Norpan keittiö on veneen sydän




Pentteri on Båtissa huippukätevä. Se on nimittäin ulosvedettävä. Tässä pentteri on ulos vedettynä. Nostan istuintyynyn viereisen päälle siksi aikaa, kun keittiötä tarvitaan. Kun kahvinkeitto tai ruuanlaitto on ohi, saamme taas lisää tilaa salonkiin. Varsinaista jääkaappia pentterissä ei ole vaan meillä on kylmäboksi paaran puolella olevassa pikku kolossa.

Jättäkää huomiotta ruma sähköjohto alemmassa (ankeassa) kuvassa, latasimme akkua samalla kun minä napsin kuvia.

Tämä päivä meni purjehduskurssilla. Tänään harjoiteltiin eniten jiippejä ja vendoja ja ihan vain sitä ajamista. Huomaan olevani gastina itsevarma ja minulla on sellainen tunne, että kaikki sujuu hyvin. Sitten, kun pitää itse olla pinnassa ja antaa komentoja, olen tyystin hukassa. Rantautuminen ja laiturista pois ajo jännittävät eniten. En tiedä miksi olen niin jäässä veneen käsittelystä. Nautin purjehduksesta suunnattomasti, kun saan puuhailla purjeiden ja köysien parissa ja hyppääjän roolikin on ihan mieluinen, mutta pinnaan koskeminen suorastaan ahdistaa, jos tuulee vähänkään enempää. Minun ajaessani sopiva matkavauhti olisi ehkä kaksi solmua. :D

Kommentit

  1. Been There :) Kävin itsekin aikanaan Balticin purjehduskurssin. Hilkka Kalervon hyvässä ohjauksessa varmuus ja itseluottamus omaan toimintaan kasvoivat huimasti. Tulihan sitä silloin ja tulee edelleenkin töpeksittyä omalla veneellä, mutta virheistä oppii, joskus kantapään kautta ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä mä uskon, että se varmuus sieltä vielä löytyy. Se vain vaatii useamman reissun ja tosiaankin niitä virheitä, mistä oppii.

    Niin, mähän se olenkin tosi hyvä sanomaan, kun en ole ikinä purjehtinut, mutta näin siis uskoisin :-).

    VastaaPoista
  3. Matti: Hilkka on kyllä aivan huippu! Mulle oli se oma jäätyminen tosi hyvä oppimisen paikka tänään. Tuli tosi upea tunne siitä itsensä voittamisesta. :)

    Mrs J.: Sulla oli ihan oikea sanoma, koska juuri noin kävi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)