On hetki, jolloin koira uinahtaa

Lähdimme retkelle työpaikan venekerhon saareen, joka on kotisatamastamme itään. Itätuuli tiesi kryssimistä, mutta niinpä sitä vain päästiin kuitenkin yli viittä solmua. Välillä tuli vettä niskaan sellaisella forzalla, että ehdin jo kiroilemaan ja miettimään, että tämän päivän dolce vita -kiintiö ei ihan meinannut täyttyä. Laivakoira muksahteli, kun ei käskyistä huolimatta malttanut pysyä sisällä vendojen ajan ja sitä kävi melkein jopa vähän sääliksi. Pidemmillä halsseilla se kyhjötti ihan märkänä raasuna sylissäni. Rohkeus ei valitettavasti kuulu Laivakoiran hyveisiin, vaikka se muuten reipas onkin. Pääsimme perille myöhään illalla ja saimme meidän kerhomme puolikkaan saaresta vain itsellemme, ketään muita ei ollut paikalla. Vaikka kello oli paljon, laitoimme saunan lämpeämään ja söimme kevyen illallisen viineineen odotellessamme. Pimeää ei meinannut olla ollenkaan, saunaan mennessämme puolenyön jälkeen oli ehkä hitusen pimeää, mutta kun palasimme ja olimme istuskelleet hetken, aurinko alkoi jo nousta. Mies ja Laivakoira kävivät uimassakin, minä en rohjennut. Minun talviturkkini lähtee yleensä vasta, kun (ja jos) veden lämpötila ylittää 23 astetta. ;)



Olimme siirtyneet poijuun yöksi, koska yöllä oli vielä jonkun verran aallokkoa juuri ärsyttävästä suunnasta. Aamun niinä tunteina, kun olisi pitänyt olla vielä unten mailla, heräilimme vähän väliä siihen, että poiju hakkasi veneen keulaan, kun tuulen suunta pyöri. Ei kun silmät ristissä ja yökkäreissä venettä siirtämään. Onneksi siirtomatka oli vain kymmenisen metriä ja yön aallokkokin oli mennyttä. Menimme takaisin nukkumaan ja heräsimme sopivampaan aikaan aivan kertakaikkisen upeaan aamuun. Koko päivä meni löhöillessä, ruokaa laitellessa, syödessä, laiturilla tiskaillessa, saaressa kävellessä ja Laivakoiralla vuoroin riekkuessa ja vuoroin nukkuessa. Sopiva nukkumapaikka löytyi auringosta ja purjepussin päältä.












Tälle päivälle oli ennustettu tuulta 14 m/s, mutta kun lähdimme matkaan, ei mistään sellaisesta ollut puhettakaan. Kymmenellä metrillä meni ehkä ennuste pieleen. :D Niinpä valitsimme keulapurjeeksi genoan, kun oli tarkoitus mennä koko matka myötätuulessakin. Pitkät housut piti kuitenkin laittaa jalkaan melkein heti, meri viilentää vielä niin paljon. Purjehdushousuni eli luukkuhousut (niissä on luukku vessassa käymistä varten) eli luukkikset ovat ehkä mukavimmat housut ikinä! Ne, raitapaita ja valkoiset Converset ovat niin tämän kesän look!




Laivakoira kekkuloi retkellä sydämensä kyllyydestä ja oli aivan veto veks paluumatkalla. Onneksi paluumatkalla tulimme leppeän slöörin voimin, eivätkä purjeet tai tuuli rapisseet yhtään, joten toinen sai nukkua levollisin mielin. Olisihan se ollut kamalaa, jos olisi kryssitty kotiinkin ja pieni olisi joutunut tulemaan tarkistamaan tilanteen joka vendan kohdalla! Nimittäin joka kerta, kun skuuttasimme tai muuten välppäsimme purjeiden kanssa, pieni uninen koira juoksi hädissään kannelle.