolmen viikon purjehdusloma on varmasti edullisempi kuin esimerkiksi kolmen viikon ulkomaanmatka. Paljon riippuu tietysti valittavista satamista ja siitä, laittaako ruuat itse. 


8. Joutuuko paljon syömään ravintoloissa ja tuskastuttaako kauppojen etäisyys ja pienet tilat säilyttää ruokaa? 

En ole ajatellut, että ravintoloissa syöminen olisi jotenkin joutumista, koska minusta on välillä kivaa mennä valmiiseen pöytään. Sanoisin, että ravintoloissa syömme alle puolet reissun aterioista. Kauppoja on saaristossa ihan kohtuullisen hyvin, joten ei tuskastuta. Tilat ovat, mitä ne ovat, turhaa niistäkään on ottaa mitään kierroksia. Aina olemme saaneet ruokaa kyytiin riittävästi ja kertaakaan emme ole olleet kuolemassa nälkään. Suunnittelu on tietysti tärkeää ja sen seuraaminen aktiivisesti, mitä seuraavan parin päivän sisällä pitää hankkia. 




9. Miten pursiseurojen venepaikkoja haetaan? Millainen valintaprosessi on? Mitä jäsenyys edellyttää ts. onko erityisiä velvotteita?

Meidän seurassamme ainakin täytettiin hakulomake, johon tarvittiin kaksi suosittelijaa samasta kerhosta. Sitten muutaman viikon päästä tuli kotiin tervetuloa jäseneksi -kirje (ja hiton iso lasku :D). Meidän seurassamme on sellaisia velvoitteita, että jos on pitää venettään kerhon laiturissa, pitää tehdä yksi vahtivuoro / kesä. Muuten jäsenyys edellyttää kai lähinnä vuosittaisen laskun maksamista. Muista seuroista en osaa sanoa. 

10. Oletteko tutustuneen vesillä paljon uusiin ihmisiin? 

Emme oikeastaan. Toki laiturinaapureiden kanssa tulee juteltua ja pari kertaa olemme istuneet iltaa mukavien ihmisten kanssa, mutta aika paljon olemme omissa oloissamme varsinkin palvelusatamissa. Me kun liikumme niin paljon sesonkien ulkopuolella, niin olemme usein jopa aivan yksin varsinkin luonnonsatamissa. Itse asiassa olisi ihan hauskaa, jos olisi purjehduskavereita, joiden kanssa tehdä retkiä! Toisaalta viihdymme erinomaisesti kolmistaankin. Minun työni on niin sosiaalista, että usein jopa nautin vastapainoksi siitä, ettei tarvitse seurustella kenenkään kanssa vaan saa olla möllöttää ihan vain omalla jengillä. Uskon, että varsinkin huippusesonkien aikana sitä tutustuisi helpostikin uusiin ihmisiin ja kaikki tapaamamme purjehtijat ovat olleet todella mukavaa porukkaa, joten noin yleisesti luulen, että muilla on toisin ja uusia ystäviä löytyy venepiireistä iisisti. 

Toivottavasti tästä oli hyötyä! Ja saa toki kysyä lisääkin, yritän vastata parhaani mukaan. Hyviä tuulia kaikille!

Translation: I was answering lots of questions asked by readers. They cover mostly sailing in the Finnish archipelago. If you want some answers in English, feel free to ask!

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Täällä myös suunnitellaan veneen ostoa(Lue, mieheni on lähes jo tekemässä kauppoja yhdestä melko upeasta yksilöstä). Itse en ole niin kovin innoissani, koska liikun työni puolesta paljon ulkomailla ja nautin ulkomaanmatkailusta myös vapaa-ajalla. Mietityttää, että onko meillä sitten kuitenkaan aikaa purjehtimiseen! :D

    Aurinkoisia kelejä!

    t. Born Grown

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa purjehdukseen kyllä tarvitaan. Mua ei saisi vapaa-ajalla kesäisin millään pois Suomesta, joten meille tämä on ollu ihan täydellinen kesänviettotapa. Ymmärrän kyllä tuon dilemman, kun ei sitä vapaa-aikaa muutenkaan noin niin kuin liikoja ole ja maailmassa on kamalasti kivoja juttuja, joita tekisi mieli tehdä...

      Aurinkoa sinne kans, nythän kelikin lähti taas paranemaan! :)

      Poista
  2. perunanpesuvinkki veneilijöille/mökkeilijöille/kotiinkin: uudet perunat sellaiseen isoon muovilangasta kudottuun sipulipussiin (sellainen siis missä niitä sipuleita myydään kaupassa, iso koko), huljuttelua järvessä pari minuuttia, tuloksena puhtaat ja kuorettomat perunat! :)

    VastaaPoista
  3. meillä itse on hieman suurempi purkkari ja ollut jo useamman vuoden! suosittelemme, niin rentouttavaa purjehtiminen ja merellä olo muutenkin on (: Olisi kiinnostava saada vähän lisätietoa pienemmistä veneistä, minkälainen teidän "sisustuksenne" pentri jne on? oletteko löytäneet sellaista karttamaista kuvaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merellä olo on ihaninta. :) Mä voin seuraavalla venekerralla yrittää ottaa vähän havainnollistavampia kuvia. Meidän minipaatin pentteri on sellainen ulos vedettävä malli ja vessa on keulapiikissä yhden patjan alla. Eli tosi kompaktiin muotoon on puristettu kaikki. Kaikki aina ihmettelee, että tuollako me veivataan kesäisin kolme viikkoa putkeen, mihin me nauretaan, että tällä. :D

      Näissä postauksissa näkyy sisustusta ehkä vähän paremmin:
      http://skiglari-norppa.blogspot.fi/2013/02/metrikuumeen-oireita.html
      http://skiglari-norppa.blogspot.fi/2012/06/katkos-idyllissa.html

      Poista
    2. Juu kaikki on kyllä erittäin kompaktia ja välillä tuntuu kotona ollessakin että miksi kotona tarvitsee niin hirveästi tilaa ja mikään ei mukamas mahdu mihinkään vaikka veneessä on paaaaaljon vähemmän neliöitä ja kuitenkin kaikki tarpeellinen.

      Hah, olette käyneet ihan samoissa paikoissa kuin me ja vieläpä kotisatamassamme!:D kyllä tämä maailma on pieni, ei voi muuta todeta

      Poista
  4. Margareta Diedrichsin kirjassa Venekesä on paljon hyviä reseptejä jne vinkkejä veneessä ruokailuun, ruuansäilytykseen ym. ym. Olisin erittäin kiinnostunut myös tarkemmasta postauksesta veneruokailuun liittyen. Meillä kesän purjehdusloman suosikiksi nousi avokadopasta. Se on yllättävän kätevä ruoka veneessä. Yrtit löytyivät yrttilaatikosta, juustot säilyivät jääkaapissa ja lähes joka puolelta löytyi avokadoja, jotka mukavasti kypsyivät pari päivää ostamisen jälkeen, joten ruuan saattoi tehdä useamman päivän kauppatauon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokadopasta tosiaan voisi toimia tosi hyvin veneellä! Kiitos vinkistä, siis ja kirjavinkistä myös. :)

      Mä voisin yrittää kuvata reissussa tarkempia ruokapostauksia varten kuvia varastoon ja tehdä postauksia sitten. Varoitan tosin, että mä olen hyvin huono noudattamaan reseptejä vaan vedän aika usein ihan fiilispohjalla, enkä muista mitään määriä jälkeen päin... :D

      Poista
  5. Mulle on jäänyt hyvin mieleen ekan kauden vuosikymmeniä purjehtineen telakkanaapurin ajatus veneestä, että veneelle menemisen pitää olla mukavaa, ei pakko tai velvollisuus. Siksi veneellä oleskelunkin suhteen on hyvä miettiä, mitä eniten veneilyltä kaipaa. Itselle on tärkeää se, että näen merta, opin pikkuhiljaa uutta, saan olla irti "maaelämästä" ja saan olla ukkelini kanssa kaksin. Seuratoiminta jne. on toisille todella tärkeää, meille kuitenkin tuo meri ja vene itsessään on tärkeintä. Reissujen valmistelussa on tärkeintä se, että matka etenee suotuisissa tuulissa. Liian tarkat suunnitelmat reiteistä ja etapeista on meille osoittautuneet turhiksi.

    Pakkaamisessa on itselle just tärkeää se, että tilaa ei ole loputtomiin ja toisaalta turvallisuudenkin takia pitää olla riittävät varusteet, jos (ja kun) keli muuttuu. Sortseissa purjehtiminen on mahtavaa, mutta usein pitää olla myös riittävästi kuivia vaihtovaatteita ja kunnon vettä pitävät varusteet. Mutta aika nopeasti oppii kikkailemaan sillä, että on "etenemisvehkeet" erikseen, ja kun on rantauduttu, niin sitten pesujen jälkeen jotain vähän siistimpää ja ihmisten ilmoille sopivampaa. Mukavat ja konstailemattomat vaatteet ovat parhaimpia ja ehostautumiseksi riittää usein hiusten harjaus ja pipon poisto ;). Venettä on kiva sisustaa, mutta itsekin olen vienyt jo paljon tavaroita (tyynyjä :D) poispäin, kun ne ovat vain tiellä.

    Ruoanlaitto veneessä on erittäin tehokasta - turhia askeleita ei juuri tarvitse ottaa, mutta tietty laskutilan ja muun palapelileikin kanssa pitää vähän treenailla, että homma alkaa sujua. Me olemme olleet kolme ekaa kautta pelkkien kylmälaukkujen varassa ja siinä on omat taktiikkansa. Tänä kesänä meillä oli käytössä reissussa Waecon kompressorijääkaappi ja se kyllä helpotti hirmuisesti ruokasuunnittelua. Mekin tykkäämme tehdä ruokaa tuoreista aineksista ja purkkiruokavarastot ovat tosiaankin vain hätämuonana, jos keli pakottaa olemaan pidempään jossain jumissa. Usein varaamme mukaan esim. karitsan fileitä (namimpaa kuin nauta), niistä saa herkkuaterian helposti kun kylkeen laittaa uusia pottuja ja kukka/parsakaalia. Toissakesänä teimme ahkerasti myös ribsejä. Ensin keittää ribsit ja sitten ottaa vaan pannussa tai grillissä pinnan. Aamiaisen pitää aina olla tanakka - leipää, hedelmää, joskus pekonia, munia jne. - nälkäisenä ei saa lähteä vesille. Liikkuva lounas saattaa olla kuppi kuumaa, siemeniä ja/tai pähkinöitä, leipää ja tuoremehua. Ravintolassa syöminen on ehdottoman mukavaa vaihtelua ja tekee sitä lomatunnelmaa. Ulkomaisten veneilijöiden olen nähnyt tekevän sitäkin, että esim. kun tulevat Helsinkiin, niin menevätkin pariksi yöksi hotelliin. Kellumaton sänky voi tehdä välillä terää, jos reissu on pitkä.

    Lyhyille reissuille ei juuri hirveitä tarvitse - silloin voi nukkuakin vaikka makuupussissa, pitkillä reissuilla arvostan oikeita peittoja ja lakanoita.

    Tämän kesän pitkä reissu on jo ihana muisto takana päin, mutta onneksi viikonloppukautta vielä riittää ja olen alkanut haaveilla syyslomaviikosta Kroatiassa vuokrapaatilla...

    VastaaPoista
  6. Kiva lukea itselle niin vieraasta, mutta mielenkiintoisesta aiheesta. Purjehtimaan pääsy on ollut vuosia yksi haaveeni. Ei varmaan mahdoton toteuttaa, mutta antaa vielä odotella. Tosin siinä nyt saisi vaan murusen siitä, mitä on omistaa vene, mutta kuitenkin :) Kuulostaa kyllä ihan unelmalta teidän seilailut ja reissut, vaikka uskon, että ilmaista se ei ole.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)