torstai 14. heinäkuuta 2011

LAIVAKOIRAN YÖVUORO JA KURSSIPÄIVÄ

Toissailtana säätiedotuksia katsellessamme huomasimme, että aamukymmeneksi sovitulle spinaakkerikurssille oli ennustettu ihan liian kovaa tuulta. Pikainen neuvottelu opemme kanssa paljasti aavistuksemme oikeiksi ja päädyimme lykkäämään kurssia illemalle. Kello oli vasta vähän yli kahdeksan ja kesäilta kauneimmillaan. Päätimme siis ottaa tilaisuudesta vaarin ja lähteä ex tempore -yöpurjehdukselle. Kasasimme nopeasti eväitä kassiin ja hyppäsimme autoon. Lähtövalmistelut sujuvat meillä nykyään aika nopsaan, joten kymmeneltä illalla meillä taisivat olla jo purjeetkin ylhäällä. Hämärissä on mukavaa mennä tuttuun paikkaan, joten suuntasimme taas työpaikan venekerhon saareen, se on juuri sopivan matkankin päässä.

Laivakoira menee yleensä jämptisti kello 22.30 nukkumaan, joten sillä oli vähän ihmeteltävää. Se pilkkikin sylissäni melkein koko matkan ja me saimme hyvät naurut toisen kustannuksella.





Öiseen aikaan vesillä ei juuri muita liikkunut. Vaikka juhannuksesta on jo pari viikkoa, niin vieläkin oli tosi valoisaa. Tuultakin oli ihan reippaasti ja pääsimme myötätuulessa parhaimmillamme kuutta solmua.



Oli ihan yö, kun saavuimme perille. Emme jaksaneet enää saunaan keskellä yötä vaan kasasimme nopean salaatin ja kävimme nukkumaan. Minun edellinen yöni oli mennyt ihan plörinäksi, kun ukkosti ja pelkäävä Laivakoira sekoili läähättäen ympäri kotia rauhoittuen vasta myöhään vaatekaappini huivihyllylle. Mies taas oli muuten väsynyt, joten oli ihanaa käydä nukkumaan Båtin kotoiseen kajuuttaan. Aamulla lämmitimme sitten saunankin ja saunoimme ja uimme koko porukka. Se oli niin kivaa, että lähtömme vähän venähti ja niinpä meille tuli kiire ehtiä viideksi kotisatamaan, jossa meidän oli määrä tavata purjehduksenope. Tuuli vastaisesti sen verran reippaasti, että hetken aikaa kryssittyämme totesimme, ettemme ikinä ehtisi perille purjeilla. Ajoimme loppumatkan koneella ja aaltoja oli niin, että noin viiden sekunnin välein tuli saavillinen vettä sisään. Olimme litimärkiä perille päästyämme ja Laivakoira oli, parka, oikein uitetun koiran prototyyppi. Myöhästyimme kuitenkin vain 10 minuuttia ja meillä oli paljon kuivia vaatteita, joten tässä episodissa ei käynyt kuinkaan. Vaihdoimme vain kuivat vaatteet päälle ja sitten alettiin paneutua spinaakkerin saloihin.

"Voi hitsi, näitä köysiä on ihan sairaasti. Mitä mä näillä kaikille oikein teen?"





Meidän ei siis ollut tarkoitus ottaa Laivakoiraa mukaan kurssille, mutta koska aikataulutus ei tällä kertaa oikein onnistunut, saimme kaksi tassuparia lisäapuja spinnukurssillemme. Laivakoira käyttäytyi todella kauniisti. Kerran ihmettelimme porukalla, miksen saa spinnua vedettyä alas. Laivakoira istuskeli ihan muina koirina köyden päällä. Spinnun nostaminen ja laskeminen sujuivat tosi hyvin, vaikka meillä ei olekaan sille sukkaa. Ja kyllähän kaunis keltainen purje näytti hienolta täyttyessään. Opettelimme nostamista, laskemista ja jiippaamista. Tunti vierähti rannassa köysiä ja pakkaamista läpikäydessä ja muutama tunti oltiin vesillä harjoittelemassa. Olimme kumpikin kuulleet kauhutarinoita ja pelottelua, kuinka kaikki voi mennä ihan tosi pieleen. Saimme kyllä kurssilla mielenrauhan, ehkä me kuitenkin selviämme ihan hyvin. Kisaajilla voi tietysti olla joskus kiirettä alaslaskun kanssa tai jotain, mutta koska me emme ole kisaajia, meillä on aikaa etsiä suojaisa paikka laskea purje tai venkslailla tuulen suunnan kanssa. Meillä ei myöskään ole ainakaan aluksi tarkoitus käyttää spinaakkeria kuin melko leppeillä tuulilla. Eiköhän me pärjätä! Pakkaaminen oli tarkkaa puuhaa ja kun purjetta laskettiin, nauratti oikein, kun oli syli niin täynnä purjetta ja sitten piti alkaa irroitella fallia ja skuutteja. Mietinkin jo, että jos kaipaan solmujen availuun ja tekemiseen tässä tilanteessa harjoitusta, niin kaivan hääpukuni kaapista ja pidän sitä myttynä sylissäni ja solmin solmuja mytyn takana.



Kaikilla kerroilla spinnumme nousi hienosti ja täyttyi just niinkuin pitikin. Kahdestaan touhusimme, ope oli välillä autopilotin tai purjepussin roolissa. Tulimme siihen tulokseen, että näin se täytyy harjoitella, koska kaksin me yleensä purjehdimme. Laivakoiran tassut ovat sen verran kömpelöt pitävyydeltään, ettei sille voi antaa omia tehtäviä. Joskus olen kyllä miettinyt, että koska Laivakoira terrierimäiseen tyyliin rakastaa vetoleikkejä, niin saisikohan se teoriassa kiskottua jonkun kevyen purjeen ylös... :D

4 kommenttia:

  1. Mä en ymmärtänyt mitään spinnukurssin jutuista, mutta yöpurjehdus näytti ja kuulosti iiiihanalta!
    Laivakoira on suloisen hölmistyneen näköinen tuossa köysikuvassa <3

    VastaaPoista
  2. Voi laivakoiraa, tuo ilme on niin tuttu, Penny katsoo välillä just tolla samalla katseella jos sen joutuu joskus herättämään kesken unien... Ja eiköhän terrierissä riitä tarpeeksi voimaa purjeita nostamaan :) Me lähdetään meidän terrierin kanssa testaamaan köysien vetotaitoa purkkarille ensi viikolla, saas nähdä miten käy!

    VastaaPoista
  3. Mä aloitin tämän postauksen lukemisen googlaamalla mikä on spinnaakkeri. Ja johan aukesi purjehduksesta tietämättömällekin. Teidän retket kuulostaa hirmu kivoilta. :)

    VastaaPoista
  4. Nelli: Yöpurjehdus oli kyllä tosi kivaa! Laivakoira taisi todella olla cähän hölmistynyt sen spinnutouhun keskellä. Kun nyt se joutui pärjäämään ilman sylipaikkaakin, kun kaikilla oli kädet täynnä hommia.

    Ansku: Raportteja terriereiden purjeennostotaidoista odotetaan sitten täällä! :D

    Pauliina: Munkin mielestä meidän retket kyllä ovat hirmu kivoja. :)

    VastaaPoista

Kiitos päivän piristyksestä eli kommentista!